En ole enää työtön opiskelija, vaan työn raskaan raataja. Kyse ei ole mainosflyerien jakamisesta kadulla, tai kyltin kantamisesta, vaan alan opettamaan yliopistolla.
Viime viikolla asuntolamme henkilönkuntaan kuuluva naishenkilö tuli esittämään listaa, jossa olin viiden täällä opiskelevan suomalaisen nimi. Lisäksi listassa oli kellonaika, sekä luokkahuoneen numero. Ajattelin että jotain ongelmia viisumin kanssa, enempää aihetta stressaamatta. Tapaamisessa selvisi että kyseessä oli rekrytointipainotteinen työinfo. Vieraiden kielten laitoksella on tarvetta muutamalle natiiville suomalaiselle opettamaan kieltä. Minua heti kiinnosti, en ole ennen toiminut opettajana. Varmistin vielä ettei kielioppia tarvitse opettaa, itse en ainakaan muista kaikkia 16:sta sijamuotoamme.
Minä opetan kaksi kertaa viikossa yksityisopetuksena venäläistä opiskelijanuorukaista. Odotan mielenkiinnolla. Opiskelijanuorukainen tulee oppimaan nohevaa Tampereen murretta.
Kylä lähtee, nääs
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Keskipalkka 366€
Pietari ei ole halpa kaupunki elää. Sen huomaa myös monista hulppeista autoista, joita on tiettyjen ravintoloiden ja baarien edessä. Harvoinpa Suomessa näkee Bentleytä, Audi R8 :a ja Lexuksen citymaasturia vierekkäin. Hienojen autojen kääntöpuoli ovat kaduilla näkyvät kerjäläiset. Tuloerot venäjällä on valtavat.
Opiskelijan lompakolle Pietarin hintataso myös lankeaa suuresti. Itse tosin olen lopettanut lompakon käytön tyystin, taskuvarkaiden pelossa. Pidän mukanani passikopiota, opiskelijakorttia ja tarvittavan määrän ruplia taskussa.
Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, mutta ei niin paljon kuten itse kuvittelin ennen Pietarilaistumista. Leipä, hedelmät ja juotavat ovat halvempia, mutta osa tuotteista on jopa kalliimpia kuin suomessa. Itse käyn koulun lähellä sijaitsevassa Diksi- kaupassa, joka on suunnilleen lähiö-Siwan kokoinen. Mukavinta lähikaupassani on leipomon tuotteet, herkullisen ja ravitsevan herkkupiirakan saa 13rur (0,35€).Itse kokkailessa säästää siis pitkän kopeekan.
Ravintoloissa saa kohtuullisen illallisen n.7-8€:lla. Pietarissa on useta ravintoloita, joihin on järkevintä mennä jos joku toinen maksaa aterioinnin. Niiden ravintoloiden edessä on aiemmin mainitsemiani kalliita autoja.
Mikäli opiskelijat käyvät ahkerasti clubbailemassa, se on suurehko menoerä. Isoimmilla clubeilla sisäänpääsyt ovat n 5€-20€ . Sisäänpääsymaksun määrä tietenkin riippuu viikonpäivästä, esiintyjästä ja clubitasosta. Mukavia clubeja keskustassa on Revolution, Dom, gripaidov. Baarit, bistrot ja kahvilat ovat erinomainen vaihtoehto, koska ei pidä maksaa sisäänpääsyä. Gostiny Dvorin vieressä oleva Datsha-pubi on kokemisen arvoinen paikka.
Museot, taidenäyttelyt ja kulttuurielämykset ylipäätänsä eivät ole kalliita. Olin viime torstaina Mariinski- teatterin konserttisalissa oopperassa, Turkmenistanilaisen kaverini kanssa. Sisäänpääsy maksoi ainoastaan 200RUR, lipun ostin viime tingassa ovelta, juuri ennen esityksen alkua. Ooppera oli erinomainen. Olin neljännessä rivissä keskellä. Oopperasta pystyin poimimaan muutamia tuttuja sanoja, mutta parasta oli englanninkielinen tekstitys matriisitaululla. Pysyin juonessa mukana. Ensi tiistaina olen menossa Pietarin filharmonia esitykseen, lipusta maksoi n 50RUR. Museot maksavat normaalista muutaman euron opiskelijakortilla, Eremitaasi on ilmainen.
Julkisesta liikenteestä metro maksaa 17 RUR / matka. Bussia tai trollikkaa en ole käyttänyt, mutta suurin piirtein samanhintaista kuin metrolla kulkeminen. Kansantaksi maksaa sen mukaan, mitenkä jaksaa ja kehtaa tinkiä.
Suurin osa paikallisista ihmisistä tulee toimeen hyvin pienellä rahamäärällä. Keskipalkka oli vuonna 2007 vaivaiset 366€, Pietarissa keskipalkka on suurempi . Toisaalta maaseudulla keskipalkka on pienempi. Osa tuloista saadaan ohi virallisen palkanmaksun. Mahdottomalta tuntuisi elää Pietarissa keskimääräisen vanjan keskimääräisellä palkalla.
Opiskelijan lompakolle Pietarin hintataso myös lankeaa suuresti. Itse tosin olen lopettanut lompakon käytön tyystin, taskuvarkaiden pelossa. Pidän mukanani passikopiota, opiskelijakorttia ja tarvittavan määrän ruplia taskussa.
Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, mutta ei niin paljon kuten itse kuvittelin ennen Pietarilaistumista. Leipä, hedelmät ja juotavat ovat halvempia, mutta osa tuotteista on jopa kalliimpia kuin suomessa. Itse käyn koulun lähellä sijaitsevassa Diksi- kaupassa, joka on suunnilleen lähiö-Siwan kokoinen. Mukavinta lähikaupassani on leipomon tuotteet, herkullisen ja ravitsevan herkkupiirakan saa 13rur (0,35€).Itse kokkailessa säästää siis pitkän kopeekan.
Ravintoloissa saa kohtuullisen illallisen n.7-8€:lla. Pietarissa on useta ravintoloita, joihin on järkevintä mennä jos joku toinen maksaa aterioinnin. Niiden ravintoloiden edessä on aiemmin mainitsemiani kalliita autoja.
Mikäli opiskelijat käyvät ahkerasti clubbailemassa, se on suurehko menoerä. Isoimmilla clubeilla sisäänpääsyt ovat n 5€-20€ . Sisäänpääsymaksun määrä tietenkin riippuu viikonpäivästä, esiintyjästä ja clubitasosta. Mukavia clubeja keskustassa on Revolution, Dom, gripaidov. Baarit, bistrot ja kahvilat ovat erinomainen vaihtoehto, koska ei pidä maksaa sisäänpääsyä. Gostiny Dvorin vieressä oleva Datsha-pubi on kokemisen arvoinen paikka.
Museot, taidenäyttelyt ja kulttuurielämykset ylipäätänsä eivät ole kalliita. Olin viime torstaina Mariinski- teatterin konserttisalissa oopperassa, Turkmenistanilaisen kaverini kanssa. Sisäänpääsy maksoi ainoastaan 200RUR, lipun ostin viime tingassa ovelta, juuri ennen esityksen alkua. Ooppera oli erinomainen. Olin neljännessä rivissä keskellä. Oopperasta pystyin poimimaan muutamia tuttuja sanoja, mutta parasta oli englanninkielinen tekstitys matriisitaululla. Pysyin juonessa mukana. Ensi tiistaina olen menossa Pietarin filharmonia esitykseen, lipusta maksoi n 50RUR. Museot maksavat normaalista muutaman euron opiskelijakortilla, Eremitaasi on ilmainen.
Julkisesta liikenteestä metro maksaa 17 RUR / matka. Bussia tai trollikkaa en ole käyttänyt, mutta suurin piirtein samanhintaista kuin metrolla kulkeminen. Kansantaksi maksaa sen mukaan, mitenkä jaksaa ja kehtaa tinkiä.
Suurin osa paikallisista ihmisistä tulee toimeen hyvin pienellä rahamäärällä. Keskipalkka oli vuonna 2007 vaivaiset 366€, Pietarissa keskipalkka on suurempi . Toisaalta maaseudulla keskipalkka on pienempi. Osa tuloista saadaan ohi virallisen palkanmaksun. Mahdottomalta tuntuisi elää Pietarissa keskimääräisen vanjan keskimääräisellä palkalla.
torstai 18. syyskuuta 2008
24-vuotta
Syntymäpäiväni (17.9) kunniaksi opiskelin hieman vähemmän. Aamupäivän vietin Eremitaasissa tutustuen pohjakerroksen muinaisiin kulttuureihin. Siellä muumio makasi rikotussa rauhassaan, mutta oli huomattavasti punaisen torin muumiota kuivemmassa kunnossa. Eremitaasi on valtava kompleksi. Sanotaan että vain 5 % kaikista teoksista on esillä. Halutessaan kiertää kaikki salit, pitää kävellä 22km. Eremitaasi sijaitsee lähellä kouluani, ja lisäksi opiskelijakortilla on ilmainen sisäänpääsy. Siellä ei kannata liian ahnaasti kiertää, vaan monena päivänä vähän.
Minulla oli myös koulua. oppituntini alkoi klo. 14.30. Aiheena Venäjän historia venäjän kielellä. Menin kuunteluoppilaaksi muutaman muun suomalaisen kanssa. Oppitunnin kesto oli 1,5h ja ymmärsin n. 3% opettajan puhumasta. Mielestäni historian tunniksi opetus oli erikoista, mutta ajattelin että se on paikallinen tyyli. Tunnin jälkeen, paremmin venäjänkieltä hallitsevat suomalaiset opiskelijat kertoivat oppitunnin käsittelevän pankkijärjestelmää. Olipa hölmistynyt olo.
Illalla seikkailin metrolla Laatokan asemalla sijaitsevalle Okei tavaratalolle. Okeissa on Prisman / Citymarketin tasoiset valikoimat tuoteita. Ostin sieltä tietokoneeseen näppäimistön, missä on kyrilliset aakkoset, näppäimistö maksoi n.4€.
Kauppareissun jälkeen suuntasimme muutaman kaverin kanssa biljardipubin kautta läheiselle Revolution klubille. Revolution on kolmikerroksinen isohko klubi. Yläkerrassa siellä on leppoisa lasitettu lounge, mistä näkee valaistun Pietarin 360’. Erikoisuutena siellä oli vesipiiput, joissa halutessaan pystyi imemään viini /absenth –höyryjä. Arabeilta se taito on lainattu, alkoholia Allahilta piilossa. Revolution on varsin eurooppalainen klubi. Sisäänpääsy 300rur (=8€).
Kaikesta huolimatta yhdet syntymäpäivät tuli jälleen vietettyä.
Minulla oli myös koulua. oppituntini alkoi klo. 14.30. Aiheena Venäjän historia venäjän kielellä. Menin kuunteluoppilaaksi muutaman muun suomalaisen kanssa. Oppitunnin kesto oli 1,5h ja ymmärsin n. 3% opettajan puhumasta. Mielestäni historian tunniksi opetus oli erikoista, mutta ajattelin että se on paikallinen tyyli. Tunnin jälkeen, paremmin venäjänkieltä hallitsevat suomalaiset opiskelijat kertoivat oppitunnin käsittelevän pankkijärjestelmää. Olipa hölmistynyt olo.
Illalla seikkailin metrolla Laatokan asemalla sijaitsevalle Okei tavaratalolle. Okeissa on Prisman / Citymarketin tasoiset valikoimat tuoteita. Ostin sieltä tietokoneeseen näppäimistön, missä on kyrilliset aakkoset, näppäimistö maksoi n.4€.
Kauppareissun jälkeen suuntasimme muutaman kaverin kanssa biljardipubin kautta läheiselle Revolution klubille. Revolution on kolmikerroksinen isohko klubi. Yläkerrassa siellä on leppoisa lasitettu lounge, mistä näkee valaistun Pietarin 360’. Erikoisuutena siellä oli vesipiiput, joissa halutessaan pystyi imemään viini /absenth –höyryjä. Arabeilta se taito on lainattu, alkoholia Allahilta piilossa. Revolution on varsin eurooppalainen klubi. Sisäänpääsy 300rur (=8€).
Kaikesta huolimatta yhdet syntymäpäivät tuli jälleen vietettyä.
Petroskoi 13.-14.9. Carelian faces- etnomusiikin festivaali
Petroskoi (Петрозаво́дск) on perustettu samana vuonna kuten Pietarikin. Venäjänkielinen nimi suomennettuna tarkoittaa Pietarin tehdasta. Pietari suuri perusti kaupungin, koska halusi tämän Äänisen rannalla sijaitsevan kaupungin tuottavan sotatarvikkeita. Väinö Linnan kirjoittamassa Tuntemattomassa sotilaassa kerrotaan Koskelan johtaman kk-joukkueen kokemuksista Äänislinnassa. Petroskoi oli suomalaisten hallussa vuosina 1941-1944.
Menimme Petroskoihin junalla kahden suomalaiset kaverin kanssa Pietarista. Olimme ostaneet liput viikkoa aikaisemmin ”platzkarting” – luokkaan, eli halvimpaan luokkaan (900rur SPb-Petroskoi-SPb). Venäläisessä pitkänmatkan junassa on mukava matkustaa. Sinulle kuuluu oma sänky, jossa puhtaat lakanat. Matka kesti 9h, junassa oli kaiken kaikkiaan välitön tunnelma ja nostalginen ruskohiilen tuoksu.
Petroskoista emme olleet varanneet majapaikkaa ja sellainen piti löytää. Minulla oli yksi osoite ylöskirjoitettuna, jossa mahdollisesti voisi yöpyä. Turistit taksiin ja majoitusta etsimään. Ensimmäiseen emme päässeet, koska emme olleet ilmoittaneet tulostamme ja siellä oli remonttikäynnissä. Saimme uuden osoitteen. Seuraavassa paikassa oli täyttä, mutta vastaanotosta he soittivat useampaan paikkaan. Saimme jälleen uuden osoitteen. He sanoivat myös että taksi tulee n. puolen tunnin päästä. Mitään taksia ei ikinä tullut lähiöön missä heräilevää lauantai-aamua kulutimme. Kolmanteen paikkaan pääsimme majoittumaan ajeltuamme kuoppaisia tieuria tovin. Majoitus maksoi 450rur / yö ja sijainti Kalevalan kadulla.
Illalla suuntasimme johdinautolla (trollikka) faces- festivaaleille, jotka järjestettiin filharmonian tiloissa. Nuoria oli runsaasti ulkosalla seurustelemassa ja sisällä yhtyeet esiintyivät ylä- ja alakerrassa. Festivaalit olivat omaperäisen mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat. Musiikkitarjonta oli monipuolista. Viimeiset esiintyjät saivat yleisön kulkemaan käsi kädessä ympäri salia ja tanssimaan vaikuttavia ryhmätansseja. Meno loppui puolenyön jälkeen, jolloin ihmiset siirtyivät ulos katsomaan illan viimeisiä tulitaide esiintyjiä. Tapahtuma oli kokemisen arvoinen.
Kävellessämme yöllä kaupungilla yllätyksemme miliisit menivät rauhoittamaan kapakkatappelua sirpaleliivit päällä ja aseet vyöllä. Aika touhua.
Sunnuntaina vaeltelimme Petroskoissa. Tutustuin festivaaleilla Petroskoilaiseen Tanjaan, joka lupautui esittelemään kotikaupunkiaan sunnuntaina. Kävimme mielenkiintoisessa valokuvanäyttelyssä, taidemuseossa, rantakadun Kalevala-aiheisessa puutataidenäyttelyssä, huvipuistossa ja gruusialaisessa ravintolassa. Monenlaista tekemistä tässä 280 000 asukkaan pikkukaupungissa on.
Yhteenveto. Festivaali oli hauska ja energinen. Petroskoin kaupungissa on selvät merkit sirpin ja vasaran valtakaudesta. Valopylväissä ja talojen seinissä on tunnelmaa nostattavia logoja. Kaupungin paraatipaikalla on Lenin- patsas ikuisen tulen vieressä. Kaupungin pääkadun nimi on Lenin prospekt. Lisäksi kaupungista löytyy Marxin ja Engelin patsas. Rantakadulla on jykevä patsas: Otto Kuusinen katselee Ääniselle. Vähintäänkin nostalginen kaupunki. Kaupungin satamasta on laivayhteys Kizin saarelle, jossa sijaitsee 22-kupolinen pyhäkkö, venäläisen kirvesmiestaidon huima saavutus, mutta se jäi itseltäni lämpimämpään aikaan. Petroskoi vaikuttaa pienemmältä kaupungilta Tampereeseen verrattaessa, vaikka on suurempi. Venäläiset kaupungit vaikuttavat pienimmiltä kuin ovat olen kuullut.
Mainio reissu, matkailu avartaa!
Menimme Petroskoihin junalla kahden suomalaiset kaverin kanssa Pietarista. Olimme ostaneet liput viikkoa aikaisemmin ”platzkarting” – luokkaan, eli halvimpaan luokkaan (900rur SPb-Petroskoi-SPb). Venäläisessä pitkänmatkan junassa on mukava matkustaa. Sinulle kuuluu oma sänky, jossa puhtaat lakanat. Matka kesti 9h, junassa oli kaiken kaikkiaan välitön tunnelma ja nostalginen ruskohiilen tuoksu.
Petroskoista emme olleet varanneet majapaikkaa ja sellainen piti löytää. Minulla oli yksi osoite ylöskirjoitettuna, jossa mahdollisesti voisi yöpyä. Turistit taksiin ja majoitusta etsimään. Ensimmäiseen emme päässeet, koska emme olleet ilmoittaneet tulostamme ja siellä oli remonttikäynnissä. Saimme uuden osoitteen. Seuraavassa paikassa oli täyttä, mutta vastaanotosta he soittivat useampaan paikkaan. Saimme jälleen uuden osoitteen. He sanoivat myös että taksi tulee n. puolen tunnin päästä. Mitään taksia ei ikinä tullut lähiöön missä heräilevää lauantai-aamua kulutimme. Kolmanteen paikkaan pääsimme majoittumaan ajeltuamme kuoppaisia tieuria tovin. Majoitus maksoi 450rur / yö ja sijainti Kalevalan kadulla.
Illalla suuntasimme johdinautolla (trollikka) faces- festivaaleille, jotka järjestettiin filharmonian tiloissa. Nuoria oli runsaasti ulkosalla seurustelemassa ja sisällä yhtyeet esiintyivät ylä- ja alakerrassa. Festivaalit olivat omaperäisen mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat. Musiikkitarjonta oli monipuolista. Viimeiset esiintyjät saivat yleisön kulkemaan käsi kädessä ympäri salia ja tanssimaan vaikuttavia ryhmätansseja. Meno loppui puolenyön jälkeen, jolloin ihmiset siirtyivät ulos katsomaan illan viimeisiä tulitaide esiintyjiä. Tapahtuma oli kokemisen arvoinen.
Kävellessämme yöllä kaupungilla yllätyksemme miliisit menivät rauhoittamaan kapakkatappelua sirpaleliivit päällä ja aseet vyöllä. Aika touhua.
Sunnuntaina vaeltelimme Petroskoissa. Tutustuin festivaaleilla Petroskoilaiseen Tanjaan, joka lupautui esittelemään kotikaupunkiaan sunnuntaina. Kävimme mielenkiintoisessa valokuvanäyttelyssä, taidemuseossa, rantakadun Kalevala-aiheisessa puutataidenäyttelyssä, huvipuistossa ja gruusialaisessa ravintolassa. Monenlaista tekemistä tässä 280 000 asukkaan pikkukaupungissa on.
Yhteenveto. Festivaali oli hauska ja energinen. Petroskoin kaupungissa on selvät merkit sirpin ja vasaran valtakaudesta. Valopylväissä ja talojen seinissä on tunnelmaa nostattavia logoja. Kaupungin paraatipaikalla on Lenin- patsas ikuisen tulen vieressä. Kaupungin pääkadun nimi on Lenin prospekt. Lisäksi kaupungista löytyy Marxin ja Engelin patsas. Rantakadulla on jykevä patsas: Otto Kuusinen katselee Ääniselle. Vähintäänkin nostalginen kaupunki. Kaupungin satamasta on laivayhteys Kizin saarelle, jossa sijaitsee 22-kupolinen pyhäkkö, venäläisen kirvesmiestaidon huima saavutus, mutta se jäi itseltäni lämpimämpään aikaan. Petroskoi vaikuttaa pienemmältä kaupungilta Tampereeseen verrattaessa, vaikka on suurempi. Venäläiset kaupungit vaikuttavat pienimmiltä kuin ovat olen kuullut.
Mainio reissu, matkailu avartaa!
Tehokasta opiskelua
Toisella viikolla oppitunnit käynnistyivät täydellä volyymilla. Kielenopiskeluryhmämme on harmittavan suuri, yhteensä 14 opiskelijaa. Suurin osa meistä on suomalaisia. Opetuskieli on englanti ja venäjä. Odotin pienempää kieliryhmää, mutta näillä mennään. Suurin osa ryhmämme opiskelijoista on lukenut venäjää jo lukiosta asti, mutta onneksi ryhmässä on myös ”minun tasoisiakin”.
Suurimmat ongelman opiskelussa teettää kirjoitettu teksti. Venäjää opiskelleet tietävät kaunokirjoituksen eroavan tekstaamisesta huomattavasti. Venäläisessä kaunokirjoituksessa 4 kirjainta näyttää u:lta, muistakaa että venäjän u on y. Lisäksi pieni D näyttää g:ltä. T-kirjain näyttää m:ltä. Opettajamme on keski-ikäinen mies, joka kirjoittaa omanlaistaan kaunokirjoitusta. Ensiksi sitä arvuuttelee kirjaimet hänen tekstistään, ja sitten kirjoittaa itselleen omalla pakko-opiskelulla kaunokirjoituksellaan. Illalla sitä tuntee pöljäksi, koska ei saa selvää omasta tekstistään. Taskusanakirjasta etsii mahdollisesti oikeita sanoja. Kyllä tämä tästä.Asuntolaamme tuli mukava uudistus, sillä saimme kulkukortit. Enää ovia ei suljeta puolen yön jälkeen, vaan voimme tulla yöllä asuntolaan omalla kulkukortilla. Otshin harashoo!
Suurimmat ongelman opiskelussa teettää kirjoitettu teksti. Venäjää opiskelleet tietävät kaunokirjoituksen eroavan tekstaamisesta huomattavasti. Venäläisessä kaunokirjoituksessa 4 kirjainta näyttää u:lta, muistakaa että venäjän u on y. Lisäksi pieni D näyttää g:ltä. T-kirjain näyttää m:ltä. Opettajamme on keski-ikäinen mies, joka kirjoittaa omanlaistaan kaunokirjoitusta. Ensiksi sitä arvuuttelee kirjaimet hänen tekstistään, ja sitten kirjoittaa itselleen omalla pakko-opiskelulla kaunokirjoituksellaan. Illalla sitä tuntee pöljäksi, koska ei saa selvää omasta tekstistään. Taskusanakirjasta etsii mahdollisesti oikeita sanoja. Kyllä tämä tästä.Asuntolaamme tuli mukava uudistus, sillä saimme kulkukortit. Enää ovia ei suljeta puolen yön jälkeen, vaan voimme tulla yöllä asuntolaan omalla kulkukortilla. Otshin harashoo!
Ensimmäinen viikko
Oppitunteja ei ensimmäisellä viikolla ollut ollenkaan. Kävimme esittelemässä itsemme suullisesti linjan johtajalle, ja hän arvionsa mukaan määräsi tasoryhmään joka vastaa kielitaitoa. Itselläni viikkotunteja on 12h / viikko, kieltä pyrin kuitenkin opiskelemaan 6-8h / päivä.
Ilma Pietarissa on ollut aurinkoinen, mutta syksyn kylmyyden jo tuntee. Pietarilaisista naisista pääosa kulkee vielä korkokengissä, mutta osa on jo vaihtanut korkosaappaat jalkaan. Hameiden käyttöön ei talvea enteilevä kylmyys liene paljoakaan vaikuttanut.
Päivät menee opiskellessa ja kaupunkiin tutustuessa. Tuutorointi on olematonta, itse löytää parhaiten. Aktiivia paikalliset ovat auttamaan kysyttäessä. Asuntolassamme on ainoastaan vaihto-opiskelijoita Euroopasta ja Aasiasta. Kerroksessani puhutaan venäjää, saksaa, englantia ja suomea.
Lauantaina 6.9 oli Palatsiaukiolla Naisten kymppi ja parikymmentä yritysten ständiä sekä esiintymislava. Tunnelma oli mukaansa tempaava ja kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma. Suomalaiset yritykset olivat erittäin hyvin esillä tapahtumassa. Juoksijaporukassa oli naisten lisäksi myös muutamia miehiä. Osallistuminen tapahtumaan oli ilmaista, ja matkalla sai vettä ja Kvasia (paikallinen kotikalja). Nevanrantoja pitkin juoksijat sukkuloivat. Itse toimin muutaman kaverin kanssa huoltojoukoissa, pidimme repuista huolta ja huolehdimme maaliintulo nesteytyksestä. Avustimme Suomesta saapuneita Suomi-Venäjä-Seuran ja HEBA:n aktiiveja. Tehtävämme hoidimme muuten erittäin kunniakkaasti, mutta ”huollettavamme” olivat odotettua nopeampia ja ehtivät tulemaan maaliin kun me olimme etsimässä maaliintulo kuohuvaa. Ostamista suunnittelimme pikkuravintolassa lämpimän keiton ääressä.
Illalla menimme palkitsemaan itsemme hyvästä urheilijasuorituksesta Cat- nimiseen gruusialaiseen ravintolaan. Ravintolan eläimellisestä nimestä huolimatta ruoka oli maistuvaa ja seura hyvää. Ruokailun jälkeen menimme kävelemään Pietarin tihkusateisille kaduille. Venäläisiä lauluja seurueemme esitti Pietarin puistoille, toiset meistä enemmän ja toiset vähemmän osallistuen. Miliisikään ei meitä tullut sakottamaan lauleskelusta.
Viihtyisä päivä, kiitos osallistujille.
Ilma Pietarissa on ollut aurinkoinen, mutta syksyn kylmyyden jo tuntee. Pietarilaisista naisista pääosa kulkee vielä korkokengissä, mutta osa on jo vaihtanut korkosaappaat jalkaan. Hameiden käyttöön ei talvea enteilevä kylmyys liene paljoakaan vaikuttanut.
Päivät menee opiskellessa ja kaupunkiin tutustuessa. Tuutorointi on olematonta, itse löytää parhaiten. Aktiivia paikalliset ovat auttamaan kysyttäessä. Asuntolassamme on ainoastaan vaihto-opiskelijoita Euroopasta ja Aasiasta. Kerroksessani puhutaan venäjää, saksaa, englantia ja suomea.
Lauantaina 6.9 oli Palatsiaukiolla Naisten kymppi ja parikymmentä yritysten ständiä sekä esiintymislava. Tunnelma oli mukaansa tempaava ja kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma. Suomalaiset yritykset olivat erittäin hyvin esillä tapahtumassa. Juoksijaporukassa oli naisten lisäksi myös muutamia miehiä. Osallistuminen tapahtumaan oli ilmaista, ja matkalla sai vettä ja Kvasia (paikallinen kotikalja). Nevanrantoja pitkin juoksijat sukkuloivat. Itse toimin muutaman kaverin kanssa huoltojoukoissa, pidimme repuista huolta ja huolehdimme maaliintulo nesteytyksestä. Avustimme Suomesta saapuneita Suomi-Venäjä-Seuran ja HEBA:n aktiiveja. Tehtävämme hoidimme muuten erittäin kunniakkaasti, mutta ”huollettavamme” olivat odotettua nopeampia ja ehtivät tulemaan maaliin kun me olimme etsimässä maaliintulo kuohuvaa. Ostamista suunnittelimme pikkuravintolassa lämpimän keiton ääressä.
Illalla menimme palkitsemaan itsemme hyvästä urheilijasuorituksesta Cat- nimiseen gruusialaiseen ravintolaan. Ravintolan eläimellisestä nimestä huolimatta ruoka oli maistuvaa ja seura hyvää. Ruokailun jälkeen menimme kävelemään Pietarin tihkusateisille kaduille. Venäläisiä lauluja seurueemme esitti Pietarin puistoille, toiset meistä enemmän ja toiset vähemmän osallistuen. Miliisikään ei meitä tullut sakottamaan lauleskelusta.
Viihtyisä päivä, kiitos osallistujille.
Matka ja majoittuminen
Viimeinen päivä elokuuta oli aika vihdoin kypsä Pietariin lähtemiseen. Sataman löytäminen osoittautui itselleni Amazing race – tyyppiseksi tehtäväksi. Lähtöpäivänä tutustuin pääkaupungimme kumpaankin satamaan, ensimmäisestä M/S Julia ei ollut lähdössä. Kyllä nääs meillä Tampereellakin on kaksi matkustajasatamaa: Laukko ja mustalahti.
Laiva oli lastattu n. sadalla matkustajalla ja seitsemällä autolla, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Matkan vietimme kahdeksannen kannen lepotuoleilla, missä oli kohtuullisen hyvä ottaa unta kuuppaan. Laiva itsessään pystyy kilpailemaan täysin hyvin ruotsinlaivojen kanssa. Tax-free tarjonta on laaja, ja muutama viihtyisä ruokala. Laivan yökerho on isohko, komea siellä on varmasti jamitella. Kävin yhden maissa yöllä katsomassa millainen meno ja meininki yökerhossa on valloillaan, mutta varsin rauhallista seitsemän asiakkaan voimin. Viiden aikaan aamulla oli varsin vilkas rahtiliikenne merellä, näkyi 20-30 kpl:tta yhdellä silmäyksellä. Toiset laivoista oli lähes täysin pimeitä, ja lisäksi vielä näyttivät olevan paikoillaan. Luulisi laivojen välillä hieman toisiaan kolhivankin. Maihinnousua ennen popsimamme buffet-tyylinen aamupala oli hintansa arvoinen.
Yhdeksän jälkeen aamulla laivamme saapui satamaan. Satama ei sijaitse lähellä keskustaa, ja lähimmälle metrolle on parin kilometrin matka. Rajamuodollisuuden menivät ongelmitta, ja laivalta saatu maahantulokorttikin oli täytetty asiallisesti. Isännimi jäi täyttämättä.
Ajattelin että satamassa olisi ollut pietarilaisen yliopistoni vastaanottava henkilö, koska olin lähettänyt pyynnöstä informaatiota milloin ja mihin saavun. Ei ollut satamassa ihmistä ”Pjotor, Finland” kyltin kanssa. Lähimmälle metrolle saimme kyydin suomalaisilta liikemiehiltä, keiden kanssa jutustelimme satamassa.
Nevskille päästyäni etsin nettikahvilan, jotta voin lukea sähköpostini. Olin saanut sunnuntaina iltapäivästä (jolloin olin jo matkalla) sähköpostin tuutoriltani. Soitin hänen puhelinnumeroonsa, mutta hän ei vastannut. Yliopistoni sijaitsee Kazaanin kathedraalin takana, eli erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla. Menin matkatavaroideni kanssa pääovesta sisään. Selvisin koulun opiskelijakortin tarkastuksesta sanomalla opiskelevani täällä. Kansainvälistä toimistoa kysyin ”talonmieheltä”, joka kysyi eräältä naiselta, joka lähti minua opastamaan asuntolalle.
Asuntolalla kukaan ei henkilökunnasta puhunut englantia, joten oli pärjättävä venäjällä mitä osaa lähtökohtaisen olemattomasti. Mielenkiintoisinta oli allekirjoittaa asuntolan säännöt hyväksyvä sopimus, jossa oli useasti eri kohtia ja muutama komea leimakin. Parasta sopimuksessa oli kuitenkin venäjänkielisyys. En tiedä mitä allekirjoitin, toivottavasti en asuntolan remontin takausta.
Matkatavarat vein asuntoon, joka sijaitsee yliopistoni kyljessä. Asunto on suunnilleen 20m2, jonka jaan suomalaisen opiskelijan kanssa.
Kv-toimistolla onneksi pärjäsi englannilla. He kertoivat että tuutor oli ollut minua vastassa, mutta ei ollut löytänyt. Totuutta en tiedä. Seuraavana päivänä menin rekisteröimään viisumini. Rekisteröinti suoritettiin yhden henkilön toimesta, ja jono rekisteröintiin oli huomattava. Menimme kaverin kanssa jonottamaan kolmisen tuntia ennen ovien avautumista. Saimme kärkisijat. Jonottamiseen tässä maassa on sopeuduttava.
Neuvostoliitossa Gorbatshov halusi rajoittaa huomattavasti alkoholin kulutusta ja määräsi sen myynnin valtion monopoliksi, aivan kuten Suomessa on edelleen. Alkoholia sai ainoastaan valtion liikkeistä, joissa tietenkin oli pitkät jonot. Monet idearikkaat mummut keksivät tällöin tavan tienata rahaa. He jonottivat hartaasti, ja myivät sitten kärkipäässä olevan paikkansa eniten tarjoavalle. Varsin kapitalistista toimintaa.
Minä olisin ollut valmis myös myymään oman paikkani, jos riittävän hinnan olisin saanut. Opiskelevalle oligarkille jonotuspaikkani, ja minulle huoneisto Palatsin aukion laidalta.
Viisumin rekisteröintitoimistossa ei todellakaan puhuttu englantia, vaan kovalla tahdilla venäjää. Pääosin en tajunnut mitään. Mahdollisesti kaikki paperit ovat ok, tai sitten olen laittomasti Venäjällä. Sama kai se on.
Elämä Pietarissa alkoi hiljakseen vakiintumaan. Olosuhteiden määräämät kylmät aamusuihkut, ja pulloveden juominen. Kaasuhellan käyttö, sekä venäjän kielen ahkera opiskelu.
Laiva oli lastattu n. sadalla matkustajalla ja seitsemällä autolla, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Matkan vietimme kahdeksannen kannen lepotuoleilla, missä oli kohtuullisen hyvä ottaa unta kuuppaan. Laiva itsessään pystyy kilpailemaan täysin hyvin ruotsinlaivojen kanssa. Tax-free tarjonta on laaja, ja muutama viihtyisä ruokala. Laivan yökerho on isohko, komea siellä on varmasti jamitella. Kävin yhden maissa yöllä katsomassa millainen meno ja meininki yökerhossa on valloillaan, mutta varsin rauhallista seitsemän asiakkaan voimin. Viiden aikaan aamulla oli varsin vilkas rahtiliikenne merellä, näkyi 20-30 kpl:tta yhdellä silmäyksellä. Toiset laivoista oli lähes täysin pimeitä, ja lisäksi vielä näyttivät olevan paikoillaan. Luulisi laivojen välillä hieman toisiaan kolhivankin. Maihinnousua ennen popsimamme buffet-tyylinen aamupala oli hintansa arvoinen.
Yhdeksän jälkeen aamulla laivamme saapui satamaan. Satama ei sijaitse lähellä keskustaa, ja lähimmälle metrolle on parin kilometrin matka. Rajamuodollisuuden menivät ongelmitta, ja laivalta saatu maahantulokorttikin oli täytetty asiallisesti. Isännimi jäi täyttämättä.
Ajattelin että satamassa olisi ollut pietarilaisen yliopistoni vastaanottava henkilö, koska olin lähettänyt pyynnöstä informaatiota milloin ja mihin saavun. Ei ollut satamassa ihmistä ”Pjotor, Finland” kyltin kanssa. Lähimmälle metrolle saimme kyydin suomalaisilta liikemiehiltä, keiden kanssa jutustelimme satamassa.
Nevskille päästyäni etsin nettikahvilan, jotta voin lukea sähköpostini. Olin saanut sunnuntaina iltapäivästä (jolloin olin jo matkalla) sähköpostin tuutoriltani. Soitin hänen puhelinnumeroonsa, mutta hän ei vastannut. Yliopistoni sijaitsee Kazaanin kathedraalin takana, eli erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla. Menin matkatavaroideni kanssa pääovesta sisään. Selvisin koulun opiskelijakortin tarkastuksesta sanomalla opiskelevani täällä. Kansainvälistä toimistoa kysyin ”talonmieheltä”, joka kysyi eräältä naiselta, joka lähti minua opastamaan asuntolalle.
Asuntolalla kukaan ei henkilökunnasta puhunut englantia, joten oli pärjättävä venäjällä mitä osaa lähtökohtaisen olemattomasti. Mielenkiintoisinta oli allekirjoittaa asuntolan säännöt hyväksyvä sopimus, jossa oli useasti eri kohtia ja muutama komea leimakin. Parasta sopimuksessa oli kuitenkin venäjänkielisyys. En tiedä mitä allekirjoitin, toivottavasti en asuntolan remontin takausta.
Matkatavarat vein asuntoon, joka sijaitsee yliopistoni kyljessä. Asunto on suunnilleen 20m2, jonka jaan suomalaisen opiskelijan kanssa.
Kv-toimistolla onneksi pärjäsi englannilla. He kertoivat että tuutor oli ollut minua vastassa, mutta ei ollut löytänyt. Totuutta en tiedä. Seuraavana päivänä menin rekisteröimään viisumini. Rekisteröinti suoritettiin yhden henkilön toimesta, ja jono rekisteröintiin oli huomattava. Menimme kaverin kanssa jonottamaan kolmisen tuntia ennen ovien avautumista. Saimme kärkisijat. Jonottamiseen tässä maassa on sopeuduttava.
Neuvostoliitossa Gorbatshov halusi rajoittaa huomattavasti alkoholin kulutusta ja määräsi sen myynnin valtion monopoliksi, aivan kuten Suomessa on edelleen. Alkoholia sai ainoastaan valtion liikkeistä, joissa tietenkin oli pitkät jonot. Monet idearikkaat mummut keksivät tällöin tavan tienata rahaa. He jonottivat hartaasti, ja myivät sitten kärkipäässä olevan paikkansa eniten tarjoavalle. Varsin kapitalistista toimintaa.
Minä olisin ollut valmis myös myymään oman paikkani, jos riittävän hinnan olisin saanut. Opiskelevalle oligarkille jonotuspaikkani, ja minulle huoneisto Palatsin aukion laidalta.
Viisumin rekisteröintitoimistossa ei todellakaan puhuttu englantia, vaan kovalla tahdilla venäjää. Pääosin en tajunnut mitään. Mahdollisesti kaikki paperit ovat ok, tai sitten olen laittomasti Venäjällä. Sama kai se on.
Elämä Pietarissa alkoi hiljakseen vakiintumaan. Olosuhteiden määräämät kylmät aamusuihkut, ja pulloveden juominen. Kaasuhellan käyttö, sekä venäjän kielen ahkera opiskelu.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Ennen vaihto-opintoja
Itselleni oli selvää aloittaessani insinööriksi opiskelemisen harrastamisen, että lähtisin vaihto-opiskelijaksi vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Vaihtomaa ja ajankohta kypsyivät ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Lähdön kynnyksellä sitä harmittelee ettei ensimmäisenä opiskeluvuotenaan lukenut venäjän kursseja. Ennen itärajan ylitystäni syyskuun ensimmäisenä 2008 oli opiskellut kaksi kurssia venäjää, yhden koulullani ja jatkokurssin olosuhteiden pakosta kansanopistolla. Olosuhteet eivät tarkoita että olisin ollut katasrofaalisen huono, vaan koulullani ei järjestetty venäjän kakkoskurssia kevätlukukaudella.
Vakuutuksien, HIV-todistuksen ja viisumin hankkiminen onnistui ongelmitta. Viisumikutsu tuli yliopistolta hyvissä ajoin heinäkuussa, ja sähköpostittamiini tiedusteluihin vastattiin hyvissä ajoin englanniksi. Viisumin hommasin Tamperelaisen matkatoimiston Aikamatkat Oy:n kautta, viisumin sain kahdeksassa päivässä.
Suomessa työni loppui kaksi viikkoa ennen lähtöä, mutta siitä huolimatta akuutti kiire oli kaiken aikaa yllä. Paljon sai tehtyä juoksevia töitä tehtyä, mutta jäi niitä vielä keskeneräisiksikin huomattavasti.
Koulustani ja Pobedasta (Tampereen seudun opiskelijoiden venäjä – seura ry:stä) tuttu kaveri Nikke on lähdössä myös samana päivänä Pietariin opiskelemaan, Polyteknilliseen yliopistoon, joten menemme samaa matkaa. Aluksi suunnittelimme menevämme venäläisillä busseilla, joita lähtee iltaisin Helsingin Lasipalatsin luota. Ongelmaksi kuitenkin koitui viisumimme, rajavirkailijat päästäisivät meidät vasta maahan puolen yön jälkeen. Juna oli myös vaihtoehto, mutta kalliimpi. Näitä kahta vaihtoehtoa pohtiessamme päätimme valita laivan. Stella Lines avasi elokuun alussa uuden reitin M/S Julialle, laiva lähtee Helsingistä illalla klo 18.00 ja on aamulla Pietarissa klo 09.30. Opiskelijakortilla kansipaikka hinta on varsin kilpailukykyinen verrattaessa junaan tai bussiin. Itselleni on suuri ylpeys suorittaa kaikki välimatkat mahdollisimman halvalla, mutta kuitenkin liiaksi mukavuudesta tinkimättä.
Seuraavaksi Pohjolan Venetsiaan...
Vakuutuksien, HIV-todistuksen ja viisumin hankkiminen onnistui ongelmitta. Viisumikutsu tuli yliopistolta hyvissä ajoin heinäkuussa, ja sähköpostittamiini tiedusteluihin vastattiin hyvissä ajoin englanniksi. Viisumin hommasin Tamperelaisen matkatoimiston Aikamatkat Oy:n kautta, viisumin sain kahdeksassa päivässä.
Suomessa työni loppui kaksi viikkoa ennen lähtöä, mutta siitä huolimatta akuutti kiire oli kaiken aikaa yllä. Paljon sai tehtyä juoksevia töitä tehtyä, mutta jäi niitä vielä keskeneräisiksikin huomattavasti.
Koulustani ja Pobedasta (Tampereen seudun opiskelijoiden venäjä – seura ry:stä) tuttu kaveri Nikke on lähdössä myös samana päivänä Pietariin opiskelemaan, Polyteknilliseen yliopistoon, joten menemme samaa matkaa. Aluksi suunnittelimme menevämme venäläisillä busseilla, joita lähtee iltaisin Helsingin Lasipalatsin luota. Ongelmaksi kuitenkin koitui viisumimme, rajavirkailijat päästäisivät meidät vasta maahan puolen yön jälkeen. Juna oli myös vaihtoehto, mutta kalliimpi. Näitä kahta vaihtoehtoa pohtiessamme päätimme valita laivan. Stella Lines avasi elokuun alussa uuden reitin M/S Julialle, laiva lähtee Helsingistä illalla klo 18.00 ja on aamulla Pietarissa klo 09.30. Opiskelijakortilla kansipaikka hinta on varsin kilpailukykyinen verrattaessa junaan tai bussiin. Itselleni on suuri ylpeys suorittaa kaikki välimatkat mahdollisimman halvalla, mutta kuitenkin liiaksi mukavuudesta tinkimättä.
Seuraavaksi Pohjolan Venetsiaan...
perjantai 12. syyskuuta 2008
Taustaa
Opiskelen Tampereen Ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi, suuntautuminen moderneihin tuotantojärjestelmiin ja tuotantotalouteen. Olen lisäksi suorittanut yrittäjäopinnot, ja pyöritän Etelä-Pirkanmaalla ajoneuvojen ympärivuotiseen säilytykseen perustuvaa liiketoimintaa. Kiinnostuksen kohteita ovat talouden ja teknologian lisäksi, yhteiskunnalliset asiat, kulttuuri ja tottahan toki Venäjä kaikessa monimuotoisuudessaan.
Miksi Venäjä?
Lapsena tiesin itäisen naapurivaltiomme olevan maailmaan suurin pinta-alaltaan, ja siellä tapahtuu monenlaista kummallista, mitä puheista tajusi ja televisiossa näki. Tiesin NL:n nivoutuvan Suomeen läheisesti, ja herättävän monenlaisia tunteita. Lapsena muistan kun Arvi Lind uutisista kertoi Berliininin muurin särkyvän, vaikka eipä sitä kuusi vuotiaana älynnyt miksi ko. muuri oli olemassakaan. Lisäksi uutisissa oli pinnalla Baltian maiden itsenäistyminen sekä Neuvostoliiton hajoaminen. Olin ollut Eestissä Neuvostoliiton vallan aikaan, ja eroavaisuus Suomeen oli valtava. Vastavierailulla vanhempieni eestiläiset tuttavat toivat minulle tuliaisiksi NL:laisen lelun, radio-ohjattavan punatähdellä koristellun panssarivaunun. Tosin tämä Rurikien jälkeläisten valmistama lelu antautui jo ensilaukauksien jälkeen.
Viidentoista ikäisenä minusta tuli toistamiseen viimeistä tekniikkaa edustavan kollektiiviteollisuuden tuotoksen mitään pelkäämätön omistaja. Erään kaupan yhteydessä sain sympaattisen oranssin Moskovitsh Elite henkilöauton. Auton takaikkuna varustettiin punalipulla, ja kolhutonta peltiä autosta ei löytynyt. Historiaa ja tekniikkaa samassa ryttyisessä paketissa. Pitovaikeuksien (kaasuttimesta löi lieskat, ja ”bensatankki” sijaitsi pesunestesäiliössä) vuoksi myin avaruusasemani. Tyytyväiset Mosseni ostaneet harrastajat kyselivät, mihin venttiilien säätämistä varten olevat sirppi ja vasara on jemmattu autossani.
Myöhemmällä iällä Venäjä alkoi jälleen kiinnostamaan kirjojen mukana. Isoäitini luki varsin paljon, ja hän kertoi erääksi mielikirjakseen Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen. Näin ollen itsekin sen luin. Kirja teki itseeni vaikutuksen, vaikka R & R on hieman pitkäveteinen paikoitellen. Myöhemmällä iällä sain kuulla pitkäveteisyyden johtuvan siitä että Dostojevski kirjoitti lehtiin elääkseen. Tekstiä venyttämällä samasta tarinasta irtosi enemmän kopeekoita. R & R jälkeen tutustuin myös muihin venäläsiin klassikkokirjailijoihin (Tolstoi, Turgenev, Gogol, Tsehov).
Lenin – Marxismia tuli myös lueskeltua, mielenkiinnon vuoksi, mutta puisevaa tekstiähän se kaiken kaikkiaan on. Propaganda ja NL:n moninainen totuus olivat varsin "humoristista” luettavaa ja seurattavaa. Unohtamatta kuitenkaan miten moni liian moni koki kirjaimellisesti kylmemmän todellisuuden Venäjän sosialistisessa kokeilussa.
Aloittaessani opiskelut Tampereella löysin itseni opiskelijoiden Venäjä seurasta Pobedasta. Pobedasta on ollut paljon hyötyä vaihto-opiskeluihin liittyen, ja mitä tahansa tietoa Venäjästä etsiessä.
Miksi Venäjä?
Lapsena tiesin itäisen naapurivaltiomme olevan maailmaan suurin pinta-alaltaan, ja siellä tapahtuu monenlaista kummallista, mitä puheista tajusi ja televisiossa näki. Tiesin NL:n nivoutuvan Suomeen läheisesti, ja herättävän monenlaisia tunteita. Lapsena muistan kun Arvi Lind uutisista kertoi Berliininin muurin särkyvän, vaikka eipä sitä kuusi vuotiaana älynnyt miksi ko. muuri oli olemassakaan. Lisäksi uutisissa oli pinnalla Baltian maiden itsenäistyminen sekä Neuvostoliiton hajoaminen. Olin ollut Eestissä Neuvostoliiton vallan aikaan, ja eroavaisuus Suomeen oli valtava. Vastavierailulla vanhempieni eestiläiset tuttavat toivat minulle tuliaisiksi NL:laisen lelun, radio-ohjattavan punatähdellä koristellun panssarivaunun. Tosin tämä Rurikien jälkeläisten valmistama lelu antautui jo ensilaukauksien jälkeen.
Viidentoista ikäisenä minusta tuli toistamiseen viimeistä tekniikkaa edustavan kollektiiviteollisuuden tuotoksen mitään pelkäämätön omistaja. Erään kaupan yhteydessä sain sympaattisen oranssin Moskovitsh Elite henkilöauton. Auton takaikkuna varustettiin punalipulla, ja kolhutonta peltiä autosta ei löytynyt. Historiaa ja tekniikkaa samassa ryttyisessä paketissa. Pitovaikeuksien (kaasuttimesta löi lieskat, ja ”bensatankki” sijaitsi pesunestesäiliössä) vuoksi myin avaruusasemani. Tyytyväiset Mosseni ostaneet harrastajat kyselivät, mihin venttiilien säätämistä varten olevat sirppi ja vasara on jemmattu autossani.
Myöhemmällä iällä Venäjä alkoi jälleen kiinnostamaan kirjojen mukana. Isoäitini luki varsin paljon, ja hän kertoi erääksi mielikirjakseen Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen. Näin ollen itsekin sen luin. Kirja teki itseeni vaikutuksen, vaikka R & R on hieman pitkäveteinen paikoitellen. Myöhemmällä iällä sain kuulla pitkäveteisyyden johtuvan siitä että Dostojevski kirjoitti lehtiin elääkseen. Tekstiä venyttämällä samasta tarinasta irtosi enemmän kopeekoita. R & R jälkeen tutustuin myös muihin venäläsiin klassikkokirjailijoihin (Tolstoi, Turgenev, Gogol, Tsehov).
Lenin – Marxismia tuli myös lueskeltua, mielenkiinnon vuoksi, mutta puisevaa tekstiähän se kaiken kaikkiaan on. Propaganda ja NL:n moninainen totuus olivat varsin "humoristista” luettavaa ja seurattavaa. Unohtamatta kuitenkaan miten moni liian moni koki kirjaimellisesti kylmemmän todellisuuden Venäjän sosialistisessa kokeilussa.
Aloittaessani opiskelut Tampereella löysin itseni opiskelijoiden Venäjä seurasta Pobedasta. Pobedasta on ollut paljon hyötyä vaihto-opiskeluihin liittyen, ja mitä tahansa tietoa Venäjästä etsiessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
