sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Uljanovin selässä Mensevikin mentävä reikä

Huhtikuun ensimmäistä päivää juhlitaan Venäjällä hölmöjen päivänä, tuona päivä saa tehdä monenlaisia kujeita ja jekkuja kanssaeläjille. Suomen aprillipäivä nimitys juontunee englannin huhtikuuta tarkoittavasta sanasta april. Keskiviikkona olimme valmistautuneet potentiaalisiin jekkuihin ympärillämme, koska vieraassa kulttuurissa ei voi tietää kuinka vakavasti paikalliset ottavat juhlat ja traditiot.

Oppituntien jälkee iltapäivällä huomasin YLE:n internetsivuillta mielenkiintoisen uutisen Pietarin Suomen asemalla sijaitsevat Lenin – patsaan räjäyttämisestä. Uutislähde oli Venäjän tietosähketoimisto eli tutummin Itar-Tass. Uutisen yhteydessä oli kuva tihutyön kohteeksi joutuneesta patsaasta. Kuva oli otettu selkäpuolelta, jossa takamuksen paikkeilta paistoi päivä kirkkaana läpi. Uutinen vaikutti aprillipilalta. Päätimme lähteä paikalle Suomen asemalle, valmiina syömään silliä, ja juomaan kuumaa kuravettä päälle.

Punaisen linjan metroasemalla Lenin aukio, jossa Suomen asema sijaitsee, totesimme uutisen olevan totta. Räjähdysenergia oli poistanut Lenin alaselästä ihmisen mentävän aukon. Patsaan ympäristön olivat jöötä pitävät miliisit ottaneet haltuunsa.

Tihutyöntekijöistä on spekulointia. Monen mielestä tekijänä olivat puhtaasi poliittisesti sitoutumattomattomat anarkistit, kun toiset taas uskoivat kyseessä olleen poliittinen teko. Risteilyjä Auroraa (siis Auroran paikalla Nevalla olevaa mallinnosta, oikea Aurorahan upposi 1985) on myös uhattu, ja miliisien haukan silmät valvovat tilannetta väsymättömästi. Tekijää ei ole toistaiseksi saatu kiinni, kenties Leninin alaselän repijä oli meteoriitti tai Auroran vahingon laukas.

Englannin kielessä huhtikuuta tarkoittava sana april juontaa juurensa latinan sanasta aperire "avata", viitaten vuodenaikaan jolloin kukat ja puut avautuvat kukkaan. Tässä tapauksessa avaaminen on toki negatiivissävytteinen. Kaikesta huolimatta tuli todistettua ettei uutinen ollut pila, vaan tosi juttu.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Comeback

Istun reittitaksissa. Radiossa venäläinen koomikko kertoo vitsejä. Lämpötila on kuin ruotsalaisessa saunassa, joka liikkuu kohti Vaalimaata.

Kolmen kuun kierron aikana on paljon vettä ehtinyt virtaamaan Laatokasta Itämereen, Pietarin halkovaa Nevan uomaa. Päivä on muutaman tunnin pitempi kuin Tammikuussa, ja kellotkin on siirretty kohti kesää. Joku on kenties ajatellut mitä minulle on käynyt Pohjolan Venetsiaan valoloistossa, koska ”radio Sputnik” on hiljentynyt pitkäksi aikaa.

Syy tähän vaitoiseen eristäytymiseen oli tietokoneeni aloittama paaston aika, käytönnössä tietokoneeni ei halunnut toimia. Eräs helmikuinen lauantai aamu katsoin Pasila – sarjaa youtubesta, ja silloin koneelleni riitti. Nyt miniläppäri on saanut terapiaa huollossa, ja on elämänsä voimissa. Koska itsekin olen vähintään yhtä voimissa kuin tietokoneeni, niin yhteistyö sujuu kuin kasakkatanssi.

Mielikuvitukseni on työskennellyt ahkeraan pohiten millaisella tarinalla paluuni tapahtuu interaktiiviselle areenalleni. Kertoisinko miten työskentelin kolme kuukautta Siperiassa kaivoshommissa 2km syvyydessä, vai miten kohosin K irgiisian kuumimmaksi balalaikka- soittoniekaksi vai tarinan miten matkustin Pekingiin resiinalla kolmen oligarkin ja tanssivan karhun kanssa. Päätin että parempi lienee olla sekoittamatta fiktiota faktasta. Todellisuudestakin riittää kerrottavaa ja kuvattavaa yllin kyllin.

Aivan mahdoton ajatus ei ole että miliisit olisivat jonkinlaisia kujeita keksineet minulle tammikuun muutaman alkuviikon aikana. Saapuessani Pietariin ennen uuttavuotta, eivät viisumitoimiston urautuneet työntekijät suostuneet rekisteröimään minua Venäjälle. Olin siinä muutaman viikon enemmän tai vähemmän laittomasti maassa. Miliisilaitoksen arvonnassa ei varmasti olisi menolippua Siperian kaivoshommiin olisi ollut palkintona, mutta huomattava sakko varmasti. Jokainen arpa voittaa - arpajaisiin en kuitenkaa joutunut osallistumaan.

Reittitaksissa on nyt kuumuuden lisäksi pimeää, kirjoittaminen ei ole oikein mukavaa. Vierustoverini nojaa päällään etupenkkiin, ei taida hänkään tästä näytön kirkkaudesta nauttia. Olemme kohta rajalla. Rekisteröintikorttikin on täyttämättä. Mikäli asiat sujuvat hyvin, kirjoitan viikolla lisää tarinaa.