Pietarissa sataa vettä, sataa paljon vettä. Sateenvarjo on välttämätön seuralainen. Kävelin tänään sateista Sadovajaa, perjantai-iltapäivän ruuhka oli pahimillaan. Vettä satoi ja autot tööttäili, ei mikään piristävä yhdistelmä. Kävellessä silmiini löytyi kadun reunassa maailmaa nähnyt pintaruosteinen Lada. Tämä neuvostoajan menopeli oli lisäksi varustettu staattisensähkönpoistajalla. Se on kuminen häntä, joka on kiinnitetty takapuskuriin ja laahaa maata. Ideana on poistaa auton staattistasähköä, ja siten välttää kuskia vastaan kohdistuvat sähköiskut. Sellaisia kumihäntiä näkee varsinkin vanhemmissa neuvostoautoissa, ei Maserateissa tai Bentleyissä.
Tekniikan maailmassa testattiin joskus aikoinaan staattisensähkönpoistajan toimintaa, mahdollisesti myyntimurtajien menetelmiä käyttäen. Testiä en ole lukenut, mutta kuuleman mukaan lopputulos oli busted. Kumihäntä ei siis testin mukaan auttanut mitenkään. Mielestäni nämä sympaattiset kumihännät ennen kaikkea parantavat ajoneuvon ulkonäköä, ja varmasti ko. lisävaruste näkyy myös jälleenmyyntiarvossa.
Staattisensähkönpoistaja on eräs kummallisuuksista joka vaatii arvostusta, joten muotoilin sille oodin kävellessäni kotiin.
Oodi staattisensähkönpoistajalle
Sateinen valtakatu Sadoovaja.
Iltapäivän ruuhka: on kiire, on kiire.
Infernaalinen tööttäily kiireen sinfoniaa,
Porchen ohi oikealta, vikkelästi Lada
pujahtaa.
Lujaa laatua Lada, perässä staattisen
sähkönpoistaja, A VOT takana jo Sennaja.
Kumihäntä työskentelee, katua se nuolee. Ei räpsähtele
kuskin näpeille, koska sähköiskuilta kumihäntä suojelee.
Käsi tien reunassa kyytiä kysyy, kuski se ei epäröi,
jarrut lukkoon: yksi pyörä jarruttaa, kolme laahaa.
Ovi auki, asiakas kyytiin, kokeillaan ykköstä,
pahasti parahtaa, kakkonen menee,
kauppa se on mikä kannattaa.
Turvallisesti kohti Laadoskajaa Lada matkaajaa riepottaa,
ratin takana naurattaa, ei sähköstä haittaa, ei haittaa.
Pakoputken Apraksin Dvorilla kumihäntään vaihtoi,
hevosvoimatkin varmasti desibelien mukana kasvoi.
Kyytiläinen korviin korvatulpat tukoksi, ei halua nuorena
kuuroksi. Hiljaisuudessaan pohtii teoreettista syytä,
miksi sähköiskut lakkaamatta purevat kuin sata kyytä?
perjantai 24. lokakuuta 2008
torstai 23. lokakuuta 2008
Мариинский театр - Братья Карамазовы
Koska asun Venäjän kulttuuripääkaupungissa, on minulla mainiot mahdollisuudet illoittain käydä kulttuurin parissa. Olen käynyt kolmesti Mariisky – teatterissa oopperaa katsomassa . Ensimmäisellä kerralla olin mainiossa venäläisessä modernissa oopperassa Ivan. Toisella kerralla englantilainen kyllästyttävä moderni ooppera vei iltani, juonesta ymmärsin enemmän lukemalla venäläisiä tekstejä kuin laulannasta. Viime kerralla olin katsomassa Fjodor Dostojevskin romaaniin perustuvaa modernia oopperaa Karamazovin veljekset. Olen lukenut teoksen viisi vuotta sitten, mutten muista juonta kovinkaan tarkkasti. Ehdottomasti eräs suosikkikirjoistani.
Karamazovin veljekset ovat kolme veljestä jotka edustavat erilaisia ihmistyyppejä, mutta joilla kaikilla on kuitenkin samanlainen suvulle ominainen hekuma. Heidän isänsä on hyvin värikäs persoona, ja tarinan loppupuolella hänet siirretään irstailemaan tuonelaan. Tarina kertoo ennenkaikkea moraalista. Tärkeässä osassa on suurinkvisaattori, joka oli yksi lempinäyttelijöistäni.
Mariinsky- teatterin puitteet ovat upeat, ja näyttelijät ovat taitavia. Se että venäläisen puheen ymmärtäminen on haasteellista, niin erityisen haasteelliseksi ymmärtämisen tekee venäjäksi laulettu ooppera. Se ei kuitenkaan ole este kulttuurinautinnon saamiselle, sillä Mariinsky- teatterissa on tekstitys englanniksi päälavan yläpuolella. Edespäin vievää oli havaita että joitakin lauseita tajusi venäläisestä laulannasta, jotka pystyi varmistamaan englannin käännöksestä.
Oopperakokemus oli erittäin posiitivinen, ja mieleni tekevi alkaa lukemaan tarinaa veljeksistä, venäjäksi seuraavaksi. Romaani on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos. Seuraava näytös , järjestyksessään kolmas, esitetään viides marraskuuta. Kannattaa osallistua, mikä on näillä kulmilla.
Ensi viikon keskiviikkona menen Mariinsky- teatteriin katsomaan Wagnerin Valkyrian, odotukset ovat korkealla. Turkmenistanilainen kaverini jumaloi Wagneria, ja hommasi liput kilpailukykyiseen hintaan. Monia varmasti kiinnostaa lippujen hinnat. Karamazovin veljeksiin lippuni maksoi 600rur, ensimmäinen parvi oikealta. Valkyyriaan maksaa 400rur, toinen parvi oikealta. Hinnat ovat opiskelijaystävälliset, koska saan ostettua venäläisen liput Finecin opiskelijakortilla. Venäläisten hinta on monessa asiassa puolet halvempi kuin ulkomaalaisten.
Ars longa, vita brevis. (=Taide pitkä, elämä lyhyt)
Karamazovin veljekset ovat kolme veljestä jotka edustavat erilaisia ihmistyyppejä, mutta joilla kaikilla on kuitenkin samanlainen suvulle ominainen hekuma. Heidän isänsä on hyvin värikäs persoona, ja tarinan loppupuolella hänet siirretään irstailemaan tuonelaan. Tarina kertoo ennenkaikkea moraalista. Tärkeässä osassa on suurinkvisaattori, joka oli yksi lempinäyttelijöistäni.
Mariinsky- teatterin puitteet ovat upeat, ja näyttelijät ovat taitavia. Se että venäläisen puheen ymmärtäminen on haasteellista, niin erityisen haasteelliseksi ymmärtämisen tekee venäjäksi laulettu ooppera. Se ei kuitenkaan ole este kulttuurinautinnon saamiselle, sillä Mariinsky- teatterissa on tekstitys englanniksi päälavan yläpuolella. Edespäin vievää oli havaita että joitakin lauseita tajusi venäläisestä laulannasta, jotka pystyi varmistamaan englannin käännöksestä.
Oopperakokemus oli erittäin posiitivinen, ja mieleni tekevi alkaa lukemaan tarinaa veljeksistä, venäjäksi seuraavaksi. Romaani on Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos. Seuraava näytös , järjestyksessään kolmas, esitetään viides marraskuuta. Kannattaa osallistua, mikä on näillä kulmilla.
Ensi viikon keskiviikkona menen Mariinsky- teatteriin katsomaan Wagnerin Valkyrian, odotukset ovat korkealla. Turkmenistanilainen kaverini jumaloi Wagneria, ja hommasi liput kilpailukykyiseen hintaan. Monia varmasti kiinnostaa lippujen hinnat. Karamazovin veljeksiin lippuni maksoi 600rur, ensimmäinen parvi oikealta. Valkyyriaan maksaa 400rur, toinen parvi oikealta. Hinnat ovat opiskelijaystävälliset, koska saan ostettua venäläisen liput Finecin opiskelijakortilla. Venäläisten hinta on monessa asiassa puolet halvempi kuin ulkomaalaisten.
Ars longa, vita brevis. (=Taide pitkä, elämä lyhyt)
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Kumpi ensiksi muna vai kana?
Länsimaissa nuoriso pääsääntöisesti tietävää mikä on Facebook eli tuttavallisemmin naamakirja, niille jotka eivät tiedä niin alla on copy/paste wikipediasta.
”Facebook on sosiaalinen palvelu, joka yhdistää ystäviä ja asioita, työ- ja opiskelutovereita, sekä tavallisia tuttavia. Ihmiset käyttävät Facebookia ollakseen sosiaalisessa kanssakäymisessä ystäviensä kanssa, ladatakseen kuvia palveluun, jakaakseen linkkejä ja videoita toisilleen, sekä oppiakseen lisää ihmisistä, joita he ovat tavanneet.”
Facebook jatkaa voittokulkuaan, päivittäin tulee valtavasti uusia jäseniä, mutta ei Venäjältä. Koska venäläiset harrastavat tiettyjen asioiden kopioimista, on heillä venäläinen versio naamakirjasta: ВКонтакте. Ulkoisesti tämä sosiaalinen palvelu näyttää facebookilta, ja käyttömukavuus on myös samanlainen, mutta se ei ole facebook. Sivulla mainostetaan että se Venäjän suosituin nettisivusto, ja euroopan suurin sosiaalinen verkosto. Tällä hetkellä jäseniä: Нас уже 19 501 977.
Jutustelin venäläisen kaverini kanssa internetin sosiaalisista verkostoitumispalveluista, ja hän ei ollut ikinä kuullutkaan facebookista. Hän ei uskonut kun sanoin että heidän sosiaalinen kanssakäymispalvelunsa on kopio. Sivu on huomattavan suuressa suosiossa nuorten parissa, ja kuvia siellä on valtavasti. Oikeasti sieltä löytyy miljoonittain aiemmin mainitsemiani puistoposeerauskuvia, rantaposeerauskuvia, läyhyn auton edessä- poseerauskuvia, kaikkea mitä missä vaan ikinä voikaan poseerata, ja poseeratahan voi kaikkialla.
Mikäli poseeraus kiinnostaa, ja haluatte nähdä erilaisen facebookin niin kirjoittakaa osoiteriville http://www.vkontakte.ru/
Minut löytää, kunhan kirjoittaa nimeni lähetyssaarnaaja Kyrilloksen kehittämin aakkosin.
”Facebook on sosiaalinen palvelu, joka yhdistää ystäviä ja asioita, työ- ja opiskelutovereita, sekä tavallisia tuttavia. Ihmiset käyttävät Facebookia ollakseen sosiaalisessa kanssakäymisessä ystäviensä kanssa, ladatakseen kuvia palveluun, jakaakseen linkkejä ja videoita toisilleen, sekä oppiakseen lisää ihmisistä, joita he ovat tavanneet.”
Facebook jatkaa voittokulkuaan, päivittäin tulee valtavasti uusia jäseniä, mutta ei Venäjältä. Koska venäläiset harrastavat tiettyjen asioiden kopioimista, on heillä venäläinen versio naamakirjasta: ВКонтакте. Ulkoisesti tämä sosiaalinen palvelu näyttää facebookilta, ja käyttömukavuus on myös samanlainen, mutta se ei ole facebook. Sivulla mainostetaan että se Venäjän suosituin nettisivusto, ja euroopan suurin sosiaalinen verkosto. Tällä hetkellä jäseniä: Нас уже 19 501 977.
Jutustelin venäläisen kaverini kanssa internetin sosiaalisista verkostoitumispalveluista, ja hän ei ollut ikinä kuullutkaan facebookista. Hän ei uskonut kun sanoin että heidän sosiaalinen kanssakäymispalvelunsa on kopio. Sivu on huomattavan suuressa suosiossa nuorten parissa, ja kuvia siellä on valtavasti. Oikeasti sieltä löytyy miljoonittain aiemmin mainitsemiani puistoposeerauskuvia, rantaposeerauskuvia, läyhyn auton edessä- poseerauskuvia, kaikkea mitä missä vaan ikinä voikaan poseerata, ja poseeratahan voi kaikkialla.
Mikäli poseeraus kiinnostaa, ja haluatte nähdä erilaisen facebookin niin kirjoittakaa osoiteriville http://www.vkontakte.ru/
Minut löytää, kunhan kirjoittaa nimeni lähetyssaarnaaja Kyrilloksen kehittämin aakkosin.
Turhamaisuuttako?
Paljon on ehtinyt virtaamaan vettä Nevassa kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin. Kiireistä on opiskelijan elämä Venäjällä, monta asiaa tulee priorisoitua kirjoittamisen edelle. Nyt kuitenkin kirjoitan. On aamu, ulkona on pilvistä. Herään usein jo seitsemän aikaan, koska olen enemmän aamuihminen kuin iltaihminen. Useasti seitsemän aikaan yöelämään keskittyvät opiskelijat ovat vasta kotiutuneet yökerhosta, ja ovat edelleen illan tunnelmissa. Tänäänkin aamupalan yhteydessä jutustelin saksalaisten kanssa, jotka olivat tulleet vasta klubilta, ja pitkittivät onnistunutta iltaa valvomalla.
Kännykän herätyskellon melodian yöunieni katkaisun jälkeen syön aamupuuron, ja sitten juon aamuteen ja hoidan asioita internetissä. Suunnilleen aamu yhdeksältä lähden aamulenkille, kuunnellen samalla Venäjän kielen oppituntia mp3-soittimesta. Saan Pietarin raitista ilmaa, kaupunki hahmottuu mieleeni ja lisäksi opin kieltä. Kaikki tämä yhdellä kertaa, putkiaivoilla varustetulta insinööriopiskelijalta erinomainen saavutus.
Tämän aamuisen kirjoituksen otsikko ei liity henkilökohtaisen suomalaisen tehokkuuden kehumiseen, joka mielestäni on kyllä turhamaisuutta. Kirjoitan paikallisten ihmisten tavasta käyttäytyä, mikä on kenties turhamaisuutta.
Syys-, ja lokakuulla oli useita kauniita syyspäiviä, jolloin Pietarin puistot ovat kauneimmillaan. Lehtipuut ovat verhoutuneet mielikuvituksellisen ruskan väreihin. Nurmikoilla on värikkäitä lehtiä, koko maailma on väreillä kyllästetty. Kesän loppunäytöksenä lumoava värien sinfonia ennen syystalven harmaata ankeutta.
Ylitse muiden on ehdottomasti kesäpuisto patsaineen ja vapaine taiteilijoineen. Mielenkiintoista miten syksyn väriloisto hullaannuttaa ihmiset. Kävelin ja opiskelin monen päivänä puistossa, kuten Anssi Kelan kappaleessa puistossa lauletaan: ” Puistossa ilta viilenee- Pete lämpimikseen hyppelee”. Oli ajatuksia inspiroivaa nähdä miten ihmiset poseerasivat kameroiden edessä. Erityisesti nuorehkot huolitellusti pukeutuneet naiset olivat hyviä poseeraamaan. Paljon käytetty metodi oli ottaa värikkäitä lehtiä syliin ja sitten heittää lehdet ilmaan, toisen tallentaessa tapahtuman kameraan. Vähintään yhtä tehokasta oli nojata koko vartalollaan hieman kumossa olevaan puunrunkoon, ja katsoa kameraan viettelevästi. Poseeraukset luonnistuivat kuten muotilehdissä. Ihmiset olivat pukeutuneet hyvin lähteäkseen puistoon. Mainiota kuvia varmasti heidän kameroissaan. Kamerat karvoin ovat sirpin ja vasaran aikaisia Lomoja, vaan useasti laadukkaita järjestelmäkameroita. Nuoret tyytyvät kamerakännykkään.
Ollaan päästy turhamaisuuden epistolassa melkein jo yli poseerauksesta, mutta ei aivan. Muutama venäläinen ystäväni on näyttänyt minulle digikameroistaan kuvia, on mukava jakaa heidän kanssaan tunnelmat. Mutta muistikorttien tallennokset ovat jo narsistisuuden puolella, sillä lähes joka kuvassa poseeraa kameran omistaja itse: ”Tässä olen uimassa Krimillä. Tässä olen casinolla Krimillä…minä,minä,minä”. Kuvat nuoret lisäävät sitten vkontakte.ru – sivustolle, josta kerron seuraavassa teksissä. Jostain syystä monet suomalaiset eivät halua tulla kuvatuiksi, tekosyynä etteivät näytä ”tänään” riittävän hyvältä. Lienee vaatimattomuutta.
Ihmiset Pietarin suuren perustamassa kaupungissa ovat siis innokkaita ja varsin lahjakkaita esiintyjiä kameran edessä. Eikä ainoastaan kameran edessä, mutta myös kaupungilla ihmiset ovat edustavia, ennen kaikkea naiset. Vuoden ollessa jo lokakuulla naiset käyttävät pitkävartisia saappaita, mielenkiintoiseksi saappaat tekee korot. Aivan uskomattomia korkoja. Eilen näin pisimmät kenkien korot ikinä n. 15-20cm, siitä huolimatta katseita kääntävän naisen kävely luonnistui moitteetta. Kontrastiksi suomalaisessa tv-sarjassa mallikoulu (mitä en siis itse katsonut), malliksi haluavat tytöt kaatuilivat jo 5cm koroilla. Miksi naiset pukeutuvat päivittäin korkokenkiin ja huolella valittuihin vaatteisiin herättää pohdiskelua. Johtuuko se siitä että Venäjällä jokaista naista kohden on vain 0,8 miestä. Haluavatko naiset ”hyvän” miehen, sillä miesten odotettu elinikä on 59-vuotta, ja naisten odotettu elin-ikä on 73-vuotta. Miesten elintavat ovat kuluttavampia.
Epäilen että risteyksissä kolareita aiheuttavat pitkät korot ja lyhyet hameet ovat yleisiä niiden käyttömukavuuden vuoksi. Kenties tuntuu hyvältä näyttää hyvältä- ainakin miesnäkökannasta.
Miehille on tärkeää pukeutua mustiin kenkiin, ja vaatteiden tulee kohtuullisen siistejä. Tärkeää kummallakin sukupuolella että heidän vaatteidensa valmistajan brändi tulee huomatuksi: D&C, Armani, CK, Prada.
Nuorille on tärkeä statussymboli on kännykkä, kuten varmasti suomessakin. Venäjän historian tunneilla, missä käyn tietääkseni miten täällä opetetaan viime vuosisadan tapahtumat, on mainio tilastoida kännyköitä. Lähes kaikilla opiskelijoilla on multimediakännykkä. Muutamilla on Applen I Phone, ja monella on Nokian N- sarjaa (N95 tms.). Mikä humoristisinta opiskelijat etsivät vastaukset opettajan kysymyksiin googlettamalla netistä, ja häpeilemättä vastaavat suoraa lukien kännykän näytöltä.
Minusta-vierailijana oppilaat ovat mainion innossaan. Viime kerralla minulle tarjottiin kania lemmikiksi, ja kysyttiin voinko tulla asumaan heidän asuntolaansa lähelle Voitonpuistoa. Toistaiseksi kuitenkin asun ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille suunnatussa asuntolassa keskustassa, eikä minulla ole lemmikkejä.
On mahdoton lähteä pohtimaan onko tietyt käyttäytymismallit turhamaisuutta, vai ainoastaan kulttuurisidonnaisia asioita. Maailman sivun ihmiset ovat olleet turhamaisia, jos sanaa voi edes käyttää. Afrikassa ihmiset laittavat kauniita koruja kaulansa ympärille kilojen painosta. Kiinassa remontoidaan jalkaa että se sopii pienempään kenkään. Eurooppalaiset käyttäytyvät kauneuden vuoksi tavalla, mikä muualla maailmalla saattaa tuntua oudolta. Maailma on täynnä tekoja ja toimintaa, mikä hankaloittaa kulkua ja elämää, mutta se tehdään vallitsevien kauneusihanteiden vuoksi.
Turhamaisuus pitää mielen vireessä. Aina riittää parannettavaa meidän valmiissa maailmassa.
Kännykän herätyskellon melodian yöunieni katkaisun jälkeen syön aamupuuron, ja sitten juon aamuteen ja hoidan asioita internetissä. Suunnilleen aamu yhdeksältä lähden aamulenkille, kuunnellen samalla Venäjän kielen oppituntia mp3-soittimesta. Saan Pietarin raitista ilmaa, kaupunki hahmottuu mieleeni ja lisäksi opin kieltä. Kaikki tämä yhdellä kertaa, putkiaivoilla varustetulta insinööriopiskelijalta erinomainen saavutus.
Tämän aamuisen kirjoituksen otsikko ei liity henkilökohtaisen suomalaisen tehokkuuden kehumiseen, joka mielestäni on kyllä turhamaisuutta. Kirjoitan paikallisten ihmisten tavasta käyttäytyä, mikä on kenties turhamaisuutta.
Syys-, ja lokakuulla oli useita kauniita syyspäiviä, jolloin Pietarin puistot ovat kauneimmillaan. Lehtipuut ovat verhoutuneet mielikuvituksellisen ruskan väreihin. Nurmikoilla on värikkäitä lehtiä, koko maailma on väreillä kyllästetty. Kesän loppunäytöksenä lumoava värien sinfonia ennen syystalven harmaata ankeutta.
Ylitse muiden on ehdottomasti kesäpuisto patsaineen ja vapaine taiteilijoineen. Mielenkiintoista miten syksyn väriloisto hullaannuttaa ihmiset. Kävelin ja opiskelin monen päivänä puistossa, kuten Anssi Kelan kappaleessa puistossa lauletaan: ” Puistossa ilta viilenee- Pete lämpimikseen hyppelee”. Oli ajatuksia inspiroivaa nähdä miten ihmiset poseerasivat kameroiden edessä. Erityisesti nuorehkot huolitellusti pukeutuneet naiset olivat hyviä poseeraamaan. Paljon käytetty metodi oli ottaa värikkäitä lehtiä syliin ja sitten heittää lehdet ilmaan, toisen tallentaessa tapahtuman kameraan. Vähintään yhtä tehokasta oli nojata koko vartalollaan hieman kumossa olevaan puunrunkoon, ja katsoa kameraan viettelevästi. Poseeraukset luonnistuivat kuten muotilehdissä. Ihmiset olivat pukeutuneet hyvin lähteäkseen puistoon. Mainiota kuvia varmasti heidän kameroissaan. Kamerat karvoin ovat sirpin ja vasaran aikaisia Lomoja, vaan useasti laadukkaita järjestelmäkameroita. Nuoret tyytyvät kamerakännykkään.
Ollaan päästy turhamaisuuden epistolassa melkein jo yli poseerauksesta, mutta ei aivan. Muutama venäläinen ystäväni on näyttänyt minulle digikameroistaan kuvia, on mukava jakaa heidän kanssaan tunnelmat. Mutta muistikorttien tallennokset ovat jo narsistisuuden puolella, sillä lähes joka kuvassa poseeraa kameran omistaja itse: ”Tässä olen uimassa Krimillä. Tässä olen casinolla Krimillä…minä,minä,minä”. Kuvat nuoret lisäävät sitten vkontakte.ru – sivustolle, josta kerron seuraavassa teksissä. Jostain syystä monet suomalaiset eivät halua tulla kuvatuiksi, tekosyynä etteivät näytä ”tänään” riittävän hyvältä. Lienee vaatimattomuutta.
Ihmiset Pietarin suuren perustamassa kaupungissa ovat siis innokkaita ja varsin lahjakkaita esiintyjiä kameran edessä. Eikä ainoastaan kameran edessä, mutta myös kaupungilla ihmiset ovat edustavia, ennen kaikkea naiset. Vuoden ollessa jo lokakuulla naiset käyttävät pitkävartisia saappaita, mielenkiintoiseksi saappaat tekee korot. Aivan uskomattomia korkoja. Eilen näin pisimmät kenkien korot ikinä n. 15-20cm, siitä huolimatta katseita kääntävän naisen kävely luonnistui moitteetta. Kontrastiksi suomalaisessa tv-sarjassa mallikoulu (mitä en siis itse katsonut), malliksi haluavat tytöt kaatuilivat jo 5cm koroilla. Miksi naiset pukeutuvat päivittäin korkokenkiin ja huolella valittuihin vaatteisiin herättää pohdiskelua. Johtuuko se siitä että Venäjällä jokaista naista kohden on vain 0,8 miestä. Haluavatko naiset ”hyvän” miehen, sillä miesten odotettu elinikä on 59-vuotta, ja naisten odotettu elin-ikä on 73-vuotta. Miesten elintavat ovat kuluttavampia.
Epäilen että risteyksissä kolareita aiheuttavat pitkät korot ja lyhyet hameet ovat yleisiä niiden käyttömukavuuden vuoksi. Kenties tuntuu hyvältä näyttää hyvältä- ainakin miesnäkökannasta.
Miehille on tärkeää pukeutua mustiin kenkiin, ja vaatteiden tulee kohtuullisen siistejä. Tärkeää kummallakin sukupuolella että heidän vaatteidensa valmistajan brändi tulee huomatuksi: D&C, Armani, CK, Prada.
Nuorille on tärkeä statussymboli on kännykkä, kuten varmasti suomessakin. Venäjän historian tunneilla, missä käyn tietääkseni miten täällä opetetaan viime vuosisadan tapahtumat, on mainio tilastoida kännyköitä. Lähes kaikilla opiskelijoilla on multimediakännykkä. Muutamilla on Applen I Phone, ja monella on Nokian N- sarjaa (N95 tms.). Mikä humoristisinta opiskelijat etsivät vastaukset opettajan kysymyksiin googlettamalla netistä, ja häpeilemättä vastaavat suoraa lukien kännykän näytöltä.
Minusta-vierailijana oppilaat ovat mainion innossaan. Viime kerralla minulle tarjottiin kania lemmikiksi, ja kysyttiin voinko tulla asumaan heidän asuntolaansa lähelle Voitonpuistoa. Toistaiseksi kuitenkin asun ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille suunnatussa asuntolassa keskustassa, eikä minulla ole lemmikkejä.
On mahdoton lähteä pohtimaan onko tietyt käyttäytymismallit turhamaisuutta, vai ainoastaan kulttuurisidonnaisia asioita. Maailman sivun ihmiset ovat olleet turhamaisia, jos sanaa voi edes käyttää. Afrikassa ihmiset laittavat kauniita koruja kaulansa ympärille kilojen painosta. Kiinassa remontoidaan jalkaa että se sopii pienempään kenkään. Eurooppalaiset käyttäytyvät kauneuden vuoksi tavalla, mikä muualla maailmalla saattaa tuntua oudolta. Maailma on täynnä tekoja ja toimintaa, mikä hankaloittaa kulkua ja elämää, mutta se tehdään vallitsevien kauneusihanteiden vuoksi.
Turhamaisuus pitää mielen vireessä. Aina riittää parannettavaa meidän valmiissa maailmassa.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Tusovka-festivaali Pietarissa 27.9.2008
Viikonloppuna oli mainio mahdollisuus nauttia suomalaisesta musiikista Pietarin tummenevissa öissä. Vasilin saarella oli etnomusiikin festivaalit, jossa soitti suomalainen Alamaailman vasarat. Lisäksi samana iltana oli Griboedov-klubilla Tusovka-festivaalit. Itselleni Tusovka oli tuttu Pobedan (Tampereen seudun opiskelijoiden Venäjä- Seuran kautta), heidän kauttaan järjestimme pietarilaisen skapunk-yhtye Hullujen kurkkujen esiintymisen Tampereen telakalla 10/07.
Asuntolastamme ei löytynyt innokkaita lähtijöitä Griboedov - klubille, koska he olivat menossa toiselle klubille. Lähdin itsekseni Sennajan metroasemalta keltaista linjaa pitkin kohti seikkailuja, taskussani oli klubin nimi ja osoite. Muutaman kerran kysyin reittiä, mutta ongelmitta löysin perille.
Illan itsepäinen suunnitelma osoittautui hyväksi, sillä meininki oli mainiota. Suomalaisyhtyeet: Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo sekä Pikku Kukka soittivat varsin mielenkiintoista musiikkia, josta pietarilaisetkin asiakkaat olivat innostuneita. Heidän musiikkinsa oli varsin uniikkia. Live- musiikin jälkeen lavan otti haltuun DJ:t arwiasmarja ja Airo, ja erityisesti ensimmäiset levyvalinnat yllättivät. Griboedovan kellarissa raikasi iloisesti Leevi& Leevings ja muita suomalaisille tuttuja hieman vanhempia levylle taltioituja musiikkiesityksiä, myöhemmin koneellisempi musiikki vei kuitenkin voiton. Onneksi sai korvatulpat ystävällisiltä Tusovkalaisilta, sillä ajan edetessä myös äänenvoimakkuus kasvoi korreloiden. Klubin kellarimaisuutta pääsi mukavasti pakoon ulos sijaitsevaan toiseen rakennukseen , mistä sai myös syötävää halutessaan.
Viiden maissa suuntasimme kansankyydillä (150rur keskustaan) Apraxin dvorin kulmille, Tusovkalaisten uuden karhea hostelli onnekseni sijaitsi aivan asuntolani vieressä.
Erittäin humoristisen informatiivinen matkaraportti luettavana Tusovkan kotisivuilla. Ei raportille voi kuin nauraa!
Lue toki => www.tusovka.fi
Asuntolastamme ei löytynyt innokkaita lähtijöitä Griboedov - klubille, koska he olivat menossa toiselle klubille. Lähdin itsekseni Sennajan metroasemalta keltaista linjaa pitkin kohti seikkailuja, taskussani oli klubin nimi ja osoite. Muutaman kerran kysyin reittiä, mutta ongelmitta löysin perille.
Illan itsepäinen suunnitelma osoittautui hyväksi, sillä meininki oli mainiota. Suomalaisyhtyeet: Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo sekä Pikku Kukka soittivat varsin mielenkiintoista musiikkia, josta pietarilaisetkin asiakkaat olivat innostuneita. Heidän musiikkinsa oli varsin uniikkia. Live- musiikin jälkeen lavan otti haltuun DJ:t arwiasmarja ja Airo, ja erityisesti ensimmäiset levyvalinnat yllättivät. Griboedovan kellarissa raikasi iloisesti Leevi& Leevings ja muita suomalaisille tuttuja hieman vanhempia levylle taltioituja musiikkiesityksiä, myöhemmin koneellisempi musiikki vei kuitenkin voiton. Onneksi sai korvatulpat ystävällisiltä Tusovkalaisilta, sillä ajan edetessä myös äänenvoimakkuus kasvoi korreloiden. Klubin kellarimaisuutta pääsi mukavasti pakoon ulos sijaitsevaan toiseen rakennukseen , mistä sai myös syötävää halutessaan.
Viiden maissa suuntasimme kansankyydillä (150rur keskustaan) Apraxin dvorin kulmille, Tusovkalaisten uuden karhea hostelli onnekseni sijaitsi aivan asuntolani vieressä.
Erittäin humoristisen informatiivinen matkaraportti luettavana Tusovkan kotisivuilla. Ei raportille voi kuin nauraa!
Lue toki => www.tusovka.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
