Matka ja majoittuminen

Viimeinen päivä elokuuta oli aika vihdoin kypsä Pietariin lähtemiseen. Sataman löytäminen osoittautui itselleni Amazing race – tyyppiseksi tehtäväksi. Lähtöpäivänä tutustuin pääkaupungimme kumpaankin satamaan, ensimmäisestä M/S Julia ei ollut lähdössä. Kyllä nääs meillä Tampereellakin on kaksi matkustajasatamaa: Laukko ja mustalahti.

Laiva oli lastattu n. sadalla matkustajalla ja seitsemällä autolla, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Matkan vietimme kahdeksannen kannen lepotuoleilla, missä oli kohtuullisen hyvä ottaa unta kuuppaan. Laiva itsessään pystyy kilpailemaan täysin hyvin ruotsinlaivojen kanssa. Tax-free tarjonta on laaja, ja muutama viihtyisä ruokala. Laivan yökerho on isohko, komea siellä on varmasti jamitella. Kävin yhden maissa yöllä katsomassa millainen meno ja meininki yökerhossa on valloillaan, mutta varsin rauhallista seitsemän asiakkaan voimin. Viiden aikaan aamulla oli varsin vilkas rahtiliikenne merellä, näkyi 20-30 kpl:tta yhdellä silmäyksellä. Toiset laivoista oli lähes täysin pimeitä, ja lisäksi vielä näyttivät olevan paikoillaan. Luulisi laivojen välillä hieman toisiaan kolhivankin. Maihinnousua ennen popsimamme buffet-tyylinen aamupala oli hintansa arvoinen.

Yhdeksän jälkeen aamulla laivamme saapui satamaan. Satama ei sijaitse lähellä keskustaa, ja lähimmälle metrolle on parin kilometrin matka. Rajamuodollisuuden menivät ongelmitta, ja laivalta saatu maahantulokorttikin oli täytetty asiallisesti. Isännimi jäi täyttämättä.
Ajattelin että satamassa olisi ollut pietarilaisen yliopistoni vastaanottava henkilö, koska olin lähettänyt pyynnöstä informaatiota milloin ja mihin saavun. Ei ollut satamassa ihmistä ”Pjotor, Finland” kyltin kanssa. Lähimmälle metrolle saimme kyydin suomalaisilta liikemiehiltä, keiden kanssa jutustelimme satamassa.

Nevskille päästyäni etsin nettikahvilan, jotta voin lukea sähköpostini. Olin saanut sunnuntaina iltapäivästä (jolloin olin jo matkalla) sähköpostin tuutoriltani. Soitin hänen puhelinnumeroonsa, mutta hän ei vastannut. Yliopistoni sijaitsee Kazaanin kathedraalin takana, eli erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla. Menin matkatavaroideni kanssa pääovesta sisään. Selvisin koulun opiskelijakortin tarkastuksesta sanomalla opiskelevani täällä. Kansainvälistä toimistoa kysyin ”talonmieheltä”, joka kysyi eräältä naiselta, joka lähti minua opastamaan asuntolalle.

Asuntolalla kukaan ei henkilökunnasta puhunut englantia, joten oli pärjättävä venäjällä mitä osaa lähtökohtaisen olemattomasti. Mielenkiintoisinta oli allekirjoittaa asuntolan säännöt hyväksyvä sopimus, jossa oli useasti eri kohtia ja muutama komea leimakin. Parasta sopimuksessa oli kuitenkin venäjänkielisyys. En tiedä mitä allekirjoitin, toivottavasti en asuntolan remontin takausta.

Matkatavarat vein asuntoon, joka sijaitsee yliopistoni kyljessä. Asunto on suunnilleen 20m2, jonka jaan suomalaisen opiskelijan kanssa.
Kv-toimistolla onneksi pärjäsi englannilla. He kertoivat että tuutor oli ollut minua vastassa, mutta ei ollut löytänyt. Totuutta en tiedä. Seuraavana päivänä menin rekisteröimään viisumini. Rekisteröinti suoritettiin yhden henkilön toimesta, ja jono rekisteröintiin oli huomattava. Menimme kaverin kanssa jonottamaan kolmisen tuntia ennen ovien avautumista. Saimme kärkisijat. Jonottamiseen tässä maassa on sopeuduttava.
Neuvostoliitossa Gorbatshov halusi rajoittaa huomattavasti alkoholin kulutusta ja määräsi sen myynnin valtion monopoliksi, aivan kuten Suomessa on edelleen. Alkoholia sai ainoastaan valtion liikkeistä, joissa tietenkin oli pitkät jonot. Monet idearikkaat mummut keksivät tällöin tavan tienata rahaa. He jonottivat hartaasti, ja myivät sitten kärkipäässä olevan paikkansa eniten tarjoavalle. Varsin kapitalistista toimintaa.
Minä olisin ollut valmis myös myymään oman paikkani, jos riittävän hinnan olisin saanut. Opiskelevalle oligarkille jonotuspaikkani, ja minulle huoneisto Palatsin aukion laidalta.

Viisumin rekisteröintitoimistossa ei todellakaan puhuttu englantia, vaan kovalla tahdilla venäjää. Pääosin en tajunnut mitään. Mahdollisesti kaikki paperit ovat ok, tai sitten olen laittomasti Venäjällä. Sama kai se on.
Elämä Pietarissa alkoi hiljakseen vakiintumaan. Olosuhteiden määräämät kylmät aamusuihkut, ja pulloveden juominen. Kaasuhellan käyttö, sekä venäjän kielen ahkera opiskelu.