Syyslukukauden vaihto-opiskelijoista moni suuntaa kotiin näinä päivinä, tästä syystä läksiäiskekkereitä on alituiseen. Eilen, viikon viimeisenä päivänä, heräsin aamutuimaan seitsemältä. Suuntasin termostaatittoman patterin kuumentamasta asuinhuoneestani kollektiivisen kodikkaaseen olohuoneseemme. Yllätyksekseni liikkeellä oli muitakin aamuvirkkuja, iltaisten läksiäisten "kutsuvieras"-poppoo oli vallannut lepopaikoikseen kodikkaan olohuoneemme istuimiston: kolme nojatuolia ja yhden sohvan
Menin kylmään suihkuun.
Nautittuani vilvoittavasta Nevan vedestä palasin pukeutumisen kautta kollektiiviseen olohuoneeseemme. Yksi nojatuoli oli vapautunut, istuuduin mustaan nojatuoliin. Lap top - mallinen tietokone sylissäni. Surffailin internetissä, ja mietin miksi internetin käyttöä sanotaan surffailuksi. Venäläiset vieraat nukkuivat. Hetkisen kuluttua asuntolan johtaja, tomera nainen muuten, saapui reklamoimaan laittomista vieraista.. Juttelemalla he selvittivät asian. Myöhemmin muutama saksalainen tyttö lähti laukkujen kanssa lentokentälle. Hyvästien ja aamupuuron jälkeen minä lähdin aamukävelylle. Ilma oli viileä.
Koulumme portilta menin oikealle. Rooman Pietarin kirkkoa mallintavan Kazaanin katedraalin kohdalla huomioin kirkon aukion tilapäisjärjestelyt. Aukiolla oli kymmenittäin miliisejä ja ennenkaikkea OMOH - mellakkapoliiseja. Huolimatta aukion suurehkosta uudenvuoden kuusesta, he eivät olleet piirileikeillä kuusen ympärillä. He vaikuttivat varsin happamilta kuten yleensäkin, osalla heillä oli mellakkavarustus puettuna.
Harkittua voimankäyttöä soveltavien miesten kokoontumisen syyksi päättelin tiistaina 9.12 haudatun Venäjän patriarkka Aleksei II viimeistä vierailua. Kristityille hengellisen johtajan kuoleman jälkeinen viimeinen vierailu ei ole uusi asia. Turvajärjestelyt olivat aiheelliset, vaikka Aleksei II oli kansan rakastama, ei kaikki hänestä kuitenkaan pitäneet. Hän antoi poliittisia lausuntoja federaation presidentin ystävänä, tästä hänelle koitui hiljainen oppositio kirkollisissa piireissä. Seksuaaliset vähemmistöt saivat häneltä huutia. Lisäksi hän tyrmäsi Martti Ahtisaaren saaman nobelin palkinnon, Kosovon itsenäistymisen välittämisestä johtuen. Kengän heittäjiä olisi vastaanottajien sekaan sopinut.
En halunnut kaveerata enempää mellakkapoliisien kanssa, vaan suuntasin Apraxin dvorin torielämän sekaan. Innokaisiin myyjiin kyllästyttyäni suuntasin Heinätorin (Sennaja) kautta asuntolallemme. Illalla luin Ylen uutisista miliisin valvoneen toisinajattelijoiden kulkuetta, ja pidätteneen muutamia innokkaimpia.
Yksi normaali sunnuntai Pietarissa jälleen takana.
maanantai 15. joulukuuta 2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
Levoton rupla
Uutisissa kerrottiin Venäjän tarkeimmän vientituotteen Urals - öljyn hinnan laskeneen alle 40dollarin, on laskelmoitu että Venäjän talouden pysyessä tasapainossa öljytynnyrin hinnan tulisi olla 70dollaria. Vientitulojen tyrehtyminen on heikentänyt ruplan suhdetta dollariin. Ruplan romahduksen estämiseksi Venäjän keskuspankki on kuluttanut neljänneksen valuuttavarannoistaan.
Venäjän keskuspankki pitää ruplan arvon tietyllä välillä, jossa on lähtökohtana valuuttakori. Valuuttakorissa on valuuttayksiköitä, jotka lasketaan dollarin ja euron mukaan, viimeisin valuuttayksikkö on arvoltaan 31,9 ruplaan. Viimeisen kuukauden aikana Venäjän keskuspankin määrittämää ruplan vaihteluväliä on laajennettu jo viidesti.
Venäjän johtavat talousasiantuntijat ovat lausuneet että 20-30% devalvaatio olisi välttämätön talouden toipumiselle. Tarkennuksekseksi devalvaatio tarkoittaa maan valuutaan johdettua heikentämistä. Vientituotteet halpenevat ja maahantuonti kallistuu.
Meillä täällä opiskeleville, joiden varallisuus on sidottu euroon, arkipäiväiset kulut pienenisivät reippaasti. Olisi lisäksi kiintoisaa kokea devalvaatio maassa asuen. Käsittääkseni devalvaation tullessa voimaan ilman ennakkovaroituksia, eivät kaupat ehtisi reagoida valuutan arvon laskuun. Se käytännössä tarkoittaisi alennustuotteita! Jokapäiväiset punajuurikeitto + leipä -annoksen saisi devalvaation verran halvemmalla ruokalassa joka sijaitsee junalippumyymälän neljännessä kerroksessa. Nyt annos maksaa 36ruplaa (n.1€), delalvaation jälkeen voisi herkutella n. 70c ruokalassa.
Mielenkiintoisia aikoja elämme taloudessa, aika näyttäköön tuloksen!
Venäjän keskuspankki pitää ruplan arvon tietyllä välillä, jossa on lähtökohtana valuuttakori. Valuuttakorissa on valuuttayksiköitä, jotka lasketaan dollarin ja euron mukaan, viimeisin valuuttayksikkö on arvoltaan 31,9 ruplaan. Viimeisen kuukauden aikana Venäjän keskuspankin määrittämää ruplan vaihteluväliä on laajennettu jo viidesti.
Venäjän johtavat talousasiantuntijat ovat lausuneet että 20-30% devalvaatio olisi välttämätön talouden toipumiselle. Tarkennuksekseksi devalvaatio tarkoittaa maan valuutaan johdettua heikentämistä. Vientituotteet halpenevat ja maahantuonti kallistuu.
Meillä täällä opiskeleville, joiden varallisuus on sidottu euroon, arkipäiväiset kulut pienenisivät reippaasti. Olisi lisäksi kiintoisaa kokea devalvaatio maassa asuen. Käsittääkseni devalvaation tullessa voimaan ilman ennakkovaroituksia, eivät kaupat ehtisi reagoida valuutan arvon laskuun. Se käytännössä tarkoittaisi alennustuotteita! Jokapäiväiset punajuurikeitto + leipä -annoksen saisi devalvaation verran halvemmalla ruokalassa joka sijaitsee junalippumyymälän neljännessä kerroksessa. Nyt annos maksaa 36ruplaa (n.1€), delalvaation jälkeen voisi herkutella n. 70c ruokalassa.
Mielenkiintoisia aikoja elämme taloudessa, aika näyttäköön tuloksen!
perjantai 12. joulukuuta 2008
Ei oppi ojaan kaada
Ensilumi on jo sulanut ja vedeksi muuttunut. Voimakas syysmyrky toi lunta 20cm marraskuun loppupuolella. Nyt on ei ole lunta, eikä Nevassa jäätä. Pilkkijät saavat teroitella jääkairojaan, mursuiksi itseään kutsuvat avantouimarit saavat levätä rannalla.
Pitämäni oppitunnit ovat jatkuneet koko syksyn. Opetan torstaisin 17-vuotiasta Pashaa, joka aikoo tulla suorittamaan Tampereelle kansainvälisen lukion ensi syksystä alkaen. Lauantaisin opetan 3h maksimissaan 12 oppilaan aikuisryhmää. Yhteensä opetustunteja kertyy viikossa siis 4,5h. Määrä ei kovin huomattava ole, vaikka tuntien valmistelu tietenkin vie aikaa tunnista kahteen.
Orastavaksi ongelmaksi on viime aikoina kehkeytynyt aiheiden väheneminen, koska heillä ei ole oppikirjaa. Joudun kaikki tunnit improvisoimaan ja keksimään tunneille sopivan aiheen. Käytän toki hyväkseni aiheita mitä käymme läpi venäjän tunneillani. Viime lauantaina kävimme lävitse ihmisen anatomiaa, sairauksia ja toimintaa onnetomuudessa. Kotitehtäväksi annoin heille kirjoittaa kertomuksen miten ihmiset vertailevat sairauksiaan ja tapaturmiaan poliklinikan vastaanottojonossa. Odotan jo mielenkiinnolla mitä he ovat keksineet.
Lauantain ryhmän Suomen kielen taito on vakuuttava, vaikka he ovat lukeneet ainoastaan muutaman vuoden osa-aikaisena. Eräällä tunnilla oppilaani luki virheettömän esseen teini-ikäisten lapsien kasvattamisessa esiintyvistä ongelmista. Lauserakenteet toisinaan ovat "venäläisiä", mikä tarkoittaa sitä että he ilmaisevat asiat venäläisellä ajattelutyylillä.
Torstaisin opetan Pashaa suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Hän ei osaa Suomea vielä liian hyvin. Hänelle olen opettanut mm. skeittaustermistöä ja lähettänyt linkkejä suomalaisille skeittisivustoille, koska hän harrastaa skeittausta.
Opin heiltä varsin paljon kulttuurista, tavoista ja jokapäiväisestä elämästä. Kirjoitin viime tekstissä että punaista pulveria levitetään jään kehittymisen estämiseksi, ja kerroin siitä myös tunnilla. Oppilaat kuitenkin väittivät että se olisi vain läheisin Kanal Gribajedovan kivityömaalta. Minua kuitenkin epäilyttää se selitys. Lisäksi tedän nyt että Venäjän keskipiste sijaitsee Novosibirsissä, ja sinne avattiin muutama viikko sitten erään suomalaisen logistiikkayrityksen logistiikkakeskus.
Huomenna on jälleen oppitunnit. En ollenkaan tiedä mistä huomenna juteltaisiin. Kenties siitä mistä poliklinikkajonossa värisevän Ivanin tyrä sai alkunsa. Mene ja tiedä.
Pitämäni oppitunnit ovat jatkuneet koko syksyn. Opetan torstaisin 17-vuotiasta Pashaa, joka aikoo tulla suorittamaan Tampereelle kansainvälisen lukion ensi syksystä alkaen. Lauantaisin opetan 3h maksimissaan 12 oppilaan aikuisryhmää. Yhteensä opetustunteja kertyy viikossa siis 4,5h. Määrä ei kovin huomattava ole, vaikka tuntien valmistelu tietenkin vie aikaa tunnista kahteen.
Orastavaksi ongelmaksi on viime aikoina kehkeytynyt aiheiden väheneminen, koska heillä ei ole oppikirjaa. Joudun kaikki tunnit improvisoimaan ja keksimään tunneille sopivan aiheen. Käytän toki hyväkseni aiheita mitä käymme läpi venäjän tunneillani. Viime lauantaina kävimme lävitse ihmisen anatomiaa, sairauksia ja toimintaa onnetomuudessa. Kotitehtäväksi annoin heille kirjoittaa kertomuksen miten ihmiset vertailevat sairauksiaan ja tapaturmiaan poliklinikan vastaanottojonossa. Odotan jo mielenkiinnolla mitä he ovat keksineet.
Lauantain ryhmän Suomen kielen taito on vakuuttava, vaikka he ovat lukeneet ainoastaan muutaman vuoden osa-aikaisena. Eräällä tunnilla oppilaani luki virheettömän esseen teini-ikäisten lapsien kasvattamisessa esiintyvistä ongelmista. Lauserakenteet toisinaan ovat "venäläisiä", mikä tarkoittaa sitä että he ilmaisevat asiat venäläisellä ajattelutyylillä.
Torstaisin opetan Pashaa suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Hän ei osaa Suomea vielä liian hyvin. Hänelle olen opettanut mm. skeittaustermistöä ja lähettänyt linkkejä suomalaisille skeittisivustoille, koska hän harrastaa skeittausta.
Opin heiltä varsin paljon kulttuurista, tavoista ja jokapäiväisestä elämästä. Kirjoitin viime tekstissä että punaista pulveria levitetään jään kehittymisen estämiseksi, ja kerroin siitä myös tunnilla. Oppilaat kuitenkin väittivät että se olisi vain läheisin Kanal Gribajedovan kivityömaalta. Minua kuitenkin epäilyttää se selitys. Lisäksi tedän nyt että Venäjän keskipiste sijaitsee Novosibirsissä, ja sinne avattiin muutama viikko sitten erään suomalaisen logistiikkayrityksen logistiikkakeskus.
Huomenna on jälleen oppitunnit. En ollenkaan tiedä mistä huomenna juteltaisiin. Kenties siitä mistä poliklinikkajonossa värisevän Ivanin tyrä sai alkunsa. Mene ja tiedä.
lauantai 22. marraskuuta 2008
Ensilumi
Seuraava teksti on kirjoitettu jälleen matkalla. Istun tällä hetkellä suomalaisessa Sibelius- junassa, ikkunapaikalla 37 vaunussa numero neljä. Hetki sitten lähdimme Pietarista kohti Helsinkiä, toisella puolella käytävää nuorehko pari avasi jo pullon kuohuviiniä juhlistaakseen viikonloppumatkaansa länteen. Matkustajista ¾ on venäläisiä, mutta toki täällä suomea myös kuulee. Seuraavat 5,5h tulee kuljettua kiskoja pitkin, luullakseni aika menee mukavasti.Reilun vuoden päästä junamatkasta on luvattu nipistää tunti pois nopeampien junien ja remontoitavan rataverkoston vuoksi. Syy miksi Helsinkiin menen on Suomi-Venäjä- seuran valtuuston kokous, takaisin Pietariin palaan sunnuntain vastaisena yönä.
Viikko on mennyt jälleen varsin vikkelästi, tuntuu että vastahan viikonloppu oli. Venäjää on tullut opittua sekä illanistujaisissa tsut tsut viikon varrella. Keskiviikko iltana menimme suomalaisporukalla Red clubille lähelle Moskovan juna-asemaa. Lähtemisessä oli kuitenkin empimistä, ja vasta puoli kahden maissa pääsimme kansantaksin kyytiin (100rur tinkitty hinta). Päästyämme yökerhon eteen, ovimies kertoi harmiksemme sisällä olevan liikaa ihmisiä, ja he eivät ota enempää sisään. Viereiseen R´n´b kahvilaan Cafe Cadillaciin sisäänpääsy maksu oli 500rur. Suuntasimme takaisin lähtöruutuun, kulkematta Erottajan kautta. Matkalla tutustuimme venäläiseen pariskuntaan, joka oli menossa kotiin, kävelimme yhtä matkaa samaan suuntaan. Kadun jäisyydestä johtuen eräs porukastamme kaatui (en minä), kaataen samalla Venäläisen naisen kumoon. Heidän noustessaan maasta, nainen jäi pitelemään vatsaansa. Aluksi luulin että häntä sattui, mutta hetken päästä selvisi hänen nauravan vatsaapistävän julmetusti. Hän kertoi nauramisesta toivuttuaan ettei ole yhtä hyviä nauruja saanut aikoihin. Joten mikäli haluat hauskuuttaa venäläistä niin liukutaklaa hänet jäisellä kadulla.
Eräänä pakkasaamuna, muutama viikko sitten, kaupungin työntekijät olivat päättäneet estää liukutaklauksia. Kävelykaduille oli levitetty jään muodostumista estävä punainen emulsio. Ihmisten kengät olivat punaisessa aineessa, ja monet pesivät kenkiään vesirännin veden avulla. Suomessa suolataan ja Venäjällä värjätään.
Värjäyksestä mieleeni juolahti parturissa käyntini. Sujuvan yhteisen kielen puute helposti johtaa väärinymmärrykseen. Suunnitelmissa oli hieman vaalentaa hiuksia, sopivien raitojen kera. Parturissa kerroin suunnitelmani taskusanakirjasta apua hakien. Ongelmaksi kuitenkin muodostui sana raidat, minkä kyllä löysin sanakirjasta, mutta parturitar katsoi minua kuin metsän ostajaa. Myöhemmin ymmärsin syyn. Sanan raita yhteydessä oli merkintä kasv., joten halusin päähäni koivun sukuisia raita-puita. Sanakirjan tekijöiden huumorintajun potentiaali ilmenee laittaa sanakirjaan raidasta ainoastaan kasvitieteellinen merkitys. Esimerkkilauseeksi seuraavan sanakirjan painokseen voisivat lisätä: Mihin Karjalan Zeebra raidoistaan pääsee, kun valtio puutullit määräsi? Olin parturissa kolme tuntia, puoli tuntia nukuin, kotiin lähdin hiuksissa ruskeahko pohjaväri ja vaalet raidat.
Liukastelevien ihmisten lisäksi merkittäville kaduille ja aukioille on ilmestynyt teollisesti valmistetut uudenvuoden muovikuuset ja valot. Tuikkuja ei tosin ole sytytetty toistaiseksi, mahdetaankohan sytyttääkään koska tänään uutiset kertoivat öljyn hinnan olevan alimmillaan kolmeen vuoteen (45 dollaria / tynnyri). Taloudellinen taantuma raapaisee terävillä kynsillä myös öljyn hinnasta riippuvaista Venäjää, mutta pimeyttä vastaan taistelevia valoja se ei todennäköisesti estä palamasta.
Keskiviikkona 19.11 maahan leijaili ensilumi, jota vielä on hieman jäljellä. Loskatalvi on alkanut, iloitkaamme siitä.
Viikko on mennyt jälleen varsin vikkelästi, tuntuu että vastahan viikonloppu oli. Venäjää on tullut opittua sekä illanistujaisissa tsut tsut viikon varrella. Keskiviikko iltana menimme suomalaisporukalla Red clubille lähelle Moskovan juna-asemaa. Lähtemisessä oli kuitenkin empimistä, ja vasta puoli kahden maissa pääsimme kansantaksin kyytiin (100rur tinkitty hinta). Päästyämme yökerhon eteen, ovimies kertoi harmiksemme sisällä olevan liikaa ihmisiä, ja he eivät ota enempää sisään. Viereiseen R´n´b kahvilaan Cafe Cadillaciin sisäänpääsy maksu oli 500rur. Suuntasimme takaisin lähtöruutuun, kulkematta Erottajan kautta. Matkalla tutustuimme venäläiseen pariskuntaan, joka oli menossa kotiin, kävelimme yhtä matkaa samaan suuntaan. Kadun jäisyydestä johtuen eräs porukastamme kaatui (en minä), kaataen samalla Venäläisen naisen kumoon. Heidän noustessaan maasta, nainen jäi pitelemään vatsaansa. Aluksi luulin että häntä sattui, mutta hetken päästä selvisi hänen nauravan vatsaapistävän julmetusti. Hän kertoi nauramisesta toivuttuaan ettei ole yhtä hyviä nauruja saanut aikoihin. Joten mikäli haluat hauskuuttaa venäläistä niin liukutaklaa hänet jäisellä kadulla.
Eräänä pakkasaamuna, muutama viikko sitten, kaupungin työntekijät olivat päättäneet estää liukutaklauksia. Kävelykaduille oli levitetty jään muodostumista estävä punainen emulsio. Ihmisten kengät olivat punaisessa aineessa, ja monet pesivät kenkiään vesirännin veden avulla. Suomessa suolataan ja Venäjällä värjätään.
Värjäyksestä mieleeni juolahti parturissa käyntini. Sujuvan yhteisen kielen puute helposti johtaa väärinymmärrykseen. Suunnitelmissa oli hieman vaalentaa hiuksia, sopivien raitojen kera. Parturissa kerroin suunnitelmani taskusanakirjasta apua hakien. Ongelmaksi kuitenkin muodostui sana raidat, minkä kyllä löysin sanakirjasta, mutta parturitar katsoi minua kuin metsän ostajaa. Myöhemmin ymmärsin syyn. Sanan raita yhteydessä oli merkintä kasv., joten halusin päähäni koivun sukuisia raita-puita. Sanakirjan tekijöiden huumorintajun potentiaali ilmenee laittaa sanakirjaan raidasta ainoastaan kasvitieteellinen merkitys. Esimerkkilauseeksi seuraavan sanakirjan painokseen voisivat lisätä: Mihin Karjalan Zeebra raidoistaan pääsee, kun valtio puutullit määräsi? Olin parturissa kolme tuntia, puoli tuntia nukuin, kotiin lähdin hiuksissa ruskeahko pohjaväri ja vaalet raidat.
Liukastelevien ihmisten lisäksi merkittäville kaduille ja aukioille on ilmestynyt teollisesti valmistetut uudenvuoden muovikuuset ja valot. Tuikkuja ei tosin ole sytytetty toistaiseksi, mahdetaankohan sytyttääkään koska tänään uutiset kertoivat öljyn hinnan olevan alimmillaan kolmeen vuoteen (45 dollaria / tynnyri). Taloudellinen taantuma raapaisee terävillä kynsillä myös öljyn hinnasta riippuvaista Venäjää, mutta pimeyttä vastaan taistelevia valoja se ei todennäköisesti estä palamasta.
Keskiviikkona 19.11 maahan leijaili ensilumi, jota vielä on hieman jäljellä. Loskatalvi on alkanut, iloitkaamme siitä.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Jalkapallomatka Moskovaan 15.10.2008
Seuraava teksti on kirjoitettu pimeässä venäläisessä pikkubussissa matkalla Helsingistä Pietariin.
On kulunut useampi viikko siitä kun olin Moskovassa katsomassa maajoukkoetason jalkapalloa Venäjä- Suomi. Reissu oli Suomen maajoukkuekannattajien fanimatka, vastuullisena järjestäjänä toimi Aikamatkat Oy. Meitä Pietarista osallistuvia oli kymmenkunta, junaan nousimme Laaatokan asemalta. Ennen junaan nousemista, kävimme lähellä sijaitsevassa OKEI- tavaratalosta hakemasa matkaevästä mennessämme itään.
Juna saapui kahden maissa Laatokan asemalle, me olimme olleet asemalle jo kolmisen tuntia. Ehdimme tutustua toisiimme, ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kesken. Laatokan asema oli yllättävänkin hiljainen keskiviikko yönä, muutamia epämääräisen näköisiä ihmisiä, sekä jalkapallolauluja harjoittava suomalaisporukkamme.
Juna saapui lähes aikataulun mukaisesti, ja me löysimme sen yllättävän helposti. Riitti että kuuntelimme mistä kuuluu suomalaisten laulua. Junamatka oli kokemisen arvoinen. Muutama ensimmäinen vaunu oli tarkoitettu henkilöille, joilla oli tarkoitus nukkua matkan aikana. Lisäksi junassa oli kaksi ravintolavaunua, ja venäläinen henkilökunta, viihtyisyytemme takaamiseksi. Juna oli vuokrattu Venäjältä, ja lastattu suomalaisilla jalkapallon ystävillä, joita oli yli kolme sataa. Meno oli railakasta, kuten odottaa saattaa. Seurassamme oli myös miliisejä, meidän turvallisuutemme vuoksi
Moskovassa meitä odotti seitsemän bussia, miliisiit ja mellakkapoliisit eli OMOH:t. Lastasimme itsemme busseihin aamupirteydellä, innokkaimpien vielä lauleskella maajoukkueen kannatuslauluja, sitten suuntasimme kiertoajelulle. Miliisi oli tehnyt hyvää työtä sillä liikenne oli suljettu meidän saattueemme takia, ja liikenne oli aivan sekaisin. Bussissamme oleva matkaopas Dmitri oli varsin mielenkiintoinen ikämies, jutut ja suomenkieliset asioiden ilmaisut olivat varsin levottomia.Ei jättänyt ketään kylmäksi. Mieleeni mm. Jäi seuraava lause: ” Oikealla näemme Dostojevskin patsaan, se on siinä jostakin syystä”.
Saattueemme päättyi Punaisen torin laidalle, jossa jalkauduimme. Itse olin ensi kertaa Moskovassa, ja halusin toki nähdä Vladimir Uljanovin lepopaikan. Jo kaukaa huomasimme ettei Lenin mausoleumin edessä ollut jonoa, ja pelko jymähti takaraivoon: keskiviikko on hänen vapaapäivänsä. Pettyneinä ja alakuloisina jatkoimme matkaamme läpi Punaisen torin, missä maanmiehemme pitivät omaa spektaakkeliaan. Pian selvisi myös syy miksi mausoleumi oli kiinni, sillä näimme Leninin ja Stalinin ilmielävinä turistikrääsäkojujen vieressä. Vihan pidosta ei ollut merkkiäkään heidän välillään. Todella vanhoilla päivillään kommunistijohtajat olivat päättäneet pistää rahoiksi, antamalla turistien kuvauttaa itsensä heidän seurassaan. En tiedä sitten mahtoiko heillä olla yhteinen lompakko. Joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Lisäksi näimme kahlitun maakotkan, sekä pienehköjä puettuja apinoita. Ei mielestäni kovin hellyyttäviä. Ollessani Bulgariassa muutama vuosi sitten ihmiset tekivät rahaa karhulla ja Pythonilla, joiden kanssa sai itsensä kuvauttaa. Ei hyvä.
Lokomotivin stadion on komea jalkapallostadion. MM-karsinta ottelua oli tullut seuraamaan täysi katsomo ja meteli oli sen mukainen. Suomalaisfaneja oli yhteensä n.400kpl:tta 28 000 joukossa. Turvajärjestelyt loivat turvallisuuden tuntua, sillä meidän katsomomme oli eristetty venäläisistä.
Itse pelistä ei ole liiaksi kerrottavaa. Suomalaiset tekivät kaksi omaa maalia, ja lopputulos oli 3-0 tappio. Maalien jälkeen katsomo riehaantui. Punaiset soihdut ja ” tykinjysyt” ¨paloivat ja paukkuivat, vaikka stadionille mentäessä turvatarkastus oli tarkka.
Pelin jälkeen stadioin tyhjennettiin osastoittain, ja turvallisuuden vuoksi meidät viimeisinä.Tällöin kannatuslaulummekin alkoivat kuulumaan paremmin. Stadioinin ovelta bussille oli miliisien, OMOHin ja sotilaiden muodostama ketju ettei meitä vastaan kohdistu väkivaltaa.
Ottelun jälkeen kävimme kaupunkiajelulla, pysähdyimme Varpusvuoren näköalatasanteelle ihailemaan öistä Moskovaa. Tunnelma busseissa oli tietenkin hieman pettynyt, muttei kuitenkaan lannistunut. Menimme lopuksi ruokakaupan kautta takaisin omaan junaamme, ja aloitimme matkan kohti Pietaria. Monella riitti vielä energiaa juhlistaa Venäjällä oloa toinenkin junamatkusyö, itse näin järkeväksi nukkua. Olimme aamusta aurinkoisessa Pietarissa.
Matka oli mielenkiintoinen. Venäjä pelasi hyvin pelin. Odotuksena oli nähdä Lenin, mutta bonuksena näimme myös gruusian teräsmiehen Stalinin. Päässäni soi reissun ajan kappale ” Moscow never sleep” Kannattaa kuunnella youtubessa
http://www.youtube.com/watch?v=4YUgOa05Gy8&feature=related
On kulunut useampi viikko siitä kun olin Moskovassa katsomassa maajoukkoetason jalkapalloa Venäjä- Suomi. Reissu oli Suomen maajoukkuekannattajien fanimatka, vastuullisena järjestäjänä toimi Aikamatkat Oy. Meitä Pietarista osallistuvia oli kymmenkunta, junaan nousimme Laaatokan asemalta. Ennen junaan nousemista, kävimme lähellä sijaitsevassa OKEI- tavaratalosta hakemasa matkaevästä mennessämme itään.
Juna saapui kahden maissa Laatokan asemalle, me olimme olleet asemalle jo kolmisen tuntia. Ehdimme tutustua toisiimme, ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kesken. Laatokan asema oli yllättävänkin hiljainen keskiviikko yönä, muutamia epämääräisen näköisiä ihmisiä, sekä jalkapallolauluja harjoittava suomalaisporukkamme.
Juna saapui lähes aikataulun mukaisesti, ja me löysimme sen yllättävän helposti. Riitti että kuuntelimme mistä kuuluu suomalaisten laulua. Junamatka oli kokemisen arvoinen. Muutama ensimmäinen vaunu oli tarkoitettu henkilöille, joilla oli tarkoitus nukkua matkan aikana. Lisäksi junassa oli kaksi ravintolavaunua, ja venäläinen henkilökunta, viihtyisyytemme takaamiseksi. Juna oli vuokrattu Venäjältä, ja lastattu suomalaisilla jalkapallon ystävillä, joita oli yli kolme sataa. Meno oli railakasta, kuten odottaa saattaa. Seurassamme oli myös miliisejä, meidän turvallisuutemme vuoksi
Moskovassa meitä odotti seitsemän bussia, miliisiit ja mellakkapoliisit eli OMOH:t. Lastasimme itsemme busseihin aamupirteydellä, innokkaimpien vielä lauleskella maajoukkueen kannatuslauluja, sitten suuntasimme kiertoajelulle. Miliisi oli tehnyt hyvää työtä sillä liikenne oli suljettu meidän saattueemme takia, ja liikenne oli aivan sekaisin. Bussissamme oleva matkaopas Dmitri oli varsin mielenkiintoinen ikämies, jutut ja suomenkieliset asioiden ilmaisut olivat varsin levottomia.Ei jättänyt ketään kylmäksi. Mieleeni mm. Jäi seuraava lause: ” Oikealla näemme Dostojevskin patsaan, se on siinä jostakin syystä”.
Saattueemme päättyi Punaisen torin laidalle, jossa jalkauduimme. Itse olin ensi kertaa Moskovassa, ja halusin toki nähdä Vladimir Uljanovin lepopaikan. Jo kaukaa huomasimme ettei Lenin mausoleumin edessä ollut jonoa, ja pelko jymähti takaraivoon: keskiviikko on hänen vapaapäivänsä. Pettyneinä ja alakuloisina jatkoimme matkaamme läpi Punaisen torin, missä maanmiehemme pitivät omaa spektaakkeliaan. Pian selvisi myös syy miksi mausoleumi oli kiinni, sillä näimme Leninin ja Stalinin ilmielävinä turistikrääsäkojujen vieressä. Vihan pidosta ei ollut merkkiäkään heidän välillään. Todella vanhoilla päivillään kommunistijohtajat olivat päättäneet pistää rahoiksi, antamalla turistien kuvauttaa itsensä heidän seurassaan. En tiedä sitten mahtoiko heillä olla yhteinen lompakko. Joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Lisäksi näimme kahlitun maakotkan, sekä pienehköjä puettuja apinoita. Ei mielestäni kovin hellyyttäviä. Ollessani Bulgariassa muutama vuosi sitten ihmiset tekivät rahaa karhulla ja Pythonilla, joiden kanssa sai itsensä kuvauttaa. Ei hyvä.
Lokomotivin stadion on komea jalkapallostadion. MM-karsinta ottelua oli tullut seuraamaan täysi katsomo ja meteli oli sen mukainen. Suomalaisfaneja oli yhteensä n.400kpl:tta 28 000 joukossa. Turvajärjestelyt loivat turvallisuuden tuntua, sillä meidän katsomomme oli eristetty venäläisistä.
Itse pelistä ei ole liiaksi kerrottavaa. Suomalaiset tekivät kaksi omaa maalia, ja lopputulos oli 3-0 tappio. Maalien jälkeen katsomo riehaantui. Punaiset soihdut ja ” tykinjysyt” ¨paloivat ja paukkuivat, vaikka stadionille mentäessä turvatarkastus oli tarkka.
Pelin jälkeen stadioin tyhjennettiin osastoittain, ja turvallisuuden vuoksi meidät viimeisinä.Tällöin kannatuslaulummekin alkoivat kuulumaan paremmin. Stadioinin ovelta bussille oli miliisien, OMOHin ja sotilaiden muodostama ketju ettei meitä vastaan kohdistu väkivaltaa.
Ottelun jälkeen kävimme kaupunkiajelulla, pysähdyimme Varpusvuoren näköalatasanteelle ihailemaan öistä Moskovaa. Tunnelma busseissa oli tietenkin hieman pettynyt, muttei kuitenkaan lannistunut. Menimme lopuksi ruokakaupan kautta takaisin omaan junaamme, ja aloitimme matkan kohti Pietaria. Monella riitti vielä energiaa juhlistaa Venäjällä oloa toinenkin junamatkusyö, itse näin järkeväksi nukkua. Olimme aamusta aurinkoisessa Pietarissa.
Matka oli mielenkiintoinen. Venäjä pelasi hyvin pelin. Odotuksena oli nähdä Lenin, mutta bonuksena näimme myös gruusian teräsmiehen Stalinin. Päässäni soi reissun ajan kappale ” Moscow never sleep” Kannattaa kuunnella youtubessa
http://www.youtube.com/watch?v=4YUgOa05Gy8&feature=related
perjantai 24. lokakuuta 2008
Miksi sähköiskut lakkaamatta purevat kuin sata kyytä?
Pietarissa sataa vettä, sataa paljon vettä. Sateenvarjo on välttämätön seuralainen. Kävelin tänään sateista Sadovajaa, perjantai-iltapäivän ruuhka oli pahimillaan. Vettä satoi ja autot tööttäili, ei mikään piristävä yhdistelmä. Kävellessä silmiini löytyi kadun reunassa maailmaa nähnyt pintaruosteinen Lada. Tämä neuvostoajan menopeli oli lisäksi varustettu staattisensähkönpoistajalla. Se on kuminen häntä, joka on kiinnitetty takapuskuriin ja laahaa maata. Ideana on poistaa auton staattistasähköä, ja siten välttää kuskia vastaan kohdistuvat sähköiskut. Sellaisia kumihäntiä näkee varsinkin vanhemmissa neuvostoautoissa, ei Maserateissa tai Bentleyissä.
Tekniikan maailmassa testattiin joskus aikoinaan staattisensähkönpoistajan toimintaa, mahdollisesti myyntimurtajien menetelmiä käyttäen. Testiä en ole lukenut, mutta kuuleman mukaan lopputulos oli busted. Kumihäntä ei siis testin mukaan auttanut mitenkään. Mielestäni nämä sympaattiset kumihännät ennen kaikkea parantavat ajoneuvon ulkonäköä, ja varmasti ko. lisävaruste näkyy myös jälleenmyyntiarvossa.
Staattisensähkönpoistaja on eräs kummallisuuksista joka vaatii arvostusta, joten muotoilin sille oodin kävellessäni kotiin.
Oodi staattisensähkönpoistajalle
Sateinen valtakatu Sadoovaja.
Iltapäivän ruuhka: on kiire, on kiire.
Infernaalinen tööttäily kiireen sinfoniaa,
Porchen ohi oikealta, vikkelästi Lada
pujahtaa.
Lujaa laatua Lada, perässä staattisen
sähkönpoistaja, A VOT takana jo Sennaja.
Kumihäntä työskentelee, katua se nuolee. Ei räpsähtele
kuskin näpeille, koska sähköiskuilta kumihäntä suojelee.
Käsi tien reunassa kyytiä kysyy, kuski se ei epäröi,
jarrut lukkoon: yksi pyörä jarruttaa, kolme laahaa.
Ovi auki, asiakas kyytiin, kokeillaan ykköstä,
pahasti parahtaa, kakkonen menee,
kauppa se on mikä kannattaa.
Turvallisesti kohti Laadoskajaa Lada matkaajaa riepottaa,
ratin takana naurattaa, ei sähköstä haittaa, ei haittaa.
Pakoputken Apraksin Dvorilla kumihäntään vaihtoi,
hevosvoimatkin varmasti desibelien mukana kasvoi.
Kyytiläinen korviin korvatulpat tukoksi, ei halua nuorena
kuuroksi. Hiljaisuudessaan pohtii teoreettista syytä,
miksi sähköiskut lakkaamatta purevat kuin sata kyytä?
Tekniikan maailmassa testattiin joskus aikoinaan staattisensähkönpoistajan toimintaa, mahdollisesti myyntimurtajien menetelmiä käyttäen. Testiä en ole lukenut, mutta kuuleman mukaan lopputulos oli busted. Kumihäntä ei siis testin mukaan auttanut mitenkään. Mielestäni nämä sympaattiset kumihännät ennen kaikkea parantavat ajoneuvon ulkonäköä, ja varmasti ko. lisävaruste näkyy myös jälleenmyyntiarvossa.
Staattisensähkönpoistaja on eräs kummallisuuksista joka vaatii arvostusta, joten muotoilin sille oodin kävellessäni kotiin.
Oodi staattisensähkönpoistajalle
Sateinen valtakatu Sadoovaja.
Iltapäivän ruuhka: on kiire, on kiire.
Infernaalinen tööttäily kiireen sinfoniaa,
Porchen ohi oikealta, vikkelästi Lada
pujahtaa.
Lujaa laatua Lada, perässä staattisen
sähkönpoistaja, A VOT takana jo Sennaja.
Kumihäntä työskentelee, katua se nuolee. Ei räpsähtele
kuskin näpeille, koska sähköiskuilta kumihäntä suojelee.
Käsi tien reunassa kyytiä kysyy, kuski se ei epäröi,
jarrut lukkoon: yksi pyörä jarruttaa, kolme laahaa.
Ovi auki, asiakas kyytiin, kokeillaan ykköstä,
pahasti parahtaa, kakkonen menee,
kauppa se on mikä kannattaa.
Turvallisesti kohti Laadoskajaa Lada matkaajaa riepottaa,
ratin takana naurattaa, ei sähköstä haittaa, ei haittaa.
Pakoputken Apraksin Dvorilla kumihäntään vaihtoi,
hevosvoimatkin varmasti desibelien mukana kasvoi.
Kyytiläinen korviin korvatulpat tukoksi, ei halua nuorena
kuuroksi. Hiljaisuudessaan pohtii teoreettista syytä,
miksi sähköiskut lakkaamatta purevat kuin sata kyytä?
torstai 23. lokakuuta 2008
Мариинский театр - Братья Карамазовы
Koska asun Venäjän kulttuuripääkaupungissa, on minulla mainiot mahdollisuudet illoittain käydä kulttuurin parissa. Olen käynyt kolmesti Mariisky – teatterissa oopperaa katsomassa . Ensimmäisellä kerralla olin mainiossa venäläisessä modernissa oopperassa Ivan. Toisella kerralla englantilainen kyllästyttävä moderni ooppera vei iltani, juonesta ymmärsin enemmän lukemalla venäläisiä tekstejä kuin laulannasta. Viime kerralla olin katsomassa Fjodor Dostojevskin romaaniin perustuvaa modernia oopperaa Karamazovin veljekset. Olen lukenut teoksen viisi vuotta sitten, mutten muista juonta kovinkaan tarkkasti. Ehdottomasti eräs suosikkikirjoistani.
Karamazovin veljekset ovat kolme veljestä jotka edustavat erilaisia ihmistyyppejä, mutta joilla kaikilla on kuitenkin samanlainen suvulle ominainen hekuma. Heidän isänsä on hyvin värikäs persoona, ja tarinan loppupuolella hänet siirretään irstailemaan tuonelaan. Tarina kertoo ennenkaikkea moraalista. Tärkeässä osassa on suurinkvisaattori, joka oli yksi lempinäyttelijöistäni.
Mariinsky- teatterin puitteet ovat upeat, ja näyttelijät ovat taitavia. Se että venäläisen puheen ymmärtäminen on haasteellista, niin erityisen haasteelliseksi ymmärtämisen tekee venäjäksi laulettu ooppera. Se ei kuitenkaan ole este kulttuurinautinnon saamiselle, sillä Mariinsky- teatterissa on tekstitys englanniksi päälavan yläpuolella. Edespäin vievää oli havaita että joitakin lauseita tajusi venäläisestä laulannasta, jotka pystyi varmistamaan englannin käännöksestä.
Oopperakokemus oli erittäin posiitivinen, ja mieleni tekevi alkaa lukemaan tarinaa veljeksistä, venäjäksi seuraavaksi. Romaani on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos. Seuraava näytös , järjestyksessään kolmas, esitetään viides marraskuuta. Kannattaa osallistua, mikä on näillä kulmilla.
Ensi viikon keskiviikkona menen Mariinsky- teatteriin katsomaan Wagnerin Valkyrian, odotukset ovat korkealla. Turkmenistanilainen kaverini jumaloi Wagneria, ja hommasi liput kilpailukykyiseen hintaan. Monia varmasti kiinnostaa lippujen hinnat. Karamazovin veljeksiin lippuni maksoi 600rur, ensimmäinen parvi oikealta. Valkyyriaan maksaa 400rur, toinen parvi oikealta. Hinnat ovat opiskelijaystävälliset, koska saan ostettua venäläisen liput Finecin opiskelijakortilla. Venäläisten hinta on monessa asiassa puolet halvempi kuin ulkomaalaisten.
Ars longa, vita brevis. (=Taide pitkä, elämä lyhyt)
Karamazovin veljekset ovat kolme veljestä jotka edustavat erilaisia ihmistyyppejä, mutta joilla kaikilla on kuitenkin samanlainen suvulle ominainen hekuma. Heidän isänsä on hyvin värikäs persoona, ja tarinan loppupuolella hänet siirretään irstailemaan tuonelaan. Tarina kertoo ennenkaikkea moraalista. Tärkeässä osassa on suurinkvisaattori, joka oli yksi lempinäyttelijöistäni.
Mariinsky- teatterin puitteet ovat upeat, ja näyttelijät ovat taitavia. Se että venäläisen puheen ymmärtäminen on haasteellista, niin erityisen haasteelliseksi ymmärtämisen tekee venäjäksi laulettu ooppera. Se ei kuitenkaan ole este kulttuurinautinnon saamiselle, sillä Mariinsky- teatterissa on tekstitys englanniksi päälavan yläpuolella. Edespäin vievää oli havaita että joitakin lauseita tajusi venäläisestä laulannasta, jotka pystyi varmistamaan englannin käännöksestä.
Oopperakokemus oli erittäin posiitivinen, ja mieleni tekevi alkaa lukemaan tarinaa veljeksistä, venäjäksi seuraavaksi. Romaani on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos. Seuraava näytös , järjestyksessään kolmas, esitetään viides marraskuuta. Kannattaa osallistua, mikä on näillä kulmilla.
Ensi viikon keskiviikkona menen Mariinsky- teatteriin katsomaan Wagnerin Valkyrian, odotukset ovat korkealla. Turkmenistanilainen kaverini jumaloi Wagneria, ja hommasi liput kilpailukykyiseen hintaan. Monia varmasti kiinnostaa lippujen hinnat. Karamazovin veljeksiin lippuni maksoi 600rur, ensimmäinen parvi oikealta. Valkyyriaan maksaa 400rur, toinen parvi oikealta. Hinnat ovat opiskelijaystävälliset, koska saan ostettua venäläisen liput Finecin opiskelijakortilla. Venäläisten hinta on monessa asiassa puolet halvempi kuin ulkomaalaisten.
Ars longa, vita brevis. (=Taide pitkä, elämä lyhyt)
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Kumpi ensiksi muna vai kana?
Länsimaissa nuoriso pääsääntöisesti tietävää mikä on Facebook eli tuttavallisemmin naamakirja, niille jotka eivät tiedä niin alla on copy/paste wikipediasta.
”Facebook on sosiaalinen palvelu, joka yhdistää ystäviä ja asioita, työ- ja opiskelutovereita, sekä tavallisia tuttavia. Ihmiset käyttävät Facebookia ollakseen sosiaalisessa kanssakäymisessä ystäviensä kanssa, ladatakseen kuvia palveluun, jakaakseen linkkejä ja videoita toisilleen, sekä oppiakseen lisää ihmisistä, joita he ovat tavanneet.”
Facebook jatkaa voittokulkuaan, päivittäin tulee valtavasti uusia jäseniä, mutta ei Venäjältä. Koska venäläiset harrastavat tiettyjen asioiden kopioimista, on heillä venäläinen versio naamakirjasta: ВКонтакте. Ulkoisesti tämä sosiaalinen palvelu näyttää facebookilta, ja käyttömukavuus on myös samanlainen, mutta se ei ole facebook. Sivulla mainostetaan että se Venäjän suosituin nettisivusto, ja euroopan suurin sosiaalinen verkosto. Tällä hetkellä jäseniä: Нас уже 19 501 977.
Jutustelin venäläisen kaverini kanssa internetin sosiaalisista verkostoitumispalveluista, ja hän ei ollut ikinä kuullutkaan facebookista. Hän ei uskonut kun sanoin että heidän sosiaalinen kanssakäymispalvelunsa on kopio. Sivu on huomattavan suuressa suosiossa nuorten parissa, ja kuvia siellä on valtavasti. Oikeasti sieltä löytyy miljoonittain aiemmin mainitsemiani puistoposeerauskuvia, rantaposeerauskuvia, läyhyn auton edessä- poseerauskuvia, kaikkea mitä missä vaan ikinä voikaan poseerata, ja poseeratahan voi kaikkialla.
Mikäli poseeraus kiinnostaa, ja haluatte nähdä erilaisen facebookin niin kirjoittakaa osoiteriville http://www.vkontakte.ru/
Minut löytää, kunhan kirjoittaa nimeni lähetyssaarnaaja Kyrilloksen kehittämin aakkosin.
”Facebook on sosiaalinen palvelu, joka yhdistää ystäviä ja asioita, työ- ja opiskelutovereita, sekä tavallisia tuttavia. Ihmiset käyttävät Facebookia ollakseen sosiaalisessa kanssakäymisessä ystäviensä kanssa, ladatakseen kuvia palveluun, jakaakseen linkkejä ja videoita toisilleen, sekä oppiakseen lisää ihmisistä, joita he ovat tavanneet.”
Facebook jatkaa voittokulkuaan, päivittäin tulee valtavasti uusia jäseniä, mutta ei Venäjältä. Koska venäläiset harrastavat tiettyjen asioiden kopioimista, on heillä venäläinen versio naamakirjasta: ВКонтакте. Ulkoisesti tämä sosiaalinen palvelu näyttää facebookilta, ja käyttömukavuus on myös samanlainen, mutta se ei ole facebook. Sivulla mainostetaan että se Venäjän suosituin nettisivusto, ja euroopan suurin sosiaalinen verkosto. Tällä hetkellä jäseniä: Нас уже 19 501 977.
Jutustelin venäläisen kaverini kanssa internetin sosiaalisista verkostoitumispalveluista, ja hän ei ollut ikinä kuullutkaan facebookista. Hän ei uskonut kun sanoin että heidän sosiaalinen kanssakäymispalvelunsa on kopio. Sivu on huomattavan suuressa suosiossa nuorten parissa, ja kuvia siellä on valtavasti. Oikeasti sieltä löytyy miljoonittain aiemmin mainitsemiani puistoposeerauskuvia, rantaposeerauskuvia, läyhyn auton edessä- poseerauskuvia, kaikkea mitä missä vaan ikinä voikaan poseerata, ja poseeratahan voi kaikkialla.
Mikäli poseeraus kiinnostaa, ja haluatte nähdä erilaisen facebookin niin kirjoittakaa osoiteriville http://www.vkontakte.ru/
Minut löytää, kunhan kirjoittaa nimeni lähetyssaarnaaja Kyrilloksen kehittämin aakkosin.
Turhamaisuuttako?
Paljon on ehtinyt virtaamaan vettä Nevassa kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin. Kiireistä on opiskelijan elämä Venäjällä, monta asiaa tulee priorisoitua kirjoittamisen edelle. Nyt kuitenkin kirjoitan. On aamu, ulkona on pilvistä. Herään usein jo seitsemän aikaan, koska olen enemmän aamuihminen kuin iltaihminen. Useasti seitsemän aikaan yöelämään keskittyvät opiskelijat ovat vasta kotiutuneet yökerhosta, ja ovat edelleen illan tunnelmissa. Tänäänkin aamupalan yhteydessä jutustelin saksalaisten kanssa, jotka olivat tulleet vasta klubilta, ja pitkittivät onnistunutta iltaa valvomalla.
Kännykän herätyskellon melodian yöunieni katkaisun jälkeen syön aamupuuron, ja sitten juon aamuteen ja hoidan asioita internetissä. Suunnilleen aamu yhdeksältä lähden aamulenkille, kuunnellen samalla Venäjän kielen oppituntia mp3-soittimesta. Saan Pietarin raitista ilmaa, kaupunki hahmottuu mieleeni ja lisäksi opin kieltä. Kaikki tämä yhdellä kertaa, putkiaivoilla varustetulta insinööriopiskelijalta erinomainen saavutus.
Tämän aamuisen kirjoituksen otsikko ei liity henkilökohtaisen suomalaisen tehokkuuden kehumiseen, joka mielestäni on kyllä turhamaisuutta. Kirjoitan paikallisten ihmisten tavasta käyttäytyä, mikä on kenties turhamaisuutta.
Syys-, ja lokakuulla oli useita kauniita syyspäiviä, jolloin Pietarin puistot ovat kauneimmillaan. Lehtipuut ovat verhoutuneet mielikuvituksellisen ruskan väreihin. Nurmikoilla on värikkäitä lehtiä, koko maailma on väreillä kyllästetty. Kesän loppunäytöksenä lumoava värien sinfonia ennen syystalven harmaata ankeutta.
Ylitse muiden on ehdottomasti kesäpuisto patsaineen ja vapaine taiteilijoineen. Mielenkiintoista miten syksyn väriloisto hullaannuttaa ihmiset. Kävelin ja opiskelin monen päivänä puistossa, kuten Anssi Kelan kappaleessa puistossa lauletaan: ” Puistossa ilta viilenee- Pete lämpimikseen hyppelee”. Oli ajatuksia inspiroivaa nähdä miten ihmiset poseerasivat kameroiden edessä. Erityisesti nuorehkot huolitellusti pukeutuneet naiset olivat hyviä poseeraamaan. Paljon käytetty metodi oli ottaa värikkäitä lehtiä syliin ja sitten heittää lehdet ilmaan, toisen tallentaessa tapahtuman kameraan. Vähintään yhtä tehokasta oli nojata koko vartalollaan hieman kumossa olevaan puunrunkoon, ja katsoa kameraan viettelevästi. Poseeraukset luonnistuivat kuten muotilehdissä. Ihmiset olivat pukeutuneet hyvin lähteäkseen puistoon. Mainiota kuvia varmasti heidän kameroissaan. Kamerat karvoin ovat sirpin ja vasaran aikaisia Lomoja, vaan useasti laadukkaita järjestelmäkameroita. Nuoret tyytyvät kamerakännykkään.
Ollaan päästy turhamaisuuden epistolassa melkein jo yli poseerauksesta, mutta ei aivan. Muutama venäläinen ystäväni on näyttänyt minulle digikameroistaan kuvia, on mukava jakaa heidän kanssaan tunnelmat. Mutta muistikorttien tallennokset ovat jo narsistisuuden puolella, sillä lähes joka kuvassa poseeraa kameran omistaja itse: ”Tässä olen uimassa Krimillä. Tässä olen casinolla Krimillä…minä,minä,minä”. Kuvat nuoret lisäävät sitten vkontakte.ru – sivustolle, josta kerron seuraavassa teksissä. Jostain syystä monet suomalaiset eivät halua tulla kuvatuiksi, tekosyynä etteivät näytä ”tänään” riittävän hyvältä. Lienee vaatimattomuutta.
Ihmiset Pietarin suuren perustamassa kaupungissa ovat siis innokkaita ja varsin lahjakkaita esiintyjiä kameran edessä. Eikä ainoastaan kameran edessä, mutta myös kaupungilla ihmiset ovat edustavia, ennen kaikkea naiset. Vuoden ollessa jo lokakuulla naiset käyttävät pitkävartisia saappaita, mielenkiintoiseksi saappaat tekee korot. Aivan uskomattomia korkoja. Eilen näin pisimmät kenkien korot ikinä n. 15-20cm, siitä huolimatta katseita kääntävän naisen kävely luonnistui moitteetta. Kontrastiksi suomalaisessa tv-sarjassa mallikoulu (mitä en siis itse katsonut), malliksi haluavat tytöt kaatuilivat jo 5cm koroilla. Miksi naiset pukeutuvat päivittäin korkokenkiin ja huolella valittuihin vaatteisiin herättää pohdiskelua. Johtuuko se siitä että Venäjällä jokaista naista kohden on vain 0,8 miestä. Haluavatko naiset ”hyvän” miehen, sillä miesten odotettu elinikä on 59-vuotta, ja naisten odotettu elin-ikä on 73-vuotta. Miesten elintavat ovat kuluttavampia.
Epäilen että risteyksissä kolareita aiheuttavat pitkät korot ja lyhyet hameet ovat yleisiä niiden käyttömukavuuden vuoksi. Kenties tuntuu hyvältä näyttää hyvältä- ainakin miesnäkökannasta.
Miehille on tärkeää pukeutua mustiin kenkiin, ja vaatteiden tulee kohtuullisen siistejä. Tärkeää kummallakin sukupuolella että heidän vaatteidensa valmistajan brändi tulee huomatuksi: D&C, Armani, CK, Prada.
Nuorille on tärkeä statussymboli on kännykkä, kuten varmasti suomessakin. Venäjän historian tunneilla, missä käyn tietääkseni miten täällä opetetaan viime vuosisadan tapahtumat, on mainio tilastoida kännyköitä. Lähes kaikilla opiskelijoilla on multimediakännykkä. Muutamilla on Applen I Phone, ja monella on Nokian N- sarjaa (N95 tms.). Mikä humoristisinta opiskelijat etsivät vastaukset opettajan kysymyksiin googlettamalla netistä, ja häpeilemättä vastaavat suoraa lukien kännykän näytöltä.
Minusta-vierailijana oppilaat ovat mainion innossaan. Viime kerralla minulle tarjottiin kania lemmikiksi, ja kysyttiin voinko tulla asumaan heidän asuntolaansa lähelle Voitonpuistoa. Toistaiseksi kuitenkin asun ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille suunnatussa asuntolassa keskustassa, eikä minulla ole lemmikkejä.
On mahdoton lähteä pohtimaan onko tietyt käyttäytymismallit turhamaisuutta, vai ainoastaan kulttuurisidonnaisia asioita. Maailman sivun ihmiset ovat olleet turhamaisia, jos sanaa voi edes käyttää. Afrikassa ihmiset laittavat kauniita koruja kaulansa ympärille kilojen painosta. Kiinassa remontoidaan jalkaa että se sopii pienempään kenkään. Eurooppalaiset käyttäytyvät kauneuden vuoksi tavalla, mikä muualla maailmalla saattaa tuntua oudolta. Maailma on täynnä tekoja ja toimintaa, mikä hankaloittaa kulkua ja elämää, mutta se tehdään vallitsevien kauneusihanteiden vuoksi.
Turhamaisuus pitää mielen vireessä. Aina riittää parannettavaa meidän valmiissa maailmassa.
Kännykän herätyskellon melodian yöunieni katkaisun jälkeen syön aamupuuron, ja sitten juon aamuteen ja hoidan asioita internetissä. Suunnilleen aamu yhdeksältä lähden aamulenkille, kuunnellen samalla Venäjän kielen oppituntia mp3-soittimesta. Saan Pietarin raitista ilmaa, kaupunki hahmottuu mieleeni ja lisäksi opin kieltä. Kaikki tämä yhdellä kertaa, putkiaivoilla varustetulta insinööriopiskelijalta erinomainen saavutus.
Tämän aamuisen kirjoituksen otsikko ei liity henkilökohtaisen suomalaisen tehokkuuden kehumiseen, joka mielestäni on kyllä turhamaisuutta. Kirjoitan paikallisten ihmisten tavasta käyttäytyä, mikä on kenties turhamaisuutta.
Syys-, ja lokakuulla oli useita kauniita syyspäiviä, jolloin Pietarin puistot ovat kauneimmillaan. Lehtipuut ovat verhoutuneet mielikuvituksellisen ruskan väreihin. Nurmikoilla on värikkäitä lehtiä, koko maailma on väreillä kyllästetty. Kesän loppunäytöksenä lumoava värien sinfonia ennen syystalven harmaata ankeutta.
Ylitse muiden on ehdottomasti kesäpuisto patsaineen ja vapaine taiteilijoineen. Mielenkiintoista miten syksyn väriloisto hullaannuttaa ihmiset. Kävelin ja opiskelin monen päivänä puistossa, kuten Anssi Kelan kappaleessa puistossa lauletaan: ” Puistossa ilta viilenee- Pete lämpimikseen hyppelee”. Oli ajatuksia inspiroivaa nähdä miten ihmiset poseerasivat kameroiden edessä. Erityisesti nuorehkot huolitellusti pukeutuneet naiset olivat hyviä poseeraamaan. Paljon käytetty metodi oli ottaa värikkäitä lehtiä syliin ja sitten heittää lehdet ilmaan, toisen tallentaessa tapahtuman kameraan. Vähintään yhtä tehokasta oli nojata koko vartalollaan hieman kumossa olevaan puunrunkoon, ja katsoa kameraan viettelevästi. Poseeraukset luonnistuivat kuten muotilehdissä. Ihmiset olivat pukeutuneet hyvin lähteäkseen puistoon. Mainiota kuvia varmasti heidän kameroissaan. Kamerat karvoin ovat sirpin ja vasaran aikaisia Lomoja, vaan useasti laadukkaita järjestelmäkameroita. Nuoret tyytyvät kamerakännykkään.
Ollaan päästy turhamaisuuden epistolassa melkein jo yli poseerauksesta, mutta ei aivan. Muutama venäläinen ystäväni on näyttänyt minulle digikameroistaan kuvia, on mukava jakaa heidän kanssaan tunnelmat. Mutta muistikorttien tallennokset ovat jo narsistisuuden puolella, sillä lähes joka kuvassa poseeraa kameran omistaja itse: ”Tässä olen uimassa Krimillä. Tässä olen casinolla Krimillä…minä,minä,minä”. Kuvat nuoret lisäävät sitten vkontakte.ru – sivustolle, josta kerron seuraavassa teksissä. Jostain syystä monet suomalaiset eivät halua tulla kuvatuiksi, tekosyynä etteivät näytä ”tänään” riittävän hyvältä. Lienee vaatimattomuutta.
Ihmiset Pietarin suuren perustamassa kaupungissa ovat siis innokkaita ja varsin lahjakkaita esiintyjiä kameran edessä. Eikä ainoastaan kameran edessä, mutta myös kaupungilla ihmiset ovat edustavia, ennen kaikkea naiset. Vuoden ollessa jo lokakuulla naiset käyttävät pitkävartisia saappaita, mielenkiintoiseksi saappaat tekee korot. Aivan uskomattomia korkoja. Eilen näin pisimmät kenkien korot ikinä n. 15-20cm, siitä huolimatta katseita kääntävän naisen kävely luonnistui moitteetta. Kontrastiksi suomalaisessa tv-sarjassa mallikoulu (mitä en siis itse katsonut), malliksi haluavat tytöt kaatuilivat jo 5cm koroilla. Miksi naiset pukeutuvat päivittäin korkokenkiin ja huolella valittuihin vaatteisiin herättää pohdiskelua. Johtuuko se siitä että Venäjällä jokaista naista kohden on vain 0,8 miestä. Haluavatko naiset ”hyvän” miehen, sillä miesten odotettu elinikä on 59-vuotta, ja naisten odotettu elin-ikä on 73-vuotta. Miesten elintavat ovat kuluttavampia.
Epäilen että risteyksissä kolareita aiheuttavat pitkät korot ja lyhyet hameet ovat yleisiä niiden käyttömukavuuden vuoksi. Kenties tuntuu hyvältä näyttää hyvältä- ainakin miesnäkökannasta.
Miehille on tärkeää pukeutua mustiin kenkiin, ja vaatteiden tulee kohtuullisen siistejä. Tärkeää kummallakin sukupuolella että heidän vaatteidensa valmistajan brändi tulee huomatuksi: D&C, Armani, CK, Prada.
Nuorille on tärkeä statussymboli on kännykkä, kuten varmasti suomessakin. Venäjän historian tunneilla, missä käyn tietääkseni miten täällä opetetaan viime vuosisadan tapahtumat, on mainio tilastoida kännyköitä. Lähes kaikilla opiskelijoilla on multimediakännykkä. Muutamilla on Applen I Phone, ja monella on Nokian N- sarjaa (N95 tms.). Mikä humoristisinta opiskelijat etsivät vastaukset opettajan kysymyksiin googlettamalla netistä, ja häpeilemättä vastaavat suoraa lukien kännykän näytöltä.
Minusta-vierailijana oppilaat ovat mainion innossaan. Viime kerralla minulle tarjottiin kania lemmikiksi, ja kysyttiin voinko tulla asumaan heidän asuntolaansa lähelle Voitonpuistoa. Toistaiseksi kuitenkin asun ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille suunnatussa asuntolassa keskustassa, eikä minulla ole lemmikkejä.
On mahdoton lähteä pohtimaan onko tietyt käyttäytymismallit turhamaisuutta, vai ainoastaan kulttuurisidonnaisia asioita. Maailman sivun ihmiset ovat olleet turhamaisia, jos sanaa voi edes käyttää. Afrikassa ihmiset laittavat kauniita koruja kaulansa ympärille kilojen painosta. Kiinassa remontoidaan jalkaa että se sopii pienempään kenkään. Eurooppalaiset käyttäytyvät kauneuden vuoksi tavalla, mikä muualla maailmalla saattaa tuntua oudolta. Maailma on täynnä tekoja ja toimintaa, mikä hankaloittaa kulkua ja elämää, mutta se tehdään vallitsevien kauneusihanteiden vuoksi.
Turhamaisuus pitää mielen vireessä. Aina riittää parannettavaa meidän valmiissa maailmassa.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Tusovka-festivaali Pietarissa 27.9.2008
Viikonloppuna oli mainio mahdollisuus nauttia suomalaisesta musiikista Pietarin tummenevissa öissä. Vasilin saarella oli etnomusiikin festivaalit, jossa soitti suomalainen Alamaailman vasarat. Lisäksi samana iltana oli Griboedov-klubilla Tusovka-festivaalit. Itselleni Tusovka oli tuttu Pobedan (Tampereen seudun opiskelijoiden Venäjä- Seuran kautta), heidän kauttaan järjestimme pietarilaisen skapunk-yhtye Hullujen kurkkujen esiintymisen Tampereen telakalla 10/07.
Asuntolastamme ei löytynyt innokkaita lähtijöitä Griboedov - klubille, koska he olivat menossa toiselle klubille. Lähdin itsekseni Sennajan metroasemalta keltaista linjaa pitkin kohti seikkailuja, taskussani oli klubin nimi ja osoite. Muutaman kerran kysyin reittiä, mutta ongelmitta löysin perille.
Illan itsepäinen suunnitelma osoittautui hyväksi, sillä meininki oli mainiota. Suomalaisyhtyeet: Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo sekä Pikku Kukka soittivat varsin mielenkiintoista musiikkia, josta pietarilaisetkin asiakkaat olivat innostuneita. Heidän musiikkinsa oli varsin uniikkia. Live- musiikin jälkeen lavan otti haltuun DJ:t arwiasmarja ja Airo, ja erityisesti ensimmäiset levyvalinnat yllättivät. Griboedovan kellarissa raikasi iloisesti Leevi& Leevings ja muita suomalaisille tuttuja hieman vanhempia levylle taltioituja musiikkiesityksiä, myöhemmin koneellisempi musiikki vei kuitenkin voiton. Onneksi sai korvatulpat ystävällisiltä Tusovkalaisilta, sillä ajan edetessä myös äänenvoimakkuus kasvoi korreloiden. Klubin kellarimaisuutta pääsi mukavasti pakoon ulos sijaitsevaan toiseen rakennukseen , mistä sai myös syötävää halutessaan.
Viiden maissa suuntasimme kansankyydillä (150rur keskustaan) Apraxin dvorin kulmille, Tusovkalaisten uuden karhea hostelli onnekseni sijaitsi aivan asuntolani vieressä.
Erittäin humoristisen informatiivinen matkaraportti luettavana Tusovkan kotisivuilla. Ei raportille voi kuin nauraa!
Lue toki => www.tusovka.fi
Asuntolastamme ei löytynyt innokkaita lähtijöitä Griboedov - klubille, koska he olivat menossa toiselle klubille. Lähdin itsekseni Sennajan metroasemalta keltaista linjaa pitkin kohti seikkailuja, taskussani oli klubin nimi ja osoite. Muutaman kerran kysyin reittiä, mutta ongelmitta löysin perille.
Illan itsepäinen suunnitelma osoittautui hyväksi, sillä meininki oli mainiota. Suomalaisyhtyeet: Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo sekä Pikku Kukka soittivat varsin mielenkiintoista musiikkia, josta pietarilaisetkin asiakkaat olivat innostuneita. Heidän musiikkinsa oli varsin uniikkia. Live- musiikin jälkeen lavan otti haltuun DJ:t arwiasmarja ja Airo, ja erityisesti ensimmäiset levyvalinnat yllättivät. Griboedovan kellarissa raikasi iloisesti Leevi& Leevings ja muita suomalaisille tuttuja hieman vanhempia levylle taltioituja musiikkiesityksiä, myöhemmin koneellisempi musiikki vei kuitenkin voiton. Onneksi sai korvatulpat ystävällisiltä Tusovkalaisilta, sillä ajan edetessä myös äänenvoimakkuus kasvoi korreloiden. Klubin kellarimaisuutta pääsi mukavasti pakoon ulos sijaitsevaan toiseen rakennukseen , mistä sai myös syötävää halutessaan.
Viiden maissa suuntasimme kansankyydillä (150rur keskustaan) Apraxin dvorin kulmille, Tusovkalaisten uuden karhea hostelli onnekseni sijaitsi aivan asuntolani vieressä.
Erittäin humoristisen informatiivinen matkaraportti luettavana Tusovkan kotisivuilla. Ei raportille voi kuin nauraa!
Lue toki => www.tusovka.fi
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Työtä tekevälle
En ole enää työtön opiskelija, vaan työn raskaan raataja. Kyse ei ole mainosflyerien jakamisesta kadulla, tai kyltin kantamisesta, vaan alan opettamaan yliopistolla.
Viime viikolla asuntolamme henkilönkuntaan kuuluva naishenkilö tuli esittämään listaa, jossa olin viiden täällä opiskelevan suomalaisen nimi. Lisäksi listassa oli kellonaika, sekä luokkahuoneen numero. Ajattelin että jotain ongelmia viisumin kanssa, enempää aihetta stressaamatta. Tapaamisessa selvisi että kyseessä oli rekrytointipainotteinen työinfo. Vieraiden kielten laitoksella on tarvetta muutamalle natiiville suomalaiselle opettamaan kieltä. Minua heti kiinnosti, en ole ennen toiminut opettajana. Varmistin vielä ettei kielioppia tarvitse opettaa, itse en ainakaan muista kaikkia 16:sta sijamuotoamme.
Minä opetan kaksi kertaa viikossa yksityisopetuksena venäläistä opiskelijanuorukaista. Odotan mielenkiinnolla. Opiskelijanuorukainen tulee oppimaan nohevaa Tampereen murretta.
Kylä lähtee, nääs
Viime viikolla asuntolamme henkilönkuntaan kuuluva naishenkilö tuli esittämään listaa, jossa olin viiden täällä opiskelevan suomalaisen nimi. Lisäksi listassa oli kellonaika, sekä luokkahuoneen numero. Ajattelin että jotain ongelmia viisumin kanssa, enempää aihetta stressaamatta. Tapaamisessa selvisi että kyseessä oli rekrytointipainotteinen työinfo. Vieraiden kielten laitoksella on tarvetta muutamalle natiiville suomalaiselle opettamaan kieltä. Minua heti kiinnosti, en ole ennen toiminut opettajana. Varmistin vielä ettei kielioppia tarvitse opettaa, itse en ainakaan muista kaikkia 16:sta sijamuotoamme.
Minä opetan kaksi kertaa viikossa yksityisopetuksena venäläistä opiskelijanuorukaista. Odotan mielenkiinnolla. Opiskelijanuorukainen tulee oppimaan nohevaa Tampereen murretta.
Kylä lähtee, nääs
Keskipalkka 366€
Pietari ei ole halpa kaupunki elää. Sen huomaa myös monista hulppeista autoista, joita on tiettyjen ravintoloiden ja baarien edessä. Harvoinpa Suomessa näkee Bentleytä, Audi R8 :a ja Lexuksen citymaasturia vierekkäin. Hienojen autojen kääntöpuoli ovat kaduilla näkyvät kerjäläiset. Tuloerot venäjällä on valtavat.
Opiskelijan lompakolle Pietarin hintataso myös lankeaa suuresti. Itse tosin olen lopettanut lompakon käytön tyystin, taskuvarkaiden pelossa. Pidän mukanani passikopiota, opiskelijakorttia ja tarvittavan määrän ruplia taskussa.
Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, mutta ei niin paljon kuten itse kuvittelin ennen Pietarilaistumista. Leipä, hedelmät ja juotavat ovat halvempia, mutta osa tuotteista on jopa kalliimpia kuin suomessa. Itse käyn koulun lähellä sijaitsevassa Diksi- kaupassa, joka on suunnilleen lähiö-Siwan kokoinen. Mukavinta lähikaupassani on leipomon tuotteet, herkullisen ja ravitsevan herkkupiirakan saa 13rur (0,35€).Itse kokkailessa säästää siis pitkän kopeekan.
Ravintoloissa saa kohtuullisen illallisen n.7-8€:lla. Pietarissa on useta ravintoloita, joihin on järkevintä mennä jos joku toinen maksaa aterioinnin. Niiden ravintoloiden edessä on aiemmin mainitsemiani kalliita autoja.
Mikäli opiskelijat käyvät ahkerasti clubbailemassa, se on suurehko menoerä. Isoimmilla clubeilla sisäänpääsyt ovat n 5€-20€ . Sisäänpääsymaksun määrä tietenkin riippuu viikonpäivästä, esiintyjästä ja clubitasosta. Mukavia clubeja keskustassa on Revolution, Dom, gripaidov. Baarit, bistrot ja kahvilat ovat erinomainen vaihtoehto, koska ei pidä maksaa sisäänpääsyä. Gostiny Dvorin vieressä oleva Datsha-pubi on kokemisen arvoinen paikka.
Museot, taidenäyttelyt ja kulttuurielämykset ylipäätänsä eivät ole kalliita. Olin viime torstaina Mariinski- teatterin konserttisalissa oopperassa, Turkmenistanilaisen kaverini kanssa. Sisäänpääsy maksoi ainoastaan 200RUR, lipun ostin viime tingassa ovelta, juuri ennen esityksen alkua. Ooppera oli erinomainen. Olin neljännessä rivissä keskellä. Oopperasta pystyin poimimaan muutamia tuttuja sanoja, mutta parasta oli englanninkielinen tekstitys matriisitaululla. Pysyin juonessa mukana. Ensi tiistaina olen menossa Pietarin filharmonia esitykseen, lipusta maksoi n 50RUR. Museot maksavat normaalista muutaman euron opiskelijakortilla, Eremitaasi on ilmainen.
Julkisesta liikenteestä metro maksaa 17 RUR / matka. Bussia tai trollikkaa en ole käyttänyt, mutta suurin piirtein samanhintaista kuin metrolla kulkeminen. Kansantaksi maksaa sen mukaan, mitenkä jaksaa ja kehtaa tinkiä.
Suurin osa paikallisista ihmisistä tulee toimeen hyvin pienellä rahamäärällä. Keskipalkka oli vuonna 2007 vaivaiset 366€, Pietarissa keskipalkka on suurempi . Toisaalta maaseudulla keskipalkka on pienempi. Osa tuloista saadaan ohi virallisen palkanmaksun. Mahdottomalta tuntuisi elää Pietarissa keskimääräisen vanjan keskimääräisellä palkalla.
Opiskelijan lompakolle Pietarin hintataso myös lankeaa suuresti. Itse tosin olen lopettanut lompakon käytön tyystin, taskuvarkaiden pelossa. Pidän mukanani passikopiota, opiskelijakorttia ja tarvittavan määrän ruplia taskussa.
Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, mutta ei niin paljon kuten itse kuvittelin ennen Pietarilaistumista. Leipä, hedelmät ja juotavat ovat halvempia, mutta osa tuotteista on jopa kalliimpia kuin suomessa. Itse käyn koulun lähellä sijaitsevassa Diksi- kaupassa, joka on suunnilleen lähiö-Siwan kokoinen. Mukavinta lähikaupassani on leipomon tuotteet, herkullisen ja ravitsevan herkkupiirakan saa 13rur (0,35€).Itse kokkailessa säästää siis pitkän kopeekan.
Ravintoloissa saa kohtuullisen illallisen n.7-8€:lla. Pietarissa on useta ravintoloita, joihin on järkevintä mennä jos joku toinen maksaa aterioinnin. Niiden ravintoloiden edessä on aiemmin mainitsemiani kalliita autoja.
Mikäli opiskelijat käyvät ahkerasti clubbailemassa, se on suurehko menoerä. Isoimmilla clubeilla sisäänpääsyt ovat n 5€-20€ . Sisäänpääsymaksun määrä tietenkin riippuu viikonpäivästä, esiintyjästä ja clubitasosta. Mukavia clubeja keskustassa on Revolution, Dom, gripaidov. Baarit, bistrot ja kahvilat ovat erinomainen vaihtoehto, koska ei pidä maksaa sisäänpääsyä. Gostiny Dvorin vieressä oleva Datsha-pubi on kokemisen arvoinen paikka.
Museot, taidenäyttelyt ja kulttuurielämykset ylipäätänsä eivät ole kalliita. Olin viime torstaina Mariinski- teatterin konserttisalissa oopperassa, Turkmenistanilaisen kaverini kanssa. Sisäänpääsy maksoi ainoastaan 200RUR, lipun ostin viime tingassa ovelta, juuri ennen esityksen alkua. Ooppera oli erinomainen. Olin neljännessä rivissä keskellä. Oopperasta pystyin poimimaan muutamia tuttuja sanoja, mutta parasta oli englanninkielinen tekstitys matriisitaululla. Pysyin juonessa mukana. Ensi tiistaina olen menossa Pietarin filharmonia esitykseen, lipusta maksoi n 50RUR. Museot maksavat normaalista muutaman euron opiskelijakortilla, Eremitaasi on ilmainen.
Julkisesta liikenteestä metro maksaa 17 RUR / matka. Bussia tai trollikkaa en ole käyttänyt, mutta suurin piirtein samanhintaista kuin metrolla kulkeminen. Kansantaksi maksaa sen mukaan, mitenkä jaksaa ja kehtaa tinkiä.
Suurin osa paikallisista ihmisistä tulee toimeen hyvin pienellä rahamäärällä. Keskipalkka oli vuonna 2007 vaivaiset 366€, Pietarissa keskipalkka on suurempi . Toisaalta maaseudulla keskipalkka on pienempi. Osa tuloista saadaan ohi virallisen palkanmaksun. Mahdottomalta tuntuisi elää Pietarissa keskimääräisen vanjan keskimääräisellä palkalla.
torstai 18. syyskuuta 2008
24-vuotta
Syntymäpäiväni (17.9) kunniaksi opiskelin hieman vähemmän. Aamupäivän vietin Eremitaasissa tutustuen pohjakerroksen muinaisiin kulttuureihin. Siellä muumio makasi rikotussa rauhassaan, mutta oli huomattavasti punaisen torin muumiota kuivemmassa kunnossa. Eremitaasi on valtava kompleksi. Sanotaan että vain 5 % kaikista teoksista on esillä. Halutessaan kiertää kaikki salit, pitää kävellä 22km. Eremitaasi sijaitsee lähellä kouluani, ja lisäksi opiskelijakortilla on ilmainen sisäänpääsy. Siellä ei kannata liian ahnaasti kiertää, vaan monena päivänä vähän.
Minulla oli myös koulua. oppituntini alkoi klo. 14.30. Aiheena Venäjän historia venäjän kielellä. Menin kuunteluoppilaaksi muutaman muun suomalaisen kanssa. Oppitunnin kesto oli 1,5h ja ymmärsin n. 3% opettajan puhumasta. Mielestäni historian tunniksi opetus oli erikoista, mutta ajattelin että se on paikallinen tyyli. Tunnin jälkeen, paremmin venäjänkieltä hallitsevat suomalaiset opiskelijat kertoivat oppitunnin käsittelevän pankkijärjestelmää. Olipa hölmistynyt olo.
Illalla seikkailin metrolla Laatokan asemalla sijaitsevalle Okei tavaratalolle. Okeissa on Prisman / Citymarketin tasoiset valikoimat tuoteita. Ostin sieltä tietokoneeseen näppäimistön, missä on kyrilliset aakkoset, näppäimistö maksoi n.4€.
Kauppareissun jälkeen suuntasimme muutaman kaverin kanssa biljardipubin kautta läheiselle Revolution klubille. Revolution on kolmikerroksinen isohko klubi. Yläkerrassa siellä on leppoisa lasitettu lounge, mistä näkee valaistun Pietarin 360’. Erikoisuutena siellä oli vesipiiput, joissa halutessaan pystyi imemään viini /absenth –höyryjä. Arabeilta se taito on lainattu, alkoholia Allahilta piilossa. Revolution on varsin eurooppalainen klubi. Sisäänpääsy 300rur (=8€).
Kaikesta huolimatta yhdet syntymäpäivät tuli jälleen vietettyä.
Minulla oli myös koulua. oppituntini alkoi klo. 14.30. Aiheena Venäjän historia venäjän kielellä. Menin kuunteluoppilaaksi muutaman muun suomalaisen kanssa. Oppitunnin kesto oli 1,5h ja ymmärsin n. 3% opettajan puhumasta. Mielestäni historian tunniksi opetus oli erikoista, mutta ajattelin että se on paikallinen tyyli. Tunnin jälkeen, paremmin venäjänkieltä hallitsevat suomalaiset opiskelijat kertoivat oppitunnin käsittelevän pankkijärjestelmää. Olipa hölmistynyt olo.
Illalla seikkailin metrolla Laatokan asemalla sijaitsevalle Okei tavaratalolle. Okeissa on Prisman / Citymarketin tasoiset valikoimat tuoteita. Ostin sieltä tietokoneeseen näppäimistön, missä on kyrilliset aakkoset, näppäimistö maksoi n.4€.
Kauppareissun jälkeen suuntasimme muutaman kaverin kanssa biljardipubin kautta läheiselle Revolution klubille. Revolution on kolmikerroksinen isohko klubi. Yläkerrassa siellä on leppoisa lasitettu lounge, mistä näkee valaistun Pietarin 360’. Erikoisuutena siellä oli vesipiiput, joissa halutessaan pystyi imemään viini /absenth –höyryjä. Arabeilta se taito on lainattu, alkoholia Allahilta piilossa. Revolution on varsin eurooppalainen klubi. Sisäänpääsy 300rur (=8€).
Kaikesta huolimatta yhdet syntymäpäivät tuli jälleen vietettyä.
Petroskoi 13.-14.9. Carelian faces- etnomusiikin festivaali
Petroskoi (Петрозаво́дск) on perustettu samana vuonna kuten Pietarikin. Venäjänkielinen nimi suomennettuna tarkoittaa Pietarin tehdasta. Pietari suuri perusti kaupungin, koska halusi tämän Äänisen rannalla sijaitsevan kaupungin tuottavan sotatarvikkeita. Väinö Linnan kirjoittamassa Tuntemattomassa sotilaassa kerrotaan Koskelan johtaman kk-joukkueen kokemuksista Äänislinnassa. Petroskoi oli suomalaisten hallussa vuosina 1941-1944.
Menimme Petroskoihin junalla kahden suomalaiset kaverin kanssa Pietarista. Olimme ostaneet liput viikkoa aikaisemmin ”platzkarting” – luokkaan, eli halvimpaan luokkaan (900rur SPb-Petroskoi-SPb). Venäläisessä pitkänmatkan junassa on mukava matkustaa. Sinulle kuuluu oma sänky, jossa puhtaat lakanat. Matka kesti 9h, junassa oli kaiken kaikkiaan välitön tunnelma ja nostalginen ruskohiilen tuoksu.
Petroskoista emme olleet varanneet majapaikkaa ja sellainen piti löytää. Minulla oli yksi osoite ylöskirjoitettuna, jossa mahdollisesti voisi yöpyä. Turistit taksiin ja majoitusta etsimään. Ensimmäiseen emme päässeet, koska emme olleet ilmoittaneet tulostamme ja siellä oli remonttikäynnissä. Saimme uuden osoitteen. Seuraavassa paikassa oli täyttä, mutta vastaanotosta he soittivat useampaan paikkaan. Saimme jälleen uuden osoitteen. He sanoivat myös että taksi tulee n. puolen tunnin päästä. Mitään taksia ei ikinä tullut lähiöön missä heräilevää lauantai-aamua kulutimme. Kolmanteen paikkaan pääsimme majoittumaan ajeltuamme kuoppaisia tieuria tovin. Majoitus maksoi 450rur / yö ja sijainti Kalevalan kadulla.
Illalla suuntasimme johdinautolla (trollikka) faces- festivaaleille, jotka järjestettiin filharmonian tiloissa. Nuoria oli runsaasti ulkosalla seurustelemassa ja sisällä yhtyeet esiintyivät ylä- ja alakerrassa. Festivaalit olivat omaperäisen mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat. Musiikkitarjonta oli monipuolista. Viimeiset esiintyjät saivat yleisön kulkemaan käsi kädessä ympäri salia ja tanssimaan vaikuttavia ryhmätansseja. Meno loppui puolenyön jälkeen, jolloin ihmiset siirtyivät ulos katsomaan illan viimeisiä tulitaide esiintyjiä. Tapahtuma oli kokemisen arvoinen.
Kävellessämme yöllä kaupungilla yllätyksemme miliisit menivät rauhoittamaan kapakkatappelua sirpaleliivit päällä ja aseet vyöllä. Aika touhua.
Sunnuntaina vaeltelimme Petroskoissa. Tutustuin festivaaleilla Petroskoilaiseen Tanjaan, joka lupautui esittelemään kotikaupunkiaan sunnuntaina. Kävimme mielenkiintoisessa valokuvanäyttelyssä, taidemuseossa, rantakadun Kalevala-aiheisessa puutataidenäyttelyssä, huvipuistossa ja gruusialaisessa ravintolassa. Monenlaista tekemistä tässä 280 000 asukkaan pikkukaupungissa on.
Yhteenveto. Festivaali oli hauska ja energinen. Petroskoin kaupungissa on selvät merkit sirpin ja vasaran valtakaudesta. Valopylväissä ja talojen seinissä on tunnelmaa nostattavia logoja. Kaupungin paraatipaikalla on Lenin- patsas ikuisen tulen vieressä. Kaupungin pääkadun nimi on Lenin prospekt. Lisäksi kaupungista löytyy Marxin ja Engelin patsas. Rantakadulla on jykevä patsas: Otto Kuusinen katselee Ääniselle. Vähintäänkin nostalginen kaupunki. Kaupungin satamasta on laivayhteys Kizin saarelle, jossa sijaitsee 22-kupolinen pyhäkkö, venäläisen kirvesmiestaidon huima saavutus, mutta se jäi itseltäni lämpimämpään aikaan. Petroskoi vaikuttaa pienemmältä kaupungilta Tampereeseen verrattaessa, vaikka on suurempi. Venäläiset kaupungit vaikuttavat pienimmiltä kuin ovat olen kuullut.
Mainio reissu, matkailu avartaa!
Menimme Petroskoihin junalla kahden suomalaiset kaverin kanssa Pietarista. Olimme ostaneet liput viikkoa aikaisemmin ”platzkarting” – luokkaan, eli halvimpaan luokkaan (900rur SPb-Petroskoi-SPb). Venäläisessä pitkänmatkan junassa on mukava matkustaa. Sinulle kuuluu oma sänky, jossa puhtaat lakanat. Matka kesti 9h, junassa oli kaiken kaikkiaan välitön tunnelma ja nostalginen ruskohiilen tuoksu.
Petroskoista emme olleet varanneet majapaikkaa ja sellainen piti löytää. Minulla oli yksi osoite ylöskirjoitettuna, jossa mahdollisesti voisi yöpyä. Turistit taksiin ja majoitusta etsimään. Ensimmäiseen emme päässeet, koska emme olleet ilmoittaneet tulostamme ja siellä oli remonttikäynnissä. Saimme uuden osoitteen. Seuraavassa paikassa oli täyttä, mutta vastaanotosta he soittivat useampaan paikkaan. Saimme jälleen uuden osoitteen. He sanoivat myös että taksi tulee n. puolen tunnin päästä. Mitään taksia ei ikinä tullut lähiöön missä heräilevää lauantai-aamua kulutimme. Kolmanteen paikkaan pääsimme majoittumaan ajeltuamme kuoppaisia tieuria tovin. Majoitus maksoi 450rur / yö ja sijainti Kalevalan kadulla.
Illalla suuntasimme johdinautolla (trollikka) faces- festivaaleille, jotka järjestettiin filharmonian tiloissa. Nuoria oli runsaasti ulkosalla seurustelemassa ja sisällä yhtyeet esiintyivät ylä- ja alakerrassa. Festivaalit olivat omaperäisen mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat. Musiikkitarjonta oli monipuolista. Viimeiset esiintyjät saivat yleisön kulkemaan käsi kädessä ympäri salia ja tanssimaan vaikuttavia ryhmätansseja. Meno loppui puolenyön jälkeen, jolloin ihmiset siirtyivät ulos katsomaan illan viimeisiä tulitaide esiintyjiä. Tapahtuma oli kokemisen arvoinen.
Kävellessämme yöllä kaupungilla yllätyksemme miliisit menivät rauhoittamaan kapakkatappelua sirpaleliivit päällä ja aseet vyöllä. Aika touhua.
Sunnuntaina vaeltelimme Petroskoissa. Tutustuin festivaaleilla Petroskoilaiseen Tanjaan, joka lupautui esittelemään kotikaupunkiaan sunnuntaina. Kävimme mielenkiintoisessa valokuvanäyttelyssä, taidemuseossa, rantakadun Kalevala-aiheisessa puutataidenäyttelyssä, huvipuistossa ja gruusialaisessa ravintolassa. Monenlaista tekemistä tässä 280 000 asukkaan pikkukaupungissa on.
Yhteenveto. Festivaali oli hauska ja energinen. Petroskoin kaupungissa on selvät merkit sirpin ja vasaran valtakaudesta. Valopylväissä ja talojen seinissä on tunnelmaa nostattavia logoja. Kaupungin paraatipaikalla on Lenin- patsas ikuisen tulen vieressä. Kaupungin pääkadun nimi on Lenin prospekt. Lisäksi kaupungista löytyy Marxin ja Engelin patsas. Rantakadulla on jykevä patsas: Otto Kuusinen katselee Ääniselle. Vähintäänkin nostalginen kaupunki. Kaupungin satamasta on laivayhteys Kizin saarelle, jossa sijaitsee 22-kupolinen pyhäkkö, venäläisen kirvesmiestaidon huima saavutus, mutta se jäi itseltäni lämpimämpään aikaan. Petroskoi vaikuttaa pienemmältä kaupungilta Tampereeseen verrattaessa, vaikka on suurempi. Venäläiset kaupungit vaikuttavat pienimmiltä kuin ovat olen kuullut.
Mainio reissu, matkailu avartaa!
Tehokasta opiskelua
Toisella viikolla oppitunnit käynnistyivät täydellä volyymilla. Kielenopiskeluryhmämme on harmittavan suuri, yhteensä 14 opiskelijaa. Suurin osa meistä on suomalaisia. Opetuskieli on englanti ja venäjä. Odotin pienempää kieliryhmää, mutta näillä mennään. Suurin osa ryhmämme opiskelijoista on lukenut venäjää jo lukiosta asti, mutta onneksi ryhmässä on myös ”minun tasoisiakin”.
Suurimmat ongelman opiskelussa teettää kirjoitettu teksti. Venäjää opiskelleet tietävät kaunokirjoituksen eroavan tekstaamisesta huomattavasti. Venäläisessä kaunokirjoituksessa 4 kirjainta näyttää u:lta, muistakaa että venäjän u on y. Lisäksi pieni D näyttää g:ltä. T-kirjain näyttää m:ltä. Opettajamme on keski-ikäinen mies, joka kirjoittaa omanlaistaan kaunokirjoitusta. Ensiksi sitä arvuuttelee kirjaimet hänen tekstistään, ja sitten kirjoittaa itselleen omalla pakko-opiskelulla kaunokirjoituksellaan. Illalla sitä tuntee pöljäksi, koska ei saa selvää omasta tekstistään. Taskusanakirjasta etsii mahdollisesti oikeita sanoja. Kyllä tämä tästä.Asuntolaamme tuli mukava uudistus, sillä saimme kulkukortit. Enää ovia ei suljeta puolen yön jälkeen, vaan voimme tulla yöllä asuntolaan omalla kulkukortilla. Otshin harashoo!
Suurimmat ongelman opiskelussa teettää kirjoitettu teksti. Venäjää opiskelleet tietävät kaunokirjoituksen eroavan tekstaamisesta huomattavasti. Venäläisessä kaunokirjoituksessa 4 kirjainta näyttää u:lta, muistakaa että venäjän u on y. Lisäksi pieni D näyttää g:ltä. T-kirjain näyttää m:ltä. Opettajamme on keski-ikäinen mies, joka kirjoittaa omanlaistaan kaunokirjoitusta. Ensiksi sitä arvuuttelee kirjaimet hänen tekstistään, ja sitten kirjoittaa itselleen omalla pakko-opiskelulla kaunokirjoituksellaan. Illalla sitä tuntee pöljäksi, koska ei saa selvää omasta tekstistään. Taskusanakirjasta etsii mahdollisesti oikeita sanoja. Kyllä tämä tästä.Asuntolaamme tuli mukava uudistus, sillä saimme kulkukortit. Enää ovia ei suljeta puolen yön jälkeen, vaan voimme tulla yöllä asuntolaan omalla kulkukortilla. Otshin harashoo!
Ensimmäinen viikko
Oppitunteja ei ensimmäisellä viikolla ollut ollenkaan. Kävimme esittelemässä itsemme suullisesti linjan johtajalle, ja hän arvionsa mukaan määräsi tasoryhmään joka vastaa kielitaitoa. Itselläni viikkotunteja on 12h / viikko, kieltä pyrin kuitenkin opiskelemaan 6-8h / päivä.
Ilma Pietarissa on ollut aurinkoinen, mutta syksyn kylmyyden jo tuntee. Pietarilaisista naisista pääosa kulkee vielä korkokengissä, mutta osa on jo vaihtanut korkosaappaat jalkaan. Hameiden käyttöön ei talvea enteilevä kylmyys liene paljoakaan vaikuttanut.
Päivät menee opiskellessa ja kaupunkiin tutustuessa. Tuutorointi on olematonta, itse löytää parhaiten. Aktiivia paikalliset ovat auttamaan kysyttäessä. Asuntolassamme on ainoastaan vaihto-opiskelijoita Euroopasta ja Aasiasta. Kerroksessani puhutaan venäjää, saksaa, englantia ja suomea.
Lauantaina 6.9 oli Palatsiaukiolla Naisten kymppi ja parikymmentä yritysten ständiä sekä esiintymislava. Tunnelma oli mukaansa tempaava ja kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma. Suomalaiset yritykset olivat erittäin hyvin esillä tapahtumassa. Juoksijaporukassa oli naisten lisäksi myös muutamia miehiä. Osallistuminen tapahtumaan oli ilmaista, ja matkalla sai vettä ja Kvasia (paikallinen kotikalja). Nevanrantoja pitkin juoksijat sukkuloivat. Itse toimin muutaman kaverin kanssa huoltojoukoissa, pidimme repuista huolta ja huolehdimme maaliintulo nesteytyksestä. Avustimme Suomesta saapuneita Suomi-Venäjä-Seuran ja HEBA:n aktiiveja. Tehtävämme hoidimme muuten erittäin kunniakkaasti, mutta ”huollettavamme” olivat odotettua nopeampia ja ehtivät tulemaan maaliin kun me olimme etsimässä maaliintulo kuohuvaa. Ostamista suunnittelimme pikkuravintolassa lämpimän keiton ääressä.
Illalla menimme palkitsemaan itsemme hyvästä urheilijasuorituksesta Cat- nimiseen gruusialaiseen ravintolaan. Ravintolan eläimellisestä nimestä huolimatta ruoka oli maistuvaa ja seura hyvää. Ruokailun jälkeen menimme kävelemään Pietarin tihkusateisille kaduille. Venäläisiä lauluja seurueemme esitti Pietarin puistoille, toiset meistä enemmän ja toiset vähemmän osallistuen. Miliisikään ei meitä tullut sakottamaan lauleskelusta.
Viihtyisä päivä, kiitos osallistujille.
Ilma Pietarissa on ollut aurinkoinen, mutta syksyn kylmyyden jo tuntee. Pietarilaisista naisista pääosa kulkee vielä korkokengissä, mutta osa on jo vaihtanut korkosaappaat jalkaan. Hameiden käyttöön ei talvea enteilevä kylmyys liene paljoakaan vaikuttanut.
Päivät menee opiskellessa ja kaupunkiin tutustuessa. Tuutorointi on olematonta, itse löytää parhaiten. Aktiivia paikalliset ovat auttamaan kysyttäessä. Asuntolassamme on ainoastaan vaihto-opiskelijoita Euroopasta ja Aasiasta. Kerroksessani puhutaan venäjää, saksaa, englantia ja suomea.
Lauantaina 6.9 oli Palatsiaukiolla Naisten kymppi ja parikymmentä yritysten ständiä sekä esiintymislava. Tunnelma oli mukaansa tempaava ja kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma. Suomalaiset yritykset olivat erittäin hyvin esillä tapahtumassa. Juoksijaporukassa oli naisten lisäksi myös muutamia miehiä. Osallistuminen tapahtumaan oli ilmaista, ja matkalla sai vettä ja Kvasia (paikallinen kotikalja). Nevanrantoja pitkin juoksijat sukkuloivat. Itse toimin muutaman kaverin kanssa huoltojoukoissa, pidimme repuista huolta ja huolehdimme maaliintulo nesteytyksestä. Avustimme Suomesta saapuneita Suomi-Venäjä-Seuran ja HEBA:n aktiiveja. Tehtävämme hoidimme muuten erittäin kunniakkaasti, mutta ”huollettavamme” olivat odotettua nopeampia ja ehtivät tulemaan maaliin kun me olimme etsimässä maaliintulo kuohuvaa. Ostamista suunnittelimme pikkuravintolassa lämpimän keiton ääressä.
Illalla menimme palkitsemaan itsemme hyvästä urheilijasuorituksesta Cat- nimiseen gruusialaiseen ravintolaan. Ravintolan eläimellisestä nimestä huolimatta ruoka oli maistuvaa ja seura hyvää. Ruokailun jälkeen menimme kävelemään Pietarin tihkusateisille kaduille. Venäläisiä lauluja seurueemme esitti Pietarin puistoille, toiset meistä enemmän ja toiset vähemmän osallistuen. Miliisikään ei meitä tullut sakottamaan lauleskelusta.
Viihtyisä päivä, kiitos osallistujille.
Matka ja majoittuminen
Viimeinen päivä elokuuta oli aika vihdoin kypsä Pietariin lähtemiseen. Sataman löytäminen osoittautui itselleni Amazing race – tyyppiseksi tehtäväksi. Lähtöpäivänä tutustuin pääkaupungimme kumpaankin satamaan, ensimmäisestä M/S Julia ei ollut lähdössä. Kyllä nääs meillä Tampereellakin on kaksi matkustajasatamaa: Laukko ja mustalahti.
Laiva oli lastattu n. sadalla matkustajalla ja seitsemällä autolla, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Matkan vietimme kahdeksannen kannen lepotuoleilla, missä oli kohtuullisen hyvä ottaa unta kuuppaan. Laiva itsessään pystyy kilpailemaan täysin hyvin ruotsinlaivojen kanssa. Tax-free tarjonta on laaja, ja muutama viihtyisä ruokala. Laivan yökerho on isohko, komea siellä on varmasti jamitella. Kävin yhden maissa yöllä katsomassa millainen meno ja meininki yökerhossa on valloillaan, mutta varsin rauhallista seitsemän asiakkaan voimin. Viiden aikaan aamulla oli varsin vilkas rahtiliikenne merellä, näkyi 20-30 kpl:tta yhdellä silmäyksellä. Toiset laivoista oli lähes täysin pimeitä, ja lisäksi vielä näyttivät olevan paikoillaan. Luulisi laivojen välillä hieman toisiaan kolhivankin. Maihinnousua ennen popsimamme buffet-tyylinen aamupala oli hintansa arvoinen.
Yhdeksän jälkeen aamulla laivamme saapui satamaan. Satama ei sijaitse lähellä keskustaa, ja lähimmälle metrolle on parin kilometrin matka. Rajamuodollisuuden menivät ongelmitta, ja laivalta saatu maahantulokorttikin oli täytetty asiallisesti. Isännimi jäi täyttämättä.
Ajattelin että satamassa olisi ollut pietarilaisen yliopistoni vastaanottava henkilö, koska olin lähettänyt pyynnöstä informaatiota milloin ja mihin saavun. Ei ollut satamassa ihmistä ”Pjotor, Finland” kyltin kanssa. Lähimmälle metrolle saimme kyydin suomalaisilta liikemiehiltä, keiden kanssa jutustelimme satamassa.
Nevskille päästyäni etsin nettikahvilan, jotta voin lukea sähköpostini. Olin saanut sunnuntaina iltapäivästä (jolloin olin jo matkalla) sähköpostin tuutoriltani. Soitin hänen puhelinnumeroonsa, mutta hän ei vastannut. Yliopistoni sijaitsee Kazaanin kathedraalin takana, eli erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla. Menin matkatavaroideni kanssa pääovesta sisään. Selvisin koulun opiskelijakortin tarkastuksesta sanomalla opiskelevani täällä. Kansainvälistä toimistoa kysyin ”talonmieheltä”, joka kysyi eräältä naiselta, joka lähti minua opastamaan asuntolalle.
Asuntolalla kukaan ei henkilökunnasta puhunut englantia, joten oli pärjättävä venäjällä mitä osaa lähtökohtaisen olemattomasti. Mielenkiintoisinta oli allekirjoittaa asuntolan säännöt hyväksyvä sopimus, jossa oli useasti eri kohtia ja muutama komea leimakin. Parasta sopimuksessa oli kuitenkin venäjänkielisyys. En tiedä mitä allekirjoitin, toivottavasti en asuntolan remontin takausta.
Matkatavarat vein asuntoon, joka sijaitsee yliopistoni kyljessä. Asunto on suunnilleen 20m2, jonka jaan suomalaisen opiskelijan kanssa.
Kv-toimistolla onneksi pärjäsi englannilla. He kertoivat että tuutor oli ollut minua vastassa, mutta ei ollut löytänyt. Totuutta en tiedä. Seuraavana päivänä menin rekisteröimään viisumini. Rekisteröinti suoritettiin yhden henkilön toimesta, ja jono rekisteröintiin oli huomattava. Menimme kaverin kanssa jonottamaan kolmisen tuntia ennen ovien avautumista. Saimme kärkisijat. Jonottamiseen tässä maassa on sopeuduttava.
Neuvostoliitossa Gorbatshov halusi rajoittaa huomattavasti alkoholin kulutusta ja määräsi sen myynnin valtion monopoliksi, aivan kuten Suomessa on edelleen. Alkoholia sai ainoastaan valtion liikkeistä, joissa tietenkin oli pitkät jonot. Monet idearikkaat mummut keksivät tällöin tavan tienata rahaa. He jonottivat hartaasti, ja myivät sitten kärkipäässä olevan paikkansa eniten tarjoavalle. Varsin kapitalistista toimintaa.
Minä olisin ollut valmis myös myymään oman paikkani, jos riittävän hinnan olisin saanut. Opiskelevalle oligarkille jonotuspaikkani, ja minulle huoneisto Palatsin aukion laidalta.
Viisumin rekisteröintitoimistossa ei todellakaan puhuttu englantia, vaan kovalla tahdilla venäjää. Pääosin en tajunnut mitään. Mahdollisesti kaikki paperit ovat ok, tai sitten olen laittomasti Venäjällä. Sama kai se on.
Elämä Pietarissa alkoi hiljakseen vakiintumaan. Olosuhteiden määräämät kylmät aamusuihkut, ja pulloveden juominen. Kaasuhellan käyttö, sekä venäjän kielen ahkera opiskelu.
Laiva oli lastattu n. sadalla matkustajalla ja seitsemällä autolla, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Matkan vietimme kahdeksannen kannen lepotuoleilla, missä oli kohtuullisen hyvä ottaa unta kuuppaan. Laiva itsessään pystyy kilpailemaan täysin hyvin ruotsinlaivojen kanssa. Tax-free tarjonta on laaja, ja muutama viihtyisä ruokala. Laivan yökerho on isohko, komea siellä on varmasti jamitella. Kävin yhden maissa yöllä katsomassa millainen meno ja meininki yökerhossa on valloillaan, mutta varsin rauhallista seitsemän asiakkaan voimin. Viiden aikaan aamulla oli varsin vilkas rahtiliikenne merellä, näkyi 20-30 kpl:tta yhdellä silmäyksellä. Toiset laivoista oli lähes täysin pimeitä, ja lisäksi vielä näyttivät olevan paikoillaan. Luulisi laivojen välillä hieman toisiaan kolhivankin. Maihinnousua ennen popsimamme buffet-tyylinen aamupala oli hintansa arvoinen.
Yhdeksän jälkeen aamulla laivamme saapui satamaan. Satama ei sijaitse lähellä keskustaa, ja lähimmälle metrolle on parin kilometrin matka. Rajamuodollisuuden menivät ongelmitta, ja laivalta saatu maahantulokorttikin oli täytetty asiallisesti. Isännimi jäi täyttämättä.
Ajattelin että satamassa olisi ollut pietarilaisen yliopistoni vastaanottava henkilö, koska olin lähettänyt pyynnöstä informaatiota milloin ja mihin saavun. Ei ollut satamassa ihmistä ”Pjotor, Finland” kyltin kanssa. Lähimmälle metrolle saimme kyydin suomalaisilta liikemiehiltä, keiden kanssa jutustelimme satamassa.
Nevskille päästyäni etsin nettikahvilan, jotta voin lukea sähköpostini. Olin saanut sunnuntaina iltapäivästä (jolloin olin jo matkalla) sähköpostin tuutoriltani. Soitin hänen puhelinnumeroonsa, mutta hän ei vastannut. Yliopistoni sijaitsee Kazaanin kathedraalin takana, eli erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla. Menin matkatavaroideni kanssa pääovesta sisään. Selvisin koulun opiskelijakortin tarkastuksesta sanomalla opiskelevani täällä. Kansainvälistä toimistoa kysyin ”talonmieheltä”, joka kysyi eräältä naiselta, joka lähti minua opastamaan asuntolalle.
Asuntolalla kukaan ei henkilökunnasta puhunut englantia, joten oli pärjättävä venäjällä mitä osaa lähtökohtaisen olemattomasti. Mielenkiintoisinta oli allekirjoittaa asuntolan säännöt hyväksyvä sopimus, jossa oli useasti eri kohtia ja muutama komea leimakin. Parasta sopimuksessa oli kuitenkin venäjänkielisyys. En tiedä mitä allekirjoitin, toivottavasti en asuntolan remontin takausta.
Matkatavarat vein asuntoon, joka sijaitsee yliopistoni kyljessä. Asunto on suunnilleen 20m2, jonka jaan suomalaisen opiskelijan kanssa.
Kv-toimistolla onneksi pärjäsi englannilla. He kertoivat että tuutor oli ollut minua vastassa, mutta ei ollut löytänyt. Totuutta en tiedä. Seuraavana päivänä menin rekisteröimään viisumini. Rekisteröinti suoritettiin yhden henkilön toimesta, ja jono rekisteröintiin oli huomattava. Menimme kaverin kanssa jonottamaan kolmisen tuntia ennen ovien avautumista. Saimme kärkisijat. Jonottamiseen tässä maassa on sopeuduttava.
Neuvostoliitossa Gorbatshov halusi rajoittaa huomattavasti alkoholin kulutusta ja määräsi sen myynnin valtion monopoliksi, aivan kuten Suomessa on edelleen. Alkoholia sai ainoastaan valtion liikkeistä, joissa tietenkin oli pitkät jonot. Monet idearikkaat mummut keksivät tällöin tavan tienata rahaa. He jonottivat hartaasti, ja myivät sitten kärkipäässä olevan paikkansa eniten tarjoavalle. Varsin kapitalistista toimintaa.
Minä olisin ollut valmis myös myymään oman paikkani, jos riittävän hinnan olisin saanut. Opiskelevalle oligarkille jonotuspaikkani, ja minulle huoneisto Palatsin aukion laidalta.
Viisumin rekisteröintitoimistossa ei todellakaan puhuttu englantia, vaan kovalla tahdilla venäjää. Pääosin en tajunnut mitään. Mahdollisesti kaikki paperit ovat ok, tai sitten olen laittomasti Venäjällä. Sama kai se on.
Elämä Pietarissa alkoi hiljakseen vakiintumaan. Olosuhteiden määräämät kylmät aamusuihkut, ja pulloveden juominen. Kaasuhellan käyttö, sekä venäjän kielen ahkera opiskelu.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Ennen vaihto-opintoja
Itselleni oli selvää aloittaessani insinööriksi opiskelemisen harrastamisen, että lähtisin vaihto-opiskelijaksi vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Vaihtomaa ja ajankohta kypsyivät ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Lähdön kynnyksellä sitä harmittelee ettei ensimmäisenä opiskeluvuotenaan lukenut venäjän kursseja. Ennen itärajan ylitystäni syyskuun ensimmäisenä 2008 oli opiskellut kaksi kurssia venäjää, yhden koulullani ja jatkokurssin olosuhteiden pakosta kansanopistolla. Olosuhteet eivät tarkoita että olisin ollut katasrofaalisen huono, vaan koulullani ei järjestetty venäjän kakkoskurssia kevätlukukaudella.
Vakuutuksien, HIV-todistuksen ja viisumin hankkiminen onnistui ongelmitta. Viisumikutsu tuli yliopistolta hyvissä ajoin heinäkuussa, ja sähköpostittamiini tiedusteluihin vastattiin hyvissä ajoin englanniksi. Viisumin hommasin Tamperelaisen matkatoimiston Aikamatkat Oy:n kautta, viisumin sain kahdeksassa päivässä.
Suomessa työni loppui kaksi viikkoa ennen lähtöä, mutta siitä huolimatta akuutti kiire oli kaiken aikaa yllä. Paljon sai tehtyä juoksevia töitä tehtyä, mutta jäi niitä vielä keskeneräisiksikin huomattavasti.
Koulustani ja Pobedasta (Tampereen seudun opiskelijoiden venäjä – seura ry:stä) tuttu kaveri Nikke on lähdössä myös samana päivänä Pietariin opiskelemaan, Polyteknilliseen yliopistoon, joten menemme samaa matkaa. Aluksi suunnittelimme menevämme venäläisillä busseilla, joita lähtee iltaisin Helsingin Lasipalatsin luota. Ongelmaksi kuitenkin koitui viisumimme, rajavirkailijat päästäisivät meidät vasta maahan puolen yön jälkeen. Juna oli myös vaihtoehto, mutta kalliimpi. Näitä kahta vaihtoehtoa pohtiessamme päätimme valita laivan. Stella Lines avasi elokuun alussa uuden reitin M/S Julialle, laiva lähtee Helsingistä illalla klo 18.00 ja on aamulla Pietarissa klo 09.30. Opiskelijakortilla kansipaikka hinta on varsin kilpailukykyinen verrattaessa junaan tai bussiin. Itselleni on suuri ylpeys suorittaa kaikki välimatkat mahdollisimman halvalla, mutta kuitenkin liiaksi mukavuudesta tinkimättä.
Seuraavaksi Pohjolan Venetsiaan...
Vakuutuksien, HIV-todistuksen ja viisumin hankkiminen onnistui ongelmitta. Viisumikutsu tuli yliopistolta hyvissä ajoin heinäkuussa, ja sähköpostittamiini tiedusteluihin vastattiin hyvissä ajoin englanniksi. Viisumin hommasin Tamperelaisen matkatoimiston Aikamatkat Oy:n kautta, viisumin sain kahdeksassa päivässä.
Suomessa työni loppui kaksi viikkoa ennen lähtöä, mutta siitä huolimatta akuutti kiire oli kaiken aikaa yllä. Paljon sai tehtyä juoksevia töitä tehtyä, mutta jäi niitä vielä keskeneräisiksikin huomattavasti.
Koulustani ja Pobedasta (Tampereen seudun opiskelijoiden venäjä – seura ry:stä) tuttu kaveri Nikke on lähdössä myös samana päivänä Pietariin opiskelemaan, Polyteknilliseen yliopistoon, joten menemme samaa matkaa. Aluksi suunnittelimme menevämme venäläisillä busseilla, joita lähtee iltaisin Helsingin Lasipalatsin luota. Ongelmaksi kuitenkin koitui viisumimme, rajavirkailijat päästäisivät meidät vasta maahan puolen yön jälkeen. Juna oli myös vaihtoehto, mutta kalliimpi. Näitä kahta vaihtoehtoa pohtiessamme päätimme valita laivan. Stella Lines avasi elokuun alussa uuden reitin M/S Julialle, laiva lähtee Helsingistä illalla klo 18.00 ja on aamulla Pietarissa klo 09.30. Opiskelijakortilla kansipaikka hinta on varsin kilpailukykyinen verrattaessa junaan tai bussiin. Itselleni on suuri ylpeys suorittaa kaikki välimatkat mahdollisimman halvalla, mutta kuitenkin liiaksi mukavuudesta tinkimättä.
Seuraavaksi Pohjolan Venetsiaan...
perjantai 12. syyskuuta 2008
Taustaa
Opiskelen Tampereen Ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi, suuntautuminen moderneihin tuotantojärjestelmiin ja tuotantotalouteen. Olen lisäksi suorittanut yrittäjäopinnot, ja pyöritän Etelä-Pirkanmaalla ajoneuvojen ympärivuotiseen säilytykseen perustuvaa liiketoimintaa. Kiinnostuksen kohteita ovat talouden ja teknologian lisäksi, yhteiskunnalliset asiat, kulttuuri ja tottahan toki Venäjä kaikessa monimuotoisuudessaan.
Miksi Venäjä?
Lapsena tiesin itäisen naapurivaltiomme olevan maailmaan suurin pinta-alaltaan, ja siellä tapahtuu monenlaista kummallista, mitä puheista tajusi ja televisiossa näki. Tiesin NL:n nivoutuvan Suomeen läheisesti, ja herättävän monenlaisia tunteita. Lapsena muistan kun Arvi Lind uutisista kertoi Berliininin muurin särkyvän, vaikka eipä sitä kuusi vuotiaana älynnyt miksi ko. muuri oli olemassakaan. Lisäksi uutisissa oli pinnalla Baltian maiden itsenäistyminen sekä Neuvostoliiton hajoaminen. Olin ollut Eestissä Neuvostoliiton vallan aikaan, ja eroavaisuus Suomeen oli valtava. Vastavierailulla vanhempieni eestiläiset tuttavat toivat minulle tuliaisiksi NL:laisen lelun, radio-ohjattavan punatähdellä koristellun panssarivaunun. Tosin tämä Rurikien jälkeläisten valmistama lelu antautui jo ensilaukauksien jälkeen.
Viidentoista ikäisenä minusta tuli toistamiseen viimeistä tekniikkaa edustavan kollektiiviteollisuuden tuotoksen mitään pelkäämätön omistaja. Erään kaupan yhteydessä sain sympaattisen oranssin Moskovitsh Elite henkilöauton. Auton takaikkuna varustettiin punalipulla, ja kolhutonta peltiä autosta ei löytynyt. Historiaa ja tekniikkaa samassa ryttyisessä paketissa. Pitovaikeuksien (kaasuttimesta löi lieskat, ja ”bensatankki” sijaitsi pesunestesäiliössä) vuoksi myin avaruusasemani. Tyytyväiset Mosseni ostaneet harrastajat kyselivät, mihin venttiilien säätämistä varten olevat sirppi ja vasara on jemmattu autossani.
Myöhemmällä iällä Venäjä alkoi jälleen kiinnostamaan kirjojen mukana. Isoäitini luki varsin paljon, ja hän kertoi erääksi mielikirjakseen Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen. Näin ollen itsekin sen luin. Kirja teki itseeni vaikutuksen, vaikka R & R on hieman pitkäveteinen paikoitellen. Myöhemmällä iällä sain kuulla pitkäveteisyyden johtuvan siitä että Dostojevski kirjoitti lehtiin elääkseen. Tekstiä venyttämällä samasta tarinasta irtosi enemmän kopeekoita. R & R jälkeen tutustuin myös muihin venäläsiin klassikkokirjailijoihin (Tolstoi, Turgenev, Gogol, Tsehov).
Lenin – Marxismia tuli myös lueskeltua, mielenkiinnon vuoksi, mutta puisevaa tekstiähän se kaiken kaikkiaan on. Propaganda ja NL:n moninainen totuus olivat varsin "humoristista” luettavaa ja seurattavaa. Unohtamatta kuitenkaan miten moni liian moni koki kirjaimellisesti kylmemmän todellisuuden Venäjän sosialistisessa kokeilussa.
Aloittaessani opiskelut Tampereella löysin itseni opiskelijoiden Venäjä seurasta Pobedasta. Pobedasta on ollut paljon hyötyä vaihto-opiskeluihin liittyen, ja mitä tahansa tietoa Venäjästä etsiessä.
Miksi Venäjä?
Lapsena tiesin itäisen naapurivaltiomme olevan maailmaan suurin pinta-alaltaan, ja siellä tapahtuu monenlaista kummallista, mitä puheista tajusi ja televisiossa näki. Tiesin NL:n nivoutuvan Suomeen läheisesti, ja herättävän monenlaisia tunteita. Lapsena muistan kun Arvi Lind uutisista kertoi Berliininin muurin särkyvän, vaikka eipä sitä kuusi vuotiaana älynnyt miksi ko. muuri oli olemassakaan. Lisäksi uutisissa oli pinnalla Baltian maiden itsenäistyminen sekä Neuvostoliiton hajoaminen. Olin ollut Eestissä Neuvostoliiton vallan aikaan, ja eroavaisuus Suomeen oli valtava. Vastavierailulla vanhempieni eestiläiset tuttavat toivat minulle tuliaisiksi NL:laisen lelun, radio-ohjattavan punatähdellä koristellun panssarivaunun. Tosin tämä Rurikien jälkeläisten valmistama lelu antautui jo ensilaukauksien jälkeen.
Viidentoista ikäisenä minusta tuli toistamiseen viimeistä tekniikkaa edustavan kollektiiviteollisuuden tuotoksen mitään pelkäämätön omistaja. Erään kaupan yhteydessä sain sympaattisen oranssin Moskovitsh Elite henkilöauton. Auton takaikkuna varustettiin punalipulla, ja kolhutonta peltiä autosta ei löytynyt. Historiaa ja tekniikkaa samassa ryttyisessä paketissa. Pitovaikeuksien (kaasuttimesta löi lieskat, ja ”bensatankki” sijaitsi pesunestesäiliössä) vuoksi myin avaruusasemani. Tyytyväiset Mosseni ostaneet harrastajat kyselivät, mihin venttiilien säätämistä varten olevat sirppi ja vasara on jemmattu autossani.
Myöhemmällä iällä Venäjä alkoi jälleen kiinnostamaan kirjojen mukana. Isoäitini luki varsin paljon, ja hän kertoi erääksi mielikirjakseen Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen. Näin ollen itsekin sen luin. Kirja teki itseeni vaikutuksen, vaikka R & R on hieman pitkäveteinen paikoitellen. Myöhemmällä iällä sain kuulla pitkäveteisyyden johtuvan siitä että Dostojevski kirjoitti lehtiin elääkseen. Tekstiä venyttämällä samasta tarinasta irtosi enemmän kopeekoita. R & R jälkeen tutustuin myös muihin venäläsiin klassikkokirjailijoihin (Tolstoi, Turgenev, Gogol, Tsehov).
Lenin – Marxismia tuli myös lueskeltua, mielenkiinnon vuoksi, mutta puisevaa tekstiähän se kaiken kaikkiaan on. Propaganda ja NL:n moninainen totuus olivat varsin "humoristista” luettavaa ja seurattavaa. Unohtamatta kuitenkaan miten moni liian moni koki kirjaimellisesti kylmemmän todellisuuden Venäjän sosialistisessa kokeilussa.
Aloittaessani opiskelut Tampereella löysin itseni opiskelijoiden Venäjä seurasta Pobedasta. Pobedasta on ollut paljon hyötyä vaihto-opiskeluihin liittyen, ja mitä tahansa tietoa Venäjästä etsiessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
